Sali: "Kovatasoisessa kisassa viides sija on aina hyvä suoritus"

Kuva: Bullseye

Kuva: Bullseye

Kaisa Sali sijoittui sunnuntaina viidenneksi Challenge Familyn puolimatkalla Slovakiassa. Sali käytti kilpailuun aikaa 4:13:59 ja jäi kilpailun voittaneesta Iso-Britannian Lucy Charlesista reilut kahdeksan minuuttia.

- Uinti meni paremmin kuin useissa kisoissa ja lähdin mielestäni hyvässä asemassa pyöräilyyn. Pyörällä noin puoliväliin oli vahvaa ajoa ja jätin kisassa lopulta toiseksi sijoittunutta Anne Haugia noin minuutin, ja sain kiinni useita naisia, Sali kommentoi.

Sali kärsi jo kisapäivän aamusta alkaen vatsavaivoista, jotka vaikuttivat pyöräilyn toiseen puoliskoon.

- En myöskään uskaltanut nauttia kaikkea energiaa ihan niin kuin olin suunnitellut vatsan takia. Toisessa vaidossa hävisin vajaan minuutin kun sähläsin hieman vaihtokamojeni kanssa ja jäin hyvistä juoksijoista Anne Haugista ja Emma Pallantista, kun lähdimme juoksuun. Juoksu oli treenistä väsyyneen kropan työjuoksu.

Sali suuntasi Slovakiaan suoraan kuuden viikon treenijakson jälkeen ja oli viidenteen sijaan lopulta kuitenkin tyytyväinen.

- Kokonaisuutena ei minulta ihan nappisuoritus, mutta todella kovatasoisessa kisassa viides sija on aina ihan hyvä suoritus. Kevään treenijakso ja useat fiilikset kisan eri kohdista luovat hyvän pohjan kauden toisen pääkisan Challenge Rothin valmistautumiseen, Sali päätti.

Tulokset

enervit tri paketti banner

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama