Toni Pystö sijalle 13 Walesin Ironmanilla

Kuvituskuva. Kuva: Fitra

Kuvituskuva. Kuva: Fitra

Suomen Toni Pystö osallistui sunnuntaina Walesissa järjestettyyn Ironman-kilpailuun sijoittuen hienosti sijalle 13. Omassa ikäluokassaan 30–34-vuotiaissa Pystö oli kolmas. 3,8 kilometrin uintiin hän käytti aikaa 52 minuuttia 20 sekuntia, 180 kilometrin pyöräilyyn 5 tuntia 28 minuuttia ja maratonin mittaiseen juoksuun 3 tuntia 22 minuuttia. Yhteensä täysmatka taittui ajassa 9.51.44.

- Kilpailu onnistui aikalailla täydellisesti. Uinti meni täysin nappiin, paransin kahdella minuutilla aikaisempaa uintiennätystäni. Pyöräily oli haastava, paljon korkeuseroja ja jyrkkiä alamäkiä, jotka päättyivät 90 asteen käännökseen. Juoksuosuus oli myös haastavassa maastossa. Tasaisia kohtia ei ollut lähes ollenkaan, koko ajan sai juosta ylä- tai alamäkeen, Pystö kommentoi kilpailuaan.

Elokuussa Pystö nappasi ensimmäisen täysmatkan Suomen mestaruutensa ajalla 8.51.53.

- Walesin reitin haastavuudesta kertoo se, että vaikka uintiosuuden uin ajallisesti paremmin jäi loppuaika elokuun SM-kisojen ajasta. Juoksussa aika oli lähes sama, vaikka Lahdessa reitti oli tasaista.

31-vuotias sotkamolainen kilpaili nyt täysmatkalla neljättä kertaa.

- Aloitin triathlonin vuonna 2012 ensin harrastuspohjalta. Nyt kilpailen tavoitteellisesti ja kaikki harjoittelu on tähdätty täysmatkaa varten, vaikka kilpailen muillakin matkoilla, Pystö kertoi.

Hän saavutti Walesin suorituksellaan kilpailupaikan Havaijin Ironmanin MM-kisoihin vuodelle 2017.

- Tälle kesälle asetin kaksi päätavoitetta. Voittaa SM-kultaa Lahden täysmatkalla ja toisena tavoitteena saavuttaa kilpailupaikka Havaijille, molemmissa onnistuin, kertoi tyytyväinen Pystö.

enervit tri paketti banner


Premiumsport.fi

ulvang banneri