Sianoja suunnisti päätösetapin toiseksi Kiinassa

Kuva: Touho Häkkinen

Kuva: Touho Häkkinen

Puistosuunnistuksen Park World Tour ratkesi Kiinassa lauantaina.

Päätösetapilla oli haettu näkyvyyttä lajille maailman väkirikkaimmassa valtiossa ja tapahtuma televisioitiin CCTV5 -kanavalle, joka on Park World Tour järjestäjien mukaan Kiinan suurin urheilukanava.

Kilpailumaastona oli Linqigun suuri ulkoilupuisto, jossa suunnistusmaasto koostui monenlaisesta eri osasta. Radan alku ja loppu kuljettiin erittäin kovavauhtisessa ja teknisesti helpossa maastossa, mutta puolivälissä käytiin mökkikylässä sekä puutarhassa. Mökkikylässä suoritettiin ”labyrinttisuunnistus”, jossa kartan mittakaava oli vain 1:1500 poiketen tavanomaisen sprintin 1:5000 -mittakaavasta.

Maija Sianoja oli päätösetapilla toinen ja varmisti tällä kolmossijan kokonaiskilpailussa. Voiton lauantaina vei nimiinsä Ruotsin Lina Strand, jolle Sianoja hävisi viisi sekuntia.

PWTStage5Päätöskisan kolme parasta miestä ja naista. Kuva: Park World Tour

Torstaina pahasti epäonnistunut Strand menetti mahdollisuutensa kokonaisvoittoon ja antoi samalla Sianojalle mahdollisuuden haastaa hänet kakkostilasta viimeisessä osakilpailussa. Voitto lauantaina piti kuitenkin kokonaiskilpailun kaksi ensimmäistä sijaa ruotsalaisilla ja Sianojan kolmantena.
Kokonaiskilpailun ylivoimainen voittaja oli Karolin Ohlsson, joka oli päivän kilpailussa toinen. Marika Teini oli lauantaina neljäs ja epävirallisten tulosten mukaan kokonaiskilpailussa kuudes.

Michiels sai hyvän päätöksen Kiinan kiertueelle

Belgian ja Turun Metsänkävijöiden Yannick Michiels, joka vei samalla kokonaiskilpailun voiton. Ero lauantain kisassa toiseksi tulleeseen Emil Svenskiin oli vain puolitoista sekuntia.

- Eilisen pettymyksen jälkeen halusin saada tälle viikolla hyvän päätöksen ja siinä myös onnistuin. Sama alue oli käytössä myös viime vuonna, mutta silti radat olivat täysin erilaiset ja etenkin mökkialueella oli vaikeaa ja menetinkin kymmenisen sekuntia siellä, Michiels kommentoi kisasivuilla.

- Kokonaisuudessaan tämä oli hieno viikko, joka sisälsi viisi hyvin erilaista kisaa, hän jatkoi.

Lauantain startin kolmas oli Itävallan Matias Reiner.

Kokonaiskilpailussa Michiels voitti toiseksi tulleen Ruotsin Jonas Leanderssonin alustavien tulosten mukaan kahdella pisteellä. Seuraavat sijat menivät niin ikään ruotsalaisille, kun Emil Svensk ja Albin Ridefelt jäivät Leanderssonista viiden pisteen päähän.

-Juho-Veikko Hytönen

Tulokset

KRV2019 Kestavyysurheilu Marraskuu 2018 550 x 350


Premiumsport.fi

ulvang banneri