Henrik Goesch 15:s triathlonin maailmancupissa Australiassa

Henrik Goesch ITU:n World Triathlon Seriesin osakilpailussa Tukholmassa 2016. Kuva: Pekka Stenholm

Henrik Goesch ITU:n World Triathlon Seriesin osakilpailussa Tukholmassa 2016. Kuva: Pekka Stenholm

Triathlonisti Henrik Goesch osallistui tänään Australian Mooloolabassa järjestettyyn kansainvälisen triathlonliiton (ITU) maailmancupin osakilpailuun. Hän sijoittui kisassa hienosti sijalle 15, mikä on yksi kaikkien aikojen parhaita suomalaisen miestriathlonistin saavuttamia sijoituksia maailmancupin kisassa.

Näin aikaisen kilpailukauden aloituksen ja aikavyöhykkeillä siirtymisten ohella Goeschin kulkua painoi hieman matkakumppaniksi mukaan tarttunut nuha.

– Uinti oli kovin aallokkoinen, pyöräosuus tuulinen ja onhan täällä aika lämmintäkin, Goesh kertoi paikan päältä.

Sijoitukseensa hän oli kuitenkin tyytyväinen.

Australiassa Goesh käytti olympiamatkan pituiseen (1500m uinti, 40km pyöräily, 10km juoksu) suoritukseen aikaa 1:48:17. Sijoituksellaan Goesch ansaitsi arvokkaita ranking-pisteitä, joita hän kerää päästääkseen Tokion olympialaisiin 2020.

Tämänpäiväinen oli balsamia viime viikonloppuna Abu Dhabissa Goeschin kilpailukauden aloittaneen kisan keskeyttämiseen.

Seuraavaksi Goesch jatkaa kilpailukauttaan Australian Golden Coastilla huhtikuun alussa järjestettävään ITU:n eliittiurheillijoiden World Triathlon Seriesin osakilpailussa, jonne hänet on kutsuttu.

Tulokset

-12.3. korjattu: Henrik Goeschin 15:s sija on yksi parhaita suomalaisen miestriathlonistin saavuttamia sijoituksia maailmancupissa. Pirkkalan Jarmo Hast menestyi vuosituhannen alkupuolella vielä hitusen paremmin. Hast sijoittui yhdeksänneksi Cancunissa vuonna 2003.

Premiumsport tri jattiboxi


Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama