Karppinen paras suomalainen opiskelijoiden MM-kisojen pitkällä matkalla

Aleksi Karppinen oli paras suomalainen myös perjantain pitkällä matkalla. Kuva: SSL

Aleksi Karppinen oli paras suomalainen myös perjantain pitkällä matkalla. Kuva: SSL

Kolme suomalaismiestä sijoittui kymmenen parhaan joukkoon opiskelijoiden suunnistuksen MM-kilpailujen pitkällä matkalla Kuortaneella.

Keskimatkan MM-kultaa voittanut Aleksi Karppinen oli parhaana suomalaisena viides. Eroa sveitsiläisvoittaja Jonas Eggeriin oli 12,4 kilometrin radalla 2.43.

Karppinen kertoi sortuneensa virheeseen alussa, mutta onnistui loppumatkasta.

- Fyysiseti oli hyvä päivä ja ihan hyvälle sijalle sieltä vielä pääsi nousemaan. On kokemusta siitä, että pitkän matkan kisan alussa tulee virheitä. Silloin pitää vain keskittyä suunnistukseen ja unohtaa virhe, Karppinen totesi Suunnistusliiton sivuilla.

Karppisen tavoin seuratasolla Ikaalisten Nousevaa-Voimaa edustava Eetu Savolainen oli seitsemäs.

- Alku meni mukavasti ja oli perushyvää tekemistä. Loppuun tuli sitten harmittavia virheitä ja hyvä suoritus meni siinä. Olin vielä mitalissa kiinni, mutta vikoilla rasteilla tuli muutama minuutti, reilu neljä minuuttia voittajalle jäänyt Savolainen kertoi suorituksestaan.

Kolmas kymppisakkiin suunnistanut suomalainen oli Anton Kuukka. Himmeämmät mitalit kilpailussa menivät norjalaisille Paul Sirumille ja Håvard Hagalle.

Naisten pitkän matkan voitti Norjan Marie Olaussen ennen Ruotsin Johanna Öbergiä ja Sveitsin Paula Grossia. Torstaina sprintissä neljänneksi suunnistanut Alexandra Enlund oli parhaana suomalaisena 12:s.

Opiskelijoiden MM-kilpailut päättyvät lauantaina viestiin.

Novikov ja Rudnaja FIN5-rastiviikon voittajat

Kisojen ohessa käydyllä FIN5 -rastiviikolla eliittisarjojen voittoihin suunnistivat Hiidenkiertäjien Leonid Novikov ja MS Parman Anastasia Rudnaja. Miesten kakkonen oli Tampereen Pyrinnön Johan Runesson ja kolmas Kooveen Timo Sild.

Naisten seuraavat sijat menivät Hiidenkiertäjien Jenny Patanalle ja Hiisirastin Natalia Jefimovalle.

-Juho-Veikko Hytönen

Tulokset

oroc mainos

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama