Hagqvist: Alkoholi ja painonhallinta tabuja

Antti Hagqvist. Kuva: Hevoskuuri.fi

Antti Hagqvist. Kuva: Hevoskuuri.fi

Tänä iltana pidettävän Hevoskuurin ensimmäisen valmennusseminaarin toinen luennoitsija Antti Hagqvist aikoo nostaa pöydälle muun muassa alkoholin käytön ja painonhallinnan roolin kokonaisvaltaisessa urheilussa.

- Alkoholin käyttö on yksi keskeinen ongelma suomalaisessa urheilussa. Enkä tarkoita ainoastaan urheilijan omaa alkoholin käyttöä, vaan myös hänen taustajoukkojensa, sanoo Hagqvist.

- Myös painonhallinta on yksi osa kokonaisuutta. Se on kuitenkin asia, josta vaietaan vaikka se on keskeinen asia tuloksen tekemisen kannalta, ihmettelee Hagqvist.

Hagqvistin mukaan kokonaisvaltainen urheilu vaatii valintoja ja ammattimaisuutta. Vastuun tuloksesta kantaa loppupeleissä aina urheilija-valmentajapari.

- Monesti kuulee, kuinka vastuuta yritetään ulkoistaa esimerkiksi seuroille, lajiliitoille tai olympiakomitealle, sanoo Hagqvist.

Hagqvist aikoo luennollaan herättää urheilijoita ja valmentajia kyseenalaistamaan omia toimintamallejaan.

Jos kiinnostus Hevoskuurin valmennusseminaariin heräsi viime tingassa, voit tiedustella vapaita paikkoja vielä tänään soittamalla viimeistään kello 15 mennessä numeroon 040-5495705.

>>Lue Olli-Pekka Kärkkäisen ennakkohaastattelu
>>Tarkemmat tiedot illan seminaarista

Kuukauden luetuimmat

  1. 15.11.2018Tässä Suomen hiihtäjät Rukalle maailmancupin avaukseen
  2. 25.11.2018Matti Heikkinen sai tylyn kohtelun maitohappojen maailmassa
  3. 18.11.2018Timo Mantere selätti kansainväliset vieraat Saariselän FIS-hiihdoissa
  4. 03.12.2018Suomen maastohiihtojoukkue Beitostölenin maailmancupiin nimetty
  5. 15.11.2018Neprjajeva ja Bolshunov voittajat Rovaniemellä – Similä ja Ahervo parhaat suomalaiset
  6. 10.12.2018Suomen joukkue Davosin maailmancupiin
  7. 23.11.2018Rukan naisten kansallisen ryhmän kokoonpanoihin muutoksia
  8. 10.12.2018Skandinavia Cup käynnistyy Östersundissa – tässä Suomen hiihtäjät
  9. 08.12.2018Piippo hiihtää Suomen naisten ykkösjoukkueessa
  10. 22.11.2018Matti Heikkinen - Kesällä päivätyöläinen, leireillä hommia paiskiva yrittäjä
  11. 19.11.2018Norjan maastohiihtäjät Rukalle: Johaug hiihtää vain yhden matkan
  12. 16.11.2018Didrik Tönseth vahvin Beitostölenissä - Northug hylättiin
  13. 15.11.2018Kovia kilpailuja Beitostölenissä, Bruksvallarnassa ja Saariselällä - näin viikonloppuna hiihdetään Pohjoismaissa
  14. 27.11.2018Rukalla kymmenenneksi hiihtänyt Didrik Tönseth haluaa hiihtää maailmancupin 30 km ja juosta EM-maastot peräkkäisinä päivinä – ei saa lupaa
  15. 17.11.2018Senni Vuolle ainut suomalaisfinalisti Saariselän FIS-hiihtojen sprintissä
  16. 18.11.2018Beitosprinten: Johaug jälleen nopein, miehissä tiukka kisa
  17. 24.11.2018Kaisa Mäkäräinen voittoon Kontiolahden FIS-kisoissa – Tiilikainen miesten neljäs
  18. 08.12.2018Sunnuntain maailmancup-viestin lähtölistat julkaistu
  19. 26.11.2018Suomen maastohiihtäjät Lillehammerin maailmancupiin
  20. 30.11.2018Jukolan viestin 2019 kilpailukutsu ja osuuspituudet julkaistu - Ratamestari: ”Tämäkin suosii kovakuntoista ja taitavaa suunnistajaa”
  21. 16.11.2018Beitostölenissä luistelupotkujen vuoksi diskattu Northug: "Tein yhdistelmäkilpailun"
  22. 19.11.2018Ruotsin joukkue Rukan maailmancupiin
  23. 26.11.2018Suomen ampumahiihtäjät maailmancupin ja IBU-cupin avauskilpailuihin
  24. 03.12.2018Nurmi, Mikkonen, Kyllönen ja Bury voittoihin Rukalla viikonloppuna
  25. 17.11.2018Beitosprinten: Eckhoff kokeili vauhtiaan vapaan sprintissä, Northug jäi karsintaan
  26. 24.11.2018Petter Northugilta comeback - Palkintopallille Norjan cupissa ja paikka maailmancupiin
  27. 26.11.2018Suunnistuksen nuorten maajoukkue täydentyi valintaleirin jälkeen
  28. 01.12.2018Ampumahiihdon maailmancup käynnistyy pariviestillä ja sekaviestillä - Tässä Suomen joukkueet
  29. 22.11.2018Heikkinen haki kisoista tehoja ja tuntumaa uusiin suksiinsa
  30. 16.11.2018Johaug sai heti paluukisassaan keltaisen kortin: "Juniorivirhe"

ulvang banneri