"Ensi vuoteen on pitkä aika odottaa seuraavaa MM-keskimatkaa"

Marika Teini otti uransa ensimmäisen henkilökohtaisen MM-mitalin tiistaina Latviassa. Kuva: Touho Häkkinen/SSL

Marika Teini otti uransa ensimmäisen henkilökohtaisen MM-mitalin tiistaina Latviassa. Kuva: Touho Häkkinen/SSL

Suunnistaja Marika Teini avasi Suomen mitalitilin MM-Latviassa ottamalla keskimatkan hopeaa. Mitali oli toukokuussa EM-kultaa voittaneelle Teinille ensimmäinen henkilökohtainen MM-mitali.

- Tätä ei varmaan saisi sanoa, mutta kyllä minä mieluummin olisin voittanut. Kuutosrastin jälkeen tuli pieni herpaantuminen, kun tiesin, että nyt se pahin on selvitetty. Vähän jäi kaihertamaan, sillä suorituksessa olisi ollut se 1,5-2 minuuttia viilattavaa. Tänään olisi ollut se päivä, kun se mestaruus olisi voinut tulla, Teini harmitteli Suunnistusliiton tiedotteessa.

Kultaa jännittävässä kilpailussa otti venäjän Natalia Gemperle, joka suunnisti 4,8 kilometrin radan 1,5 minuuttia Teiniä nopeamman. Pronssia otti yllättäen Ranskan väreissä juokseva Isia Basset 24 sekuntia Teiniä hitaammalla ajalla. Mitali oli Ranskan naisille historian ensimmäinen MM-tasolla. Jännitystä kilpailuun toi myös se, että yksi kilpailun ennakkosuosikeista, Ruotsin Tove Alexandersson sortui isoihin virheisiin, jollaisia ei pitkään aikaan ole MM-tasolla nähty.

Teini odotti haastavaa alkua ja onnistui vaativalla alueella pitämään paketin kasassa.

- Onnistuin pitämään homman hanskassa ja virheet pieninä. Maasto mahdollisti isot virheet, se oli salakavalaa maastoa. Vaikean alun jälkeen tuli hyvän olon tunne liian nopeasti ja vanhalla joenpohja-alueella jouduin komentamaan itseäni skarppaamaan. Tämä oli sellainen rutiinisuoritus, voitto olisi vaatinut vähän kovempaa.

Teini antoi ensimmäisen henkilökohtaisen MM-mitalin jälkeen kiitokset läheisilleen.

- Heli-äiti vei aikanaan suunnistuskouluun, ja vanhemmat kuskasivat kisoihin. He ovat olleet joka MM-kisoissani kannustamassa. Avopuoliso Olli-Markus Taivainen jaksoi piirtää ja lähettää malliratoja vielä tänäkin aamuna - sieltä tuli hyviä vinkkejä, hopeanainen kiitteli.

29-vuotias puolustusvoimien urheilukoulun liikunta-aliupseeri voitti keväällä keskimatkan EM-kultaa. Monen mitaliodotukset kohdistuivat nimenomaan Teiniin.

- En välitä muiden odotuksista, sillä tiedän omien odotuksieni olevan vielä kovempia. Hienoa, että sain sen mitalin, mutta ensi vuoteen on pitkä aika odottaa seuraavaa MM-keskimatkaa, mietti Teini.

TeiniMarika3WOC2018MiddleTouhoSSLKuva: Touho Häkkinen/SSL

Sianoja tyytyväinen, Haikonen jännitti ja Närhi pummasi

Suomen naisnelikosta Maija Sianoja oli 19., Henna-Riikka Haikonen 22. ja Anna Närhi 39. Sianoja oli tyytyväinen omaan suoritukseensa, mutta kaipasi hieman lisää rohkeutta menoonsa.

- Menin vaativat kohdat tosi varovasti, ehkä olisi pitänyt uskaltaa niissä enemmän. Tämä oli minun tasoiseni suoritus, ensimmäisissä MM-kisoissaan suunnistava Sianoja arvioi.

Henna-Riikka Haikonen sanoi jännittäneensä ensimmäistä MM-starttiaan.

- Jännitys laukesi ykkösellä, ja virheen jälkeen piti pikkuisen kiroilla itsekseen. Tämä oli hyvä ensimmäinen MM-startti, jalat oli vähän teräsbetonia, mutta ei tuossa maastossa herkkyyttä tarvitakaan.

Myös Anna Närhi pummasi pahasti ykkösellä (yli 4 min), jonka jälkeen kasasi itsensä ja loppu sujui hyvin. Sijoitus kuitenkin painui 39:nneksi.

- Lähdössä oli tosi hyvä fiilis, eikä ollut kiireen tuntua. Virhe oli samaistusvirhe, itseluottamus loppui, kun en nähnyt ojanotkoa ja näkyvyys oli nolla. En päässyt siitä, mistä halusin mennä, kun maasto oli niin tukkoista, kertasi Närhi maalissa.

AirilaHannuWOC2018MiddleTouhoSSLHannu Airila oli paras suomalainen keskimatkalla. Kuva: Touho Häkkinen/SSL

Airilan rastit antautuivat ystävällisesti

Miesten kisan voittoon suunnisti Norjan Eskil Kinneberg, jolle MM-kulta oli ensimmäinen henkilökohtainen voitto MM-kisoissa. Daniel Hubmann hävisi kullan kuudella sekunnilla ottaen uransa 26. MM-mitalin kahdeksan sekunnin erolla ennen maanmiestään Florian Howaldia.

Suomen miehistä paras oli Hannu Airila, joka oli 15. Airila oli tyytyväinen omaan, hallittuun suoritukseensa.

- Sain heti alusta lähtien sujuvuuden käyntiin ja homma pysyi raiteillaan. Rastit antautuivat ystävällisesti. Fyysinen vire oli hyvä, kuten ennakoinkin, eikä maastossa tarvinnut kiirehtiä. Yhden noin viiden sekunnin virheen tein, laskeskeli Airila arvioiden suorituksen yhdeksi uransa parhaista.

Aleksi Niemi ei saanut suunnistusta sujumaan missään vaiheessa.

- Jotenkin ei lähtenyt oma suunnistus yhtään käyntiin. En tiedä, mistä se johtui, mutta hommasta ei tullut mitään. Olin maailman onnekkain mies, kun takaa tuli Oleksander Kratov (5.), jonka perässä sitten pysyin, Niemi mietti.

Fredric Portin harmitteli myös sujuvuuden puuttumista peitteisessä maastossa.

- Ei suoritus huono ollut, mutta vähän takkuista. Isoja koukkuja ei tullut, mutta sujuvuutta oli vaikea löytää, ja keskimatkalla se on merkittävää. Fyysisesti tuntui hyvältä ja tästä on kiva jatkaa, Portin siirsi katseensa jo loppuviikkoon.

Tulokset

KRV2019 Kestavyysurheilu Marraskuu 2018 550 x 350

Premiumsport.fi

ulvang banneri