980x120 Play 2

Darby Thomas ja Tiina Boman uudet Triathlonin perusmatkan Suomen mestarit

Darby Thomas: Kuva: Kalle Kotiranta

Darby Thomas: Kuva: Kalle Kotiranta

Perusmatkan Suomenmestaruudet ratkottiin 24. kerran järjestetyssä Kuopio Triathlonissa. 

Mestaruutta puolustava Panu Lieto rantautui uintiosuuden kärjessä, tiukassa tuntumassaan triathlonin nuori lupaus Henrik Goesch. Kärkiryhmä tiivistyi pyöräosuudella, jonka jälkeen viisi kärkimiestä lähti lähes peräjälkeen taistelemaan matkan herruudesta. Matkan uudeksi Suomenmestariksi nousi hyvässä kisavireessä oleva Turun Urheiluliiton Darby Thomas.

Naisten sarjassa Joroisten Tiina Boman otti kärkipaikan jo uintiosuudella. Pyöräilyosuudella ero huikeassa juoksukunnossa olevaan Maria Söderströmiin kasvoi edelleen, ja Boman on matkan uusi Suomenmestari Söderströmin tullessa kakkosena maaliin.

Kuopio Triathlon keräsi Kuopioon yhteensä 650 triathlonin harrastajaa perus- ja pikamatkalle. Päivän aikana nähtiin myös joukkueiden taistelua ja lasten jännittävä kilpailu. Tapahtuma keräsi paikalle tuhatpäisen yleisön. Tapahtuma vietiin läpi lepposassa triathlonhengessä ja jälleen koettiin monia sykähdyttäviä hetkiä kovassa nousubuumissa olevan lajin parissa.

Ensi vuonna Kuopiossa käydään jälleen perusmatkan SM-kisat, kun Kuopio Triathlon viettää 25-vuotisjuhlaansa pisimpään yhtäjaksoisesti Suomessa järjestettynä triathlonkilpailuna 9.8.2014.

Kilpailun televisioinin ensimmäinen lähetysaika on Nelonen Sport Pro 1 kanavalla:lla 17.8 klo 21:00.

Kuopio Triathlon 10.8.2013

Joukkueviesti, Pikamatka 1) Pohjois-Savon poliisilaitos Santeri Keränen, Harri-Pekka Pohjolainen, Matti Röppänen 0.57.39, 2) Lumoava 3 Matti Tuhkanen, Aki Huurula, Johanna Rautiainen 1.09.25, 3) Team Vapa Elina Karjalainen Tapio Kettunen Paula Hakkarainen 1.12.41, 4) Tientukon ukot Riku Pietikäinen, Kari Roivainen, Timo Ruotsalainen 1.23.53, 5) Räpeltäjät Päivi Pasanen, Katri Hollmen, Mikko Haverinen 1.24.18, 6) Best-In, Kuopio Risto Mattila, Henna Sonninen, Sanna Kumpulainen 1.24.30, 7) Kuljetusliike Kantola & Koramo Oy, Kuopio Tuomo Hyvärinen, Tomi Riikonen, Rauno Partanen 1.25.21, 8) Terveystalo Taija Kostia-Hakola, Johanna Huhta, Virve Mäkelä 1.26.12, 9) P & H + 1 Soile Kuitunen, Virpi Siekkinen, Satru-Mari Tolonen 1.34.26, 10) Lumoava 2 Eelis Aleksi, Heikki Hartikainen, Pauliina Korhonen 1.36.22, 11) Lumoava 1 Sanna Seppälä, Kata Rys?, Anne Patrikainen 1.42.59, 12) Rastor Kuopion Hurjat/RasKuoHu Sanna Holopainen, Pirjo Siikanen, Marika Ruuskanen 1.44.14,

Pikamatka Miehet 1) Georgy Kaurov Saint-Petersburg 0.54.46, 2) Jarmo Rissanen Scorpion Bikes 0.56.14, 3) Marko Vehviläinen Fortesport 1.03.46, 4) Atte Seppänen Lappeenranta 1.04.26, 5) Mika Leinonen KUTU Triathlon 1.04.40, 6) Atte Pohjolainen TT AquaTerra 1.06.10, 7) Jani Lämsä Kuopion Soutajat 1.07.00, 8) Jorma Svenn Kuopion Soutajat 1.07.01, 9) Jari Piippo KUTU Triathlon 1.07.54, 10) Antti Lyytikäinen KUTU Triathlon 1.09.22, 11) Aleksi Sopo Kuosu 1.11.06, 12) Atte Heiskanen Kuopio 1.11.32, 13) Toni Tuovinen Kempele 1.12.17, 14) Jarkko Kauhanen Kontiolahti 1.14.00, 15) Jouni Salminen TT AquaTerra 1.15.47, 16) Jussi Sipilä Kuopio 1.16.23, 17) Tomi Tissari Jyväskylä 1.17.01, 18) Jussi Pulkkinen Lumoava 1.17.29, 19) Manu Marko TT AquaTerra 1.17.30, 20) Vladimir Kaurov Saint-Petersburg 1.17.47, 21) Joni Mikkonen Jyväskylä 1.17.49, 22) Pekka Rautio Kensu/Säynätsalo 1.18.50, 23) Mikko Vanhala Oulu 1.18.55, 24) Mika Hurula TT AquaTerra 1.19.19, 25) Petteri Leskinen Turku 1.19.29, 26) Peeter Samblik Lahti 1.19.39, 27) Mikko Jalkanen Kuopio 1.19.41, 28) Toni Auvinen Tuusniemen Raju 1.21.36, 29) Jukka Puurunen Siilinjärvi 1.22.19, 30) Sami Jukarainen Kuopio 1.22.23, 31) Teemu Leskinen Duunipaikka Oy 1.23.37, 32) Jari Leskinen Fressi Oy 1.24.16, 32) Heikki Kankkunen Fressi Oy 1.24.16, 34) Reijo Mylläri Espoo 1.24.32, 35) Jukka Moilanen Kuopio 1.24.49, 36) Jari hartikainen rutun raksa 1.25.00, 37) Ari Liikanen Mikkeli 1.25.08, 38) Mikko Kauttu ssu-triathlon 1.25.36, 39) Ari Laarne Lempäälä 1.26.03, 40) Heikki Siira Mikkelin kaupunki 1.27.12, 41) Kalle Hakala Best-In, Kuopio 1.27.38, 42) Lokka Seppo Mikkelin kaupunki 1.28.58, 43) Jesse Alatalo Kuopio 1.29.34, 44) Saku Salminen TT AquaTerra 1.30.29, 45) Kai Suokko Kiikalan urheilijat 1.32.18, 46) Sami Hirvonen Mikkeli 1.33.18, 47) Jouni Riihel? Mikkelin kaupunki 1.34.01, 48) Matti  Soutua Kuoreveden VPK 1.34.04, 49) Apell Harri Duunipaikka Oy 1.36.42, 50) Matti Harju Rajamäki 1.42.50, 51) Jorma Vepsä Turku 1.44.29, 52) Olli Miettinen Mikkelin kaupunki 1.45.05, 53) Pertti Karppanen Kainalniemen Hiki Lehmo 2.13.48,

Pikamatka Naiset 1) Hanna-Kaisa H?s? Kotka 1.13.58, 2) Kaisu Väisänen KUTU Triathlon 1.14.04, 3) Maiju Luokkala Karjala Triahtlon 1.14.35, 4) Riikka Tulppo Team Donna Agile 1.15.12, 5) Eevi Sormunen KUTU Triathlon 1.15.22, 6) Nina Mäntynen KuUS 1.18.09, 7) Kaija Pyöriäinen pyhäselän urheilijat 1.18.33, 8) Katri Mattelmäki Mikkeli 1.18.52, 9) Outi Niemelä Team Donna Agile 1.19.07, 10) Annika Partanen TT AquaTerra 1.19.34, 11) Ella-Maria Himanka Kalajoen Junkkarit 1.20.00, 12) Ritva Ylitervo TT AquaTerra 1.20.56, 13) Kristiina Larikka Rovaniemi 1.21.24, 14) Vuokko Nissinen Iisalmen Visa 1.22.05, 15) Julia Joki Oulu 1.22.39, 16) Tiina Johanna Karkiainen Kuopio 1.22.47, 17) Marja Sirkeinen helsinki 1.23.23, 18) Laura Kanervo Mixathlon / Jyv?skyl? 1.23.43, 19) Erja Alanen Turun Urheiluliitto 1.23.47, 20) Tiia-Maria  Tervala Oulu 1.24.06, 21) Saija Miettinen Kuopio 1.24.55, 22) Heidi Puumalainen Rautalampi 1.25.10, 23) Laila Huovinen-Manu TT AquaTerra 1.27.16, 24) Riikka Immonen Kuopio 1.27.30, 25) Leena Jauhiainen Kuopio 1.27.35, 26) Terhi Mets Mindgame Oy 1.27.58, 27) Rosa Jokinen Kajaani 1.27.59, 28) Heljä Laukkanen Lemp??l? 1.28.15, 29) Milla Kajova Helsinki 1.29.14, 30) Heini Venäläinen Kuopio 1.29.29, 31) Minna-Kaisa Moilanen Vantaa 1.29.53, 32) Maria Riala Helsinki 1.30.12, 33) Maija Manninen Kuopio 1.30.20, 34) Mirja Ilonen Triathlon Club Heinola 1.31.06, 35) Anne Vidgren Kuopio 1.32.10, 36) Maria Rautio Säynätsalo 1.32.31, 37) Sanna Järvinen Ilmajoki 1.32.35, 38) Katri Piilola Jyväskylä 1.33.09, 39) Marketta Vuorinen DTMS 1.33.39, 40) Jenni Palosaari KuTu triathlon 1.33.52, 41) Paula Paavilainen Kuopio 1.33.54, 42) Hanna Ikonen Lumoava 1.34.55, 43) Hanna Goesch Py?r?-68 Turku ry 1.36.18, 44) Sofia Heinonen Tampere 1.38.42, 45) Leena Ruusuvirta Jyväskylä 1.41.09, 46) Anna Nykänen Jyväskylä 1.42.10, 47) Anna Karppanen Joensuu 1.43.22, 48) Petra Silvennoinen Oulu 1.46.14, 49) Maija Karppanen KONTIOLAHTI 2.06.23, 50) Jaana Palve-Karppanen KONTIOLAHTI 2.06.27,

Lapset P10 1) Aaro Tuovinen Kempele 0.20.44, 2) Eemeli Porali TT AquaTerra 0.20.44, 3) Atte Lehmusaho KuPS -Juniorit 0.23.40,

Lapset P12 1) Olli Elo Stamina TC 0.16.33, 2) Markus Myllymäki TT 226 0.17.45, 3) Eetu Partanen Triathlon Vantaa 0.17.49, 4) Onni-Kalle Luomala JUK 0.18.07, 5) Aleksi Paavola IISALMI 0.18.33, 6) Ville-Valtteri Salonen aquaplus junioriteam 0.22.33, 7) Eeli Vaittinen Hyvinkää 0.25.29,

Lapset P14 1) Matias Lepistö Valkealan Kajo 0.14.50, 2) Joonas Leppä Kuoreveden Kärki 0.17.06, 3) Joonas Hasu Kouvola 0.17.38, 4) Sakari Paavola IISALMI 0.17.55, 5) Joona Kärkkäinen JunioriKalPa 0.21.21, 6) Hermanni Hakumäki Kuopio 0.21.24, 7) Matias Nurmela Kangasala 0.21.45,

Lapset T10 1) Tiisa Paukku Pihtiputaan Tuisku 0.21.10, 2) Emmi Partanen Triathlon Vantaa 0.23.27, 3) Iida Luoma-aho Iitin pyrintö 0.23.50, 4) Kaisa Koponen TT AquaTerra 0.27.57, 5) Senja Kuosmanen Scorpion Bikes 0.31.54,

Lapset T12 1) Jenni Karvonen OTC 0.18.20, 2) Josefina Nurmi Kosken Kaiku 0.19.23, 3) Ada Holm OTC 0.20.04, 4) Milla Pasanen  0.22.42, 5) Annika Hollm?n Kuopio 0.23.42, 6)   5.46.07,

Lapset T14 1) Laura Tukia Karjala triathlon 0.15.57, 2) Emmi Ranta-Ojala Tampereen juoksijat 0.18.13, 3) Caroline van Rijckevorse Swimming Luxembourg 0.22.22,

Perusmatkan SM M U19 1) Lauri Lepistö Valkealan Kajo 2.07.00, 2) Lauri Immonen Iisalmen Visa 2.17.26, 3) Aleksi Luhtanen Triathlon Stadi 2.19.02, 4) Jesse Miettinen TT AquaTerra 2.23.15, 5) Ilari Lahtinen Someron Esa 2.38.18,

Perusmatkan SM M U23 1) Kim Harju Triathlon Stadi 2.01.19, 2) Teemu Mattila BS-PU Triathlon 2.12.58, 3) Ville Laine Nastolan Naseva 2.18.09, 4) Harry Suhonen TuUL 2.27.21, 5) Mitja Kylli?inen TF TRIATHLON 2.37.49,

Perusmatkan SM MYL 1) Thomas Darby TuUL 1.55.40, 2) Henrik Goesch Turun Urheiluliitto 1.56.00, 3) Panu Lieto Team Special Bike 1.56.58, 4) Arttu Hirsi Triathlon Stadi 1.57.38, 5) Tuukka Miettinen Koiviston Isku 1.59.48, 6) Mikko Tyni, Vehkalahden Veikot 2.04.37, 7) Jarno Stenroos Porin Tarmo 2.05.29, 8) Joel Jokinen Triathlonteam226 2.05.53, 9) Olli Karioja Oulu Triathlon & Cycling 2.09.14, 10) Hannu Airila Karjalan Uimarit Triathlon 2.09.57, 11) Trifon Suopela Artic Triathlon 2.10.21, 12) Tony Strömsholm Team Active 2.11.00, 13) Feodorit Suopela Artic Triathlon 2.12.18, 14) Ville Maunuksela Triathlonteam 226 2.12.42, 15) Kimmo Anttonen KUTU Triathlon 2.19.52,

Perusmatkan SM N U19 1) Antonia Gröndahl Turun urheiluliitto 2.30.06, 2) Maisa Tuliniemi Karjala Triathlon 2.33.04, 3) Emmi Paukku Pihtiputaan Tuisku 2.40.28,

Perusmatkan SM N U23 1) Mira Leskinen Triathlon Club Heinola 2.21.16, 2) Iina Lumiaho TT AquaTerra 2.34.42, 3) Janina Saarnio Turun Urheiluliitto 2.41.13,

Perusmatkan SM NYL 1) Tiina Boman Joroisten Sporttiklubi 2.14.59, 2) Maria Söderström HelTri 2.17.24, 3) Anni Antikainen Tampereen Juoksijat 2.21.39, 4) Suvi Lavonen Alatornion Pirkat 2.24.09, 5) Heidi Horttanainen Karjala Triathlon 2.24.25, 6) Pauliina Oksanen Triathlonteam 226 2.25.11, 7) Anu Uhotoinen HelTri 2.42.48, 8) Vera Laakkonen Simmis Wanda 2.45.23, 9) Krista  Rekonen Simmis Wanda 3.02.33,

Perusmatka M 20-24 1) Juhani Lehtola Hypy Triathlon Team, Hyvink?? 2.14.52, 2) Mika Lamberg Joensuu 2.25.21, 3) Juha-Matti Vanhala Oulu 2.37.03, 4) Ilari Asikainen Joensuu 2.37.43, 5) Markus Heinonen Vantaa 2.38.47, 6) Eemeli Saastamoinen Vaasan Uimaseura 2.52.18, 7) Aapo Räntilä Helsinki 4.01.55,

Perusmatka M 25-29 1) Simo Puumalainen Karjala Triathlon 2.15.48, 2) Jonatan Panula HelTri 2.18.35, 3) Toni Pystö Sotkamo 2.19.17, 4) Jaakko Rantala Securitas Oy 2.21.00, 5) Jaakko Soronen Atmospiiri 2.23.19, 6) Janne Karhu Oulu Triathlon & Cycling 2.26.46, 7) Christoffer Nyman Helsinki Triathlon 2.27.47, 8) Ville Nikkinen Oulu 2.31.42, 9) Henri Leskinen Myrskyn ratsastajat 2.37.15, 10) Olli Laitala Oulu 2.38.19, 11) Jukka Leponen Helsinki 2.39.27, 12) Jan Malmgren Helsinki 2.41.15, 13) Mikko Räsänen Kuopio 2.41.52, 14) Mattias Moisio Atmospiiri ry / Tampere 2.42.16, 15) Toni Pihlaja Oulu 2.42.56, 16) Henri Tikkanen Tapiolan Kissakalat 2.45.16, 17) Pekka Nuutinen SavonMafia 2.45.28, 18) Mikko Seppänen Metso Automation 2.45.46, 19) Anttu Ahlberg HPS 2.48.49, 20) Juhana Repo Lappeenranta 2.49.27, 21) Teemu Hämäläinen Ummeljoki 2.52.01, 22) Antti Heikkil? Tapiolan Kissakalat 2.53.15, 23) Janne Karlsson Sipoo 2.54.57, 24) Perttu Kontunen X-Tri Lahti 2.55.15, 25) Jani Martiskainen JoensPy 2.55.53, 26) Joni Hyvärinen Vantaa 2.57.45, 27) Pyry Takala Helsinki 2.58.09, 28) Tomi Parmanne Helsinki 2.58.10, 29) Paavo Leinonen Saispa 3.04.37, 30) Vesa Rajala Oulu 3.06.22, 31) Patrik Turunen KUOPIO 3.11.03, 32) Petteri Talvitie Espoo 3.13.44, 33) Samuli Vesalainen Kaapolan Dynamo / Pori 3.50.44,

Perusmatka M 30-34 1) Marko Toorikka Triathlonteam 226 2.15.14, 2) Paavo Hiltunen TT AquaTerra 2.16.16, 3) Esa Ceder Helsinki Triathlon 2.22.28, 4) Tommi Simola Helsinki Triathlon 2.24.03, 5) Antti Levänen Stamina TC 2.24.48, 6) Lauri Alakuijala Helsinki Triathlon 2.25.07, 7) Juha Huttunen Vantaa 2.27.35, 8) Marko Nenonen Helsinki Triathlon 2.28.43, 9) Santtu  Kuusento Oulu 2.29.11, 10) Tuomas Pärnänen Helsinki Triathlon 2.29.23, 11) Tuomas Tikkanen Helsinki Triathlon 2.31.21, 12) Jussi Hirvonen Turku 2.31.38, 13) Ville Törmälä Jyväskylä 2.33.34, 14) Juha Melavirta Itä-Uudenmaan Pelastuslaitos 2.34.05, 15) Jukka Kupiainen Karjala Triathlon 2.34.32, 16) Jouni Saarinen  2.35.03, 17) Vesa Korhonen KOUVOLA 2.37.13, 18) Jere Vihavainen Lehmo 2.37.48, 19) Tero Jormanainen Espoo 2.39.42, 20) Jami Arvola - 2.41.21, 21) Mattias Ebeling Oulu Triathlon & Cycling 2.41.32, 22) Jari Mikkonen Maaninka 2.42.12, 23) Samuli Nuutinen Securitas Oy 2.42.53, 24) Pasi Nikara Saarijärvi 2.44.16, 25) Jani Lehtinen Tampere 2.45.52, 26) Antti Tukiainen Kuopio 2.47.17, 27) Petri Pääkkönen Lievestuore 2.50.11, 28) Sampo Liusjärvi Hämeenlinna 2.55.51, 29) Sasu Sorkio Smile Audiovisual 2.56.06, 30) Antti Heikkinen Tieto Oyj 2.56.11, 31) Paavo Hurskainen Helsinki 2.57.51, 32) Arto Nevala Helsinki 2.58.11, 33) Antti Sirviö Sotkuma 3.00.24, 34) Sampo Viheriölehto Tampere 3.10.04, 35) Marko Valkonen Lahti 3.12.02, 36) Jerker Brandt Lappeenranta 3.18.28, 37) Markus Neuvonen Kontiolahti 3.28.53, 38) Sami Tirkkonen Jännevirran Massamiehet 3.30.45,

Perusmatka M 35-39 1) Kimmo Tuunanen SSU-Triathlon 2.08.02, 2) Erwin Borremans HyPy Triathlon Team, Hyvinkää 2.11.03, 3) Jani Kokko Stamina Tc 2.12.57, 4) Marko Alatalo Oulu Triathlon & Cycling 2.14.07, 5) Petri Kutinlahti X-tri Lahti 2.17.44, 6) Mikko Nyman Turun Urheiluliitto 2.17.59, 7) Sauli Haahtela SKB Racing 2.19.03, 8) Ville Raatikainen X-Tri Lahti 2.20.14, 9) Tero Yli-Kyyny Rauhalahti Road Runners 2.20.50, 10) Jari Järvinen StaminaTC 2.20.58, 11) Raimo Naskali Tampereen Triathlon Klubi 2.21.20, 12) Jouni Haatainen Jyväskylä 2.21.45, 13) Guido van der Werve Roofvogel 2.22.34, 14) Jarkko Pakarinen Joroisten Sporttiklubi 2.23.18, 15) Marko Onikki AquaPlus Triathlon 2.26.52, 16) Markku Haapamäki FC FC 2.27.36, 17) Maja Marko SSU-Triathlon 2.27.41, 18) Jussi Kirjavainen GYMSTICK LIIKUNTAPALVELUT 2.27.52, 19) Toomas Kantsik Team Domesta 2.28.13, 20) Timo Hyttinen MH-SpoDA 2.28.29, 21) Toni Kivinen Helsinki Triathlon 2.29.23, 22) Jussi Männikkö Joroisten Sporttiklubi 2.31.00, 23) Jani Ahola Nastola Triathlon 2.31.49, 24) Aielli Matteo vDesenzano Triathlon A.S.D. (Italy) 2.31.54, 25) Kristian Isaksson Helsinki Triathlon ry 2.32.12, 26) Jan Hauptner Kaupin Kanuunat 2.32.35, 27) Reijo Anttila Tampereen Juoksijat 2.32.44, 28) Sasa Tkalcan Helsinki / kurkista 2.33.44, 29) Pertti Haapamäki FC FC 2.34.25, 30) Mikko Huttunen OTC 2.34.46, 31) Pasi Aspegren Alatornio Ahjo 2.35.34, 32) Juha Ikonen Triathlonteam 226 2.36.23, 33) Teemu Sinkkonen Helsinki 2.36.24, 34) Jussi Jaroma Kuopio 2.36.54, 35) Joni Mielikäinen Hypy Triathlon Team 2.37.54, 36) Paavo Väänänen Tieto Juoksukerho 2.39.55, 37) Toni Lankinen Triathlon Stadi 2.40.30, 38) Pertti Erkkil? Pyh?j?rvi 2.40.37, 39) Sami Laaksonen Espoo 2.41.05, 40) Tommi Forss Tuusula 2.41.58, 41) Olli Ovaskainen Stamina TC 2.42.15, 42) Jussi Puustinen Alloragubbarna 2.42.37, 43) Mika Auvinen HYPY triathlonteam 2.44.11, 44) Antti Säiläkivi Espoo 2.44.24, 45) Harri Peltomaa Kauhajoki 2.44.43, 46) Junno Roine Espoo 2.44.47, 47) Jouni Haara Sipoo / Hukkasuunta 2.44.57, 48) Sami Puustinen Jyväskylä 2.45.42, 49) Pasi Pöyhönen SSU-Triathlon 2.46.16, 50) Marko Väisänen Tampere 2.46.29, 51) Harri Orko Espoo 2.46.52, 52) Tomi Vuollet VUS-VSS 2.49.16, 53) Esa-Petteri Järvisalo Kotka 2.49.56, 54) Timo Rintanen KARTR 2.51.14, 55) Tuomas Helle Espoo 2.52.38, 56) Olli Lehtisalo FC Kiisseli 2.53.21, 57) Jarkko Suojoki Helsinki 2.55.22, 58) Sami Kumpulainen Tieto Oyj 2.56.11, 59) Jani Syrjanen Vantaa 2.58.16, 60) Henry Kankaanpää Allivalkaman woima 2.59.33, 61) Janne-Michele Heikkilä Vantaa / Grundfos 3.00.23, 62) Antti Korhonen Toivakka 3.01.02, 63) Perttu Hietala Oulu Triathlon & Cycling 3.01.15, 64) Lauri Honkanen Joroisten Sporttiklubi 3.01.41, 65) Ville Kämäräinen Tähälän Taisto 3.03.48, 66) Sauli Paavilainen Tähälän taisto 3.06.14, 67) Jan-Patrik Helenius Suomen Aluerakennuttaja Oy/Tampere 3.14.19, 68) Richard Blair Lohja 3.17.32, 69) Marko Toivanen Gladius Kirkkonummi 3.19.27,

Perusmatka M alle 20 1) Santeri H?nninen Kittilä 2.29.32,

Perusmatka M 40-44 1) Markku Toiviainen Oulu Triathlon & Cycling 2.07.13, 2) Henri Vähä-Ypyä Tampereen Triathlon Klubi 2.08.43, 3) Marko Nyyssönen KarUTri Joensuu 2.11.17, 4) Mikko Joensuu KuTu-Triathon Kuopio 2.15.44, 5) Marko Väisänen X-tri Lahti 2.15.48, 6) Janne Kytö Triathlonteam 226 2.16.58, 7) Jani Lahtinen Triathlon Team 226 2.17.00, 8) Erwin Orthaber Helsinki Triathlon - trisport.fi 2.17.17, 9) Jari Järvisalo Triathlonteam226 2.19.06, 10) Tero Helli Xtri-lahti 2.19.24, 11) Pasi Kauppinen X-tri Lahti 2.19.52, 12) Mikko Sillanp?? Team Active 2.20.20, 13) Anssi Saarinen jämsänkoski 2.22.29, 14) Pertti Karjalainen Team Active Ry 2.23.39, 15) Tapani Tuppurainen Helsinki 2.24.42, 16) Petteri Vilanen Pakila Poursuivants 2.28.56, 17) Hannu M?kynen Ssu-triathlon 2.30.33, 18) Janne Grundstr?m Pieksämäki 2.30.45, 19) Juha Pesälä Kempele 2.31.37, 20) Pasi Haukimäki Lievestuore 2.31.42, 21) Mikko Porali TT AquaTerra 2.31.53, 22) Remsu Mikko Haukiputaan Heitto 2.34.24, 23) Kimmo Mikander Mikkelin kaupunki 2.34.26, 24) Ari Vuorinen DTMS 2.35.10, 25) Markku H?m?l?inen Kuopio 2.37.19, 26) Jouko Kaarteenaho Oulu Triathlon & Cycling 2.38.32, 27) Tomi Suonpää Helsinki 2.39.13, 28) Niclas Hagn?s Wärtsilä 2.39.33, 29) Mikko Luomala Järvenpää 2.39.48, 30) Sami Nuottim?ki Ssu-triathlon 2.39.57, 31) Mika Vihervuori X-Tri Lahti 2.40.13, 32) Tomi Timonen Training First Triathlon 2.40.22, 33) Christian N?kki Helsinki 2.41.17, 34) Tero Kotanen kotka 2.44.42, 35) Janne Pärnänen Kerava 2.46.11, 36) Mikko Kilpel?inen Kuopio 2.49.10, 37) Sami Kähkönen Hydra 2.49.20, 38) Jukka Huumonen kuopio 2.52.37, 39) Kari Koivisto Hydra 2.54.55, 40) Jarkko Hautamäki Oulu Triathlon & Cycling 2.55.46, 41) Jaakko Muhos Kuopio 2.58.02, 42) Juha Karjalainen Siilinjärvi 2.58.36, 43) Sauli Keinänen Tuusniemen Raju 3.00.13, 44) Mara Tarkkila X-tri Lahti 3.00.43, 45) Petteri Koponen TT AquaTerra 3.02.23, 46) Tomi Virolainen Suomen Aluerakennuttaja Oy/Tampere 3.06.45, 47) Juha Väre Kori-80 3.11.12, 48) Ursin Jarkko Kuopio 3.56.17,

Perusmatka M 45-49 1) Esa ? X-Tri Lahti 2.12.50, 2) Juha Nissinen Karjalan Uimarit -69 Triathlon 2.13.55, 3) Jussi Kero Triathlonteam 226 2.15.06, 4) Matti Nurvo Team Tynnyrikylä 2.21.14, 5) Jarkko Keinänen X-tri Lahti 2.22.37, 6) Olli Vaittinen Hypy 2.23.32, 7) Harri Ovaskainen, Stamina TC 2.24.16, 8) Harri Alanen Turun Urheiluliitto 2.25.12, 9) Kari Leppänen Kouvola 2.26.49, 10) Marko Varalahti Heltri 2.26.59, 11) Juha Latvala SSU 2.27.31, 12) Jari Keskitalo ETA 2.29.01, 13) Ismo Hirvonen karjala-triathlon 2.29.09, 14) Jukka Himanka Kalajoen Junkkarit 2.29.44, 15) Arto Pennanen Lahden Samba Maracan 2.31.24, 16) Jarmo Rautiainen HelTri 2.33.21, 17) Marco Sang suomussalmi 2.33.41, 18) Tapio Malkki Leppävirran Urheilijat 2.33.42, 19) Jyrki Salokorpi Oulu Triathlon & Cycling 2.34.25, 20) + Poppeli Iisalmi 2.35.23, 21) Janne Autero Triathlonteam226 2.35.40, 22) Olives Jean-Luc Nokia/NSN Marathon Team 2.36.26, 23) Erik Nieminen Liperin Lenkki ry 2.38.09, 24) Hannu Korhonen Mikkeli 2.40.18, 25) Pekka Uusi-Autti Kempele 2.40.48, 26) Kai Renlund Pyhtään Kisa 2.41.35, 27) Juha Haapakoski Saarij?rvi 2.42.04, 28) Jari Mesimäki Hydra Platypus 2.42.12, 29) Sakari Leppälä Mikkeli 2.42.21, 30) Veli-Matti Järveläinen X-tri Lahti 2.43.33, 31) Anssi Kukkonen Aitoon Nylkyt 2.44.33, 32) Timo Piippo Sein?joki 2.47.45, 33) Jukka Immonen Automen Oy 2.52.18, 34) Ari Hauta-aho SSU-Triathlon 2.52.18, 35) Risto Mononen Varjaagi SFK 2.52.44, 36)  Oulu 2.53.28, 37) Juha Eronen Kutu Triathlon 2.54.15, 38) Jarkko Leskinen Helsinki 2.55.19, 39) Eero Vilhu Kajaani 2.56.21, 40) Mika Sutinen Kuopio 2.59.17, 41) Lauri Kerman TT AquaTerra 3.00.53, 42) Timo Lankinen Helsinki Triathlon 3.03.21, 43) Kari Holopainen Kolossus team 3.11.49, 44) Petri Järvinen alimento oy 3.12.12, 45) Raimo Tähkä Rajamäki 3.16.49, 46) Teemu Laakkonen Kotka Divers 3.18.57,

Perusmatka M 50-54 1) Petteri Mustonen Stamina TC 2.09.35, 2) Matti Hurula TT AquaTerra 2.14.36, 3) Antero Kotijärvi TT AquaTerra 2.23.10, 4) Olli Ohrankämmen Gladius 2.23.33, 5) Arto Helenius AquaPlus Trialthon 2.28.46, 6) Eero Fagerholm Kiikalan Urheilijat 2.30.18, 7) Jouko Lehtonen Turun urheiluliitto 2.30.42, 8) Hannu Ojala Karjala Triathlon 2.33.40, 9) Anttoni Vesterinen HelTri 2.37.43, 10) Jaakko Palkispää Joroisten Sporttiklubi 2.39.52, 11) Harri Myllärinen Heltri 2.41.40, 12) Kalle Widbom Helsinki Triathlon 2.46.45, 13) Timo Lindsträm TT226 2.49.19, 14) Mikko Siemann HelTri 2.49.40, 15) Juha Lumiaho Kuopio 2.58.27, 16) Timo Hänninen HelTri 2.59.52, 17) Esa Heinonen Vantaa 3.24.06, 18) Juha Pesonen Haukiputaan Heitto Haukipudas 3.50.36,

Perusmatka M 55-59 1) Jukka Antila H:ki Triathlon 2.39.28, 2) Timo Naukkarinen Helsinki triathlon 2.40.15, 3) Reijo Haapalahti OTC 2.43.57, 4) Teppo Jyrkkiö Espoo 2.52.28, 5) Hannu Sainio Espoon Hiihtoseura 2.52.48, 6) Säisä Ilkka TT AquaTerra 2.54.27, 7) Kari Leskinen Joensuu 3.00.36, 8) Jussi Lepistö Triathlon Club Heinola 3.05.52,

Perusmatka M 60-64 1) Seppo Laitinen SSU-Triathlon 2.30.52, 2) Kuisma Suopela Artic Triathlon 2.38.24, 3) Matti Kasanen Karjala Triathlon 2.42.35, 4) Matti Nieminen triathlon club heinola ry. 2.46.35,

Perusmatka M 70-74 1) Kalevi Kautto Stamina TC Jyväskylä 3.24.54, 2) Heikki Jaroma vuorelan kunto 3.35.00,

Joukkueviesti, Perusmatka 1) 2T+P Teemu Lemmettylä, Pasi Pentikäinen, Teemu Toivanen 1.58.45, 2) Iisalmen Visa Imke Höfling, Vesa Penttilä, Kimmo Randelin 2.00.05, 3) LAAKKONEN VARKAUS Jonna Teräväinen, Jarkko Koponen, Markku Savolainen 2.04.05, 4) Karjala Triathlon Laura Tukia, Jouko Luokkala, Harri Tuliniemi 2.15.44, 5) ETAPpi Erno Toroi, Tommi Räisänen, Ari-Pekka Isoniemi 2.16.25, 6) KaiPr  2.VK Simo Lyyra, Juho Pitkänen, Taneli Autio 2.22.01, 7) Ne Naiset Niina Kallio, Salla Riikonen, Jaana Halonen 2.26.28, 8) Triathlon Esikoululaiset Ville Liedes, Tero Kanala, Eppu Jääskeläinen 2.33.35, 9) FINNTRIATHLON Kaj Järveläinen, Henri Tarvainen, Sami Kutvonen 2.37.38, 10) team donna agile Tiia Törrö, Minna Salonen 2.59.45, 11) SparraaHAN  3.05.03,

Perusmatka N 20-24 1) Kaisla Kollanus Helsingfors Simsällskap 2.41.29, 2) Noora Kollanus Helsinki 2.46.05, 3) Elisabet Kvist TT AquaTerra 2.46.49, 4) Henna Pekki Tampere 2.51.21, 5) Erika Vilpponen TT AquaTerra 3.07.20, 6) Helena Kalland Iceland 3.08.02, 7) Rosa Kotanen X-tri Lahti 3.23.15,

Perusmatka N 25-29 1) Kaisa Yannopoulos Kajaani 2.39.29, 2) Mirjam Hyvönen TT AquaTerra 2.39.56, 3) Kaisa Väisänen Triathlonteam 226 2.47.54, 4) Elina Viren Kutu Triathlon 2.49.30, 5) Noora Räsänen Kurjala 2.50.32, 6) Niina Piippo KUTU Triathlon 2.56.18, 7) Miia-Maria Matalam?ki SSU-triathlon 3.00.13, 8) Assi Sainio Espoo 3.00.26, 9) Arja R?s?nen Joensuu 3.05.11, 10) Meri Lundahl Tapiolan kissakalat 3.07.24, 11) Iiris Kolu Tapiolan Kissakalat 3.12.37, 12) Elina Heikinheimo Tapiolan Kissakalat 3.13.28, 13) Maijastiina Suonpää - 3.27.17,

Perusmatka N 30-34 1) Milka Aho Vaasan Uimaseura 2.27.23, 2) Marika Langenoja-Suvitie Valkealan Kajo 2.35.10, 3) Maiju Grönvall Triathlon Team Kotka 2.38.59, 4) Niina Mäenpää SSU-Triathlon 2.44.17, 5) Kaisa Lehti Training First / Hämeenlinna 2.45.25, 6) P?ivi Sutinen TT AquaTerra 2.46.31, 7) Arja Lemmettylä Helsinki Triathlon 2.47.23, 8) Sanna Vänni Kutu Triathlon 2.50.17, 9) Anna-Leena Toivanen Karjalan Uimarit -69 Triathlon 2.57.35, 10) Anna-Lena Bock London 3.03.26, 11) Emilia Lehtinen Tampere 3.07.42, 12) Leena Rantanen Turku 3.09.16, 13) Netta Jayasekara Ernst & Young 3.10.15, 14) Suvi Vänskä Helsinki 3.10.15, 15) Johanna Lampinen Nokia/NSN Marathon Team 3.17.23, 16) Hanna Punnonen Helsinki 3.19.16, 17) Minna Peltopuro RRC9001 3.20.08, 18) Tiina Nevala Helsinki 3.29.15, 19) Satu Peltonen TakTik 3.29.15,

Perusmatka N 35-39 1) Taru Schroderus X-Tri Lahti 2.32.23, 2) Anu Henttonen HelTri 2.35.04, 3) Essi Pöyhönen X-tri Lahti 2.38.24, 4) Anna Alakuijala Team Donna Agile 2.40.03, 5) Anne Kuhlman Joroisten Sporttiklubi 2.41.43, 6) Päivi Ahola-Mehtälä Oulu 2.42.44, 7) Jaana Sj?blom Aqua Plus Triathlon 2.47.50, 8) Niina Salokorpi Team Donna Agile 2.48.48, 9) Viivi Pentikäinen, HelTri 2.49.41, 10) Aalto Sanna Karjala Triathlon 2.51.16, 11) Eija Kestilä Jyväskylä 2.56.00, 12) Hakola Mirkka Team Donna Agile 2.58.06, 13) Anu Savolainen Jyväskylä 2.58.36, 14) Outi Väyrynen Kempele 3.00.38, 15) Mervi Kinnaslampi Mikkeli 3.01.38, 16) Mirka Valkonen KuTu Triathlon 3.05.25, 17) Susanna Blomberg Hypy 3.05.58, 18) Maria Luoma-aho Iitti 3.14.46, 19) Kirsi Järvinen Hyvinkään Pyöräilijät 3.16.48, 20) Teija Honkanen Joroisten Sporttiklubi 3.37.52,

Perusmatka N 40-44 1) Katja Kallioinen X-Tri Lahti 2.29.49, 2) Essi Oliv?s Helsinki Triathlon 2.31.22, 3) Terhi Rantaojala Tampereen juoksijat 2.32.10, 4) Minna Nurvo Team Tynnyrikylä 2.38.31, 5) Virva Pisano Team Donna Agile 2.41.24, 6) Tuija Hast joroisten sporttiklubi 2.42.59, 7) Taina Avo HelTri 2.44.31, 8) Katja Mitrunen Stamina tc 2.46.53, 9) Ursula Helenius Aqua Plus Triathlon 2.49.59, 10) Ritva Keravuo KaUs 2.50.55, 11) Anne Tuovinen Kuopio 2.51.23, 12) Hanna Vuorela Espoo 2.51.25, 13) Anna-Mari Mäkinen Valkealan soutajat 2.54.37, 14) Mari Rantanen Triathlon Team 226 3.04.54, 15) Kristiina Kananen KaUS 3.06.07, 16) Hasu Johanna Kouvola 3.15.10, 17) Sari Säilynoja Espoo 3.49.37, 18) Sanna Kujansuu Suomen Aluerakennuttaja Oy/Tampere 4.07.24,

Perusmatka N 45-49 1) Sari Puumala Stamina TC 2.24.36, 2) Minna Laitinen Navi 2.40.12, 3) Tiina Erkinaro Team Donna Agile/OTC 2.41.37, 4) Päivi Rantala X-Tri Lahti 2.44.04, 5) Autero Maise Triathlonteam226 2.44.21, 6) Greta Malkki Leppävirran urheilijat 2.44.50, 7) Riikka Harjula Team Active 2.45.54, 8) Pirjo Tenhu Triathlon Club Heinola 2.46.31, 9) Kirsi Piiparinen LepU 2.46.52, 10) Maarit Kestilä Haukiputaan heitto 2.57.20, 11) Marita Jokitalo OTC 3.01.00, 12) Elina Laitinen TT AquaTerra 3.09.26, 13) Frantz Marie-Christine sipoo 3.13.59, 14) Päivi Pietarinen Espoo 3.26.03,

Perusmatka N 50-54 1) Siru Huovinen Team GBF 2.49.53, 2) Satu Alavalkama Helsinki Triathlon 2.55.22, 3) Anne Savolainen Karjalan Uimarit -69 Triathlon 3.08.08, 4) Tanja Hammar-Staf Kantvik 4.13.59,


mixino finland boxi

Premiumsport.fi

JÄMI147

inov 8 alapanoraama