Dambe ja Tsvetkov yhteislähtökilpailun voittoihin

IngaDambe_intro050711Euromeetingillä ja Kainuun Rastiviikolla oli vuorossa pitkä matka yhteislähtökilpailuna. Naisissa Inga Damben voitto oli ylivoimainen. Miehissä Tsvetkov joutui työskentelemään loppusuoralle asti.

IngaDambe050711Inga Dambe oli ylivoimainen naisten kilpailussa. Kuva: Hevoskuuri.fiEuromeetingillä ja Kainuun Rastiviikolla oli vuorossa pitkä matka yhteislähtökilpailuna. Naisissa Inga Damben voitto oli ylivoimainen. Miehissä Tsvetkov joutui työskentelemään loppusuoralle asti.

Kartanvaihtoina ja lenkkeinä toteutetun kilpailun ensikilometrit Dambe kulki varman päälle ja puristamatta. Tästä huolimatta hän veti kärkiletkaa ensimmäisessä kartanvaihdossa. Toiseen kartanvaihtoon mennessä ero oli jo niin suuri, että hän eteni muilta näkymättömissä. Kisa meinasi vielä mennä uusiksi loppulenkin kakkosrastilla jota Dambe koukkasi.

-En kuitenkaan kuullut mitään ääniä leimatessani rastilla, joten ajattelin että ehkä johdan vielä, Dambe selvitti.

Tämän jälkeen ongelmia ei tullut ja näin latvialainen otti kiinnityksen 1600 euron voittopottiin. Eroa kakkoseen kertyi 2,5 minuuttia.

Minuutin Damben perässä viimeiselle lenkille lähtivät ruotsalaiskolmikko Sara Eskilsson, Sofie Johansson ja Maria Magnusson, jotka ratkaisivat himmeämmät sijat keskenään. Kolmikon väkevin oli eilispäivän sprinttivoittaja Eskilsson.

-Todella rankka rata oli, varsinkin lopussa , Eskilsson kommentoi.

Eskilsson eteni yhdessä Johanssonin kanssa. Parempi reitinvalinta aivan loppuväleillä ratkaisi kakkossijan Eskilssonille jo ennen loppusuoraa. Eilen sprintissä hylsyn ottanut Maria Magnusson oli kolmas ja Sofie Johansson neljäs.

Paras suomalainen oli Aino Leskinen, joka ajoi loppulenkillä ruotsalaiskolmikon vielä kiinni. Pitkän rastivälin ajautuminen kuitenkin maksoi paljon aikaa ja ruotsalaiset pääsivät karkuun. Myös Leskisen viikko meni pilalle sprintissä väliin jääneen rastin vuoksi.

-Oli kyllä aika vaikea lähteä tänään kisaan, Leskinen viittasi eiliseen.

Tsvetkov loppukirin väkevin

Miesten kisassa lähtöviivalle ilmestyi yli 60 miestä, jolla yhteislähtökisaan saatiin tunnelmaa. Kolmen alkulenkin jälkeen Topi Anjala oli päässyt puolen minuutin karkumatkalle usean kymmenen miehen jahdatessa Nouskin miestä. Anjalan karkumatka päättyi kuitenkin lyhyeen kun ykkösrasti ei ilmoittautunut suoraan.

Anjala pääsi pitkän rastivälin reitinvalinnalla toisen kerran karkuun Jonne Lehdon kanssa, mutta sitten huono tuuri puuttui peliin: Jonne Lehto kompuroi metsässä pahan näköisesti ja Anjalan piti kysyä onko mies vielä elossa.

Lehto nousi nopeasti turpeesta pystyyn, mutta hetken aikaa miehet eivät olleet kartalla ja näin ruotsin Fredrik Johansson ja Anjalan seurakaveri Tsvetkov saivat suomalaiskaksikon kiinni.

Venäläinen viimevuotinen viestin maailmanmestari juoksee 5000m radalla neljäntoista ja puolen minuutin pintaan. Tulosta ei voi epäillä kun on nähnyt miehen tyylinäytteen toiseksi viimeiseltä rastilta maaliin. Anjala ja Johansson joutuivat kamppailemaan kakkostilasta keskenään.

-Lähdin toiseksi viimeiseltä niin kovaa kuin vain pääsin, kommentoi Tsvetkov sujuvalla ruotsin ja englannin sekoituksella.

Kakkospaikan vei Johansson ennen Anjalaa.

-Loppulenkin puolessavälissä tuntui vielä hyvältä ja uskoin että voin viedä loppukirin, mutta kaaduin ja sen jälkeen jalkaan sattui niin paljon että lopussa ei tuntunutkaan enää hyvältä, Johansson kertasi.

Myös Johansson oli lähellä päästä Ruotsin kivenkovaan MM-joukkueeseen mutta Ranskan sijaan Kuhmo kutsui.

-Tähtään kokonaiskisan voittoon, Johansson ilmoitti itsevarmasti.

Topi Anjala on vetänyt viimekesäisen lievän loukkaantumisen jälkeen matalammalla profiililla. Talvi kului tiiviisti opintojen parissa. Nyt heinäkuussa kunto alkaa kuitenkin olla rautaa. Kainuun voitto voisi miehelle maistua.

-En jaksanut innostua loppukiristä Johanssonin kanssa kun ajattelin että se vie voimia eikä vaikuta yhteistuloksiin, Anjala kertoi.

Huominen välipäiväkin on kilpailuntäyteinen. Ohjelmassa tikanheittokilpailu Vesa Taanilaa vastaan. Myös uintia on ohjelmassa. Ranskan MM-kisoista Anjala ei ole innostunut vaikka kunto saattaisi jopa kisapaikan suoda.

-En ole harjoitellut niissä maastoissa yhtään.

Yhteistuloksissa on vielä tiivistä sprintin ja yhteislähtökilpailun johdosta. Torstainen keskimatkan kilpailu tuonee joitakin eroja ennen perjantain takaa-ajoa.

- Juho-Veikko Hytönen

jukola aapo banner


Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama