Imatran maastotriathlonista tehdään kauden päätöstapahtumaa

Maastotriathlonissa pyöräosuus poljetaan poluilla. Kuva: Antti Pullinen/Imatra Base Camp Triathlon

Maastotriathlonissa pyöräosuus poljetaan poluilla. Kuva: Antti Pullinen/Imatra Base Camp Triathlon

Uimavesi on vielä syyskuussa melkein 20-asteista.

Kestävyysurheilu.fi kirjoitti maastotriathlonin SM-kilpailuista Imatralla. Imatra Base Camp Triathlonin kilpailunjohtaja Aki Keskinen oli tyytyväinen kisan antiin. Hänen mukaansa tapahtumajärjestelyistä löytyy aina jotain hiottavaa ja opittavaa seuraavaksi kerraksi, mutta kaiken kaikkiaan kilpailijoilta saatu palaute oli positiivista.

- Kilpailukeskuksen sijainti hotellin vieressä antoi hyvät puitteet. Lisäksi vaihtoalueen paikka oli onnistunut, Keskinen kertaa.

Paikalla oli vajaa sata kilpailijaa, joka ei vielä ole paljon, mutta lajin ja tapahtuman odotetaan kasvavan ensi vuodeksi.

- Tavoitteena oli saada 80-100 kilpailijaa ja ensi vuonna tavoitellaan suurempia määriä, Keskinen kertoo.

Imatra Basecamp Triathlon järjestettiin syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Ensi vuoden tapahtuma tullaan järjestämään samoihin aikoihin.

- Syyskuun alun ajankohdalla on tietysti omat hyvät ja huonot puolensa, mutta me olemme tekemässä tästä tapahtumasta triathlonkauden päätöstä, jolloin se sopii syyskuulle.

Syyskuun alussa maastotriathlon ei mene muiden suurten triathlontapahtumien päälle. Lisäksi talkooväkeäkin on helpompi saada paikalle. Keskisen mukaan olosuhteetkin ovat suotuisat vielä alkusyksystä.

ImatraBasecampTriSaimaan vesi on vielä lämmintä syyskuun alussa. Kuva: Antti Pullinen/Imatra Base Camp Triathlon

- Moni oli yllättynyt siitä, että uimavesi oli vielä 18-19-asteista, Keskinen sanoo.

Maastopyöräilyreitti olisi muuttunut raskaammaksi sateessa, mutta taivaalta alkoi tulla vettä vasta myöhemmin päivän aikana, jolloin olosuhteet kisan aikana olivat melko hyvät. Maastopyöräreitti oli teknisesti vaativa ja juoksureitti sisälsi korkeuseroja. Keskisen mukaan ainakin lauantaina menestyneet urheilijat halusivatkin, että lajissa on näitä haasteita.

- Mutta ainahan voittajat ovat tyytyväisiä, kilpailujohtaja muistuttaa.

Järjestäjät käyvät vielä läpi kilpailua osanottajien kesken ja tapahtumaa kehitetään edelleen ensi vuotta kohti.

SM-kisaajat ympäri maan, kuntosarjalaiset paikallisia

Suurin osa SM-sarjojen osanottajista oli triathlonihmisiä. Vastaavasti kuntosarjoissa ja joukkueviestissä kirjo oli laajempi, jolloin paikalla oli hiihto- ja juoksuporukkaa. SM-kilpailun osanottajat tulivat ympäri Suomen, jopa Rovaniemeltä ja Italiasta asti. Kuntosarjoissa osanottajat olivat enemmän paikallisia.

SM-kisan ohessa Imatra Basecamp-triathlonissa kokeiltiin myös seurojen välistä yhteistyötä. Keskisen mukaan Suomessa urheiluseurat voisivat tehdä enemmänkin yhteistyötä ja Imatralla homma toimi mallikkaasti. Mukana tapahtuman järjestelyissä olivat Uinti Imatra, Imatran Urheilijat, WillTri Lappeenranta ja Imatra Base Camp Oy.

- Tässä tapahtumassa toteutui Base Campin koko idea eli seurat ja koko alue järjesti yhteistyöllä tapahtuman. Idea on viedä urheilua ja eri lajeja eteenpäin ja samalla tuoda maakuntaa esiin esimerkiksi matkailupaikkan, Keskinen kertoo.

ImatraBasecampTri3Olli Miettinen on maastotriathlonin hallitseva Suomenmestari. Kuva: Antti Pullinen/Imatra Base Camp Triathlon

Seuraavan kerran Imatran seudulla järjestetään yhteistyönä Imatra X Run lokakuussa ja talvella ohjelmassa on SM-hiihdot sekä koko kansan maratonhiihto. Kesällä jatketaan kesäisin kestävyyslajein ja syyskuussa edessä on jälleen maastotriathlon.

- Tuntui siltä, että kilpailijoiden keskuudessa syntyi innostusta Imatran ja etenkin Rauhan maastoja kohtaan, joten odotamme että triathlonistit ja muutkin löytävät eri lajien maastotapahtumat tulevan vuoden aikana, Keskinen kertoo.

-Juho-Veikko Hytönen

Tulokset


Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama