Anna Närhi ja Olli Ojanaho MM-näyttökisan ykköset

Anna Närhi SM-sprintissä 2017. Kuva: Touho Häkkinen

Anna Närhi SM-sprintissä 2017. Kuva: Touho Häkkinen

Suomen näyttökilpailut suunnistuksen elokuisiin MM-kisoihin käynnistyivät Latvian Limbazissa perjantaina sprintillä.

Terävimmät näytöt suomalaisista antoivat Olli Ojanaho ja Anna Närhi. Ojanahon ero toiseksi tulleeseen Miika Kirmulaan oli kaksi sekuntia, mutta kolmanneksi sijoittunut Aleksi Niemi jäi jo 23 sekuntia. Naisissa Maija Sianoja otti kakkospaikan viisi sekuntia Närheä hitaampana ja Marika Teini kolmospaikan puoli minuuttia Närhelle jääneenä.

- Kivi vierähti sydämeltä, kun sain ekaan näyttökisaan hyvän suorituksen. Alussa meinasi tulla vähän kiire, kun tulin vähän viime tingassa starttiviivalle ja ykkösestä vedin ohi kaasu pohjassa. Siitä otin homman haltuun ja maltoin tarkistaa aidat, etten juossut pussiin, Närhi kertasi kisaansa Suunnistusliiton tiedotteessa.

Toiseksi tullut Sianoja kuvasi kisaansa perussuoritukseksi.

- Lähdin varmasti, että sain suunnistuksen eteen. Juoksu kulki paremmin kuin Jukolassa ja se tuntuu hyvältä, mietti Sianoja kisan jälkeen.

Marika Teini teki lopussa reitinvalintavirheen, joka kasvatti eroa kärkikaksikkoon. Teini ei starttaa lauantain keskimatkalle tosimielellä, vaan säästelee maastolenkillä EM-kisoissa loukkaantunutta jalkaansa.

Ojanaho piti rataa haastavana

Suomen kanssa samaan aikaan moni muu maa katsastaa tai leirittää joukkueitaan, joten näyttökilpailuissa saadaan varteenotettavaa vertailukohtaa muiden maiden kärkinimien vauhtiin. Mukana on muun muassa  Sveitsin, Ruotsin, Tanskan ja Norjan suunnistajia. Närhen aika riitti kovassa seurassa neljänteen ja Ojanahon seitsemänteen sijaan - niistä on hyvä lähteä kohti MM-kisoja. Miesten kisassa Ojanaho näki suorituksessa viilattavaa, mutta oli kuitenkin tyytyväinen siihen, ettei maailman kärki karannut kauas.

- Ero ei ole mikään älytön. Juoksu ei ollut tänään mitään erityisen hyvää ja virheitäkin tuli, joten siihen nähden oikein mukava tulos. Kirmulan kanssa verrattiin, että useilla väleillä toinen oli voittanut toista viidellä sekunnilla. Rata oli tänään yllättävän haastava, jossa sai suunnistaa koko ajan ja toteutuksen kanssa piti olla tarkkana, sillä asuinalue oli epäselvää korttelikkoa, kuvasi Ojanaho.

Toiseksi sijoittunut Kirmula piti radan tarjoamia reitinvalintoja selkeinä.

- Loppu oli haastavampi, kun piti reilusti kiertää reitinvalinnoissa. Isoja virheitä en tehnyt, parissa kohtaa maltoin ottaa sekunnin tai kaksi ja katsoin valinnat huolella, korosti Kirmula.

Kolmanneksi sijoittunut Aleksi Niemi kaipasi parempaa iskua menoonsa.

- Suoritus ei ollut kovin hyvä. Jalkojen kanssa oli vähän ongelmia, ei ollut iskua fyysisesti, ja taidollisestikin tein pari virhettä, Niemi manasi maalissa.

Lauantaina on vuorossa keskimatkan ja sunnuntaina pitkän matkan kilpailu Ligatnessa.

Tulokset

Premiumsport.fi

ulvang banneri