Hawaii Ironman -naisten ennakkopaketti

Sveitsin Daniela Ryf voitti Kööpenhaminan Ironmanin. Kuva: F. Gernyx

Sveitsin Daniela Ryf voitti Kööpenhaminan Ironmanin. Kuva: F. Gernyx

Havaijin Big Island, tarkemmin Kailua-Konan kaupunki on taas perinteisesti näyttämönä, kun triathlonmaailman parhaat selvittävät, ketkä ovat tänä vuonna täysmatkan kuningas ja kuningatar. Tapahtuma on tietankin legendaarinen Havaiji Ironman. Maailmalla on nykyään paljon täysmatkan kisoja. Ironman-sarja ja kilpaileva organisaatio Challenge-sarja ovat levittäneet lajin merkittäviä tapahtumia ympäri tellusta. Havaiji on kuitenkin se paikka, jossa parhaat kohtaavat vuosi toisensa jälkeen ja jonka voittaja on se kaikista kovin. Kisan erityispiirteitä ovat Havaijin kuuma ja kostea ilma, kovat tuulet ja raskas reitti. Kukaan ei tule pääsemään helpolla.

Kirjoitan edellisten vuosien tyyliin taas hieman ennakkospekulointia kisasta ennakkosuosikkien osalta. Usein olen mennyt näissä pahemman kerran metsään, mutta viime vuonna pystyin jopa hieman paukuttelemaan henkseleitä kun osuin monessa suhteessa yleisiä arvioita paremmin oikeaan kärjen suhteen.

Tutut nimet ennakkosuosikkeja

Suurimmat ennakkosuosikit ovat tuttuja nimiä triathlonia seuraaville jo useamman vuoden ajalta. Seuraavassa oma arvioni ketkä ovat kaikkein suurimpia suosikkeja voittajiksi ja minkä takia.

Mirinda Carfrae (Aus)

Australian Mirinda ”Rinny” Carfrae on kisassa mielestäni aivan selvä ykkössuosikki. 33-vuotiaana hän on triathlonisti parhaassa iässä ja jälki kauden aikana onkin ollut kilpasiskojen kannalta pelottavan tuhoisaa. Carfrae on ehdottomasti ilman epäilyksiä kautta aikojen kovin juoksija naisten täysmatkaa mietittäessä. Havaijin rankoissa olosuhteissa maratonosuuden merkitys korostuu vielä selvästi moniin muihin täysmatkan kilpailuihin verrattuna, mikä tietää pohdittavaa Carfraen pahimmille vastustajille. Voi hyvänä päivänä nousta Havaijin kaltaisella reitillä voittoon jopa yli 10 minuutin takaa-ajomatkalta maratonin aikana, jopa suhteellisen hyviinkin juoksijoihin verrattuna. Rinny on voittanut Havaijilla jo kahdesti, vuosina 2010 ja 2013, eli hän on myös kisan puolustava mestari. Viime vuonna syntyi voiton lisäksi uusi naisten reittiennätys, joka kirjataan huimin lukemin 8:52.14. Siihen hänet siivitti hurja juoksu kun maraton taittui aikaan 2:50.38. Se ei ollut ainoastaan uusi osuusennätys, vaan kolmanneksi nopein maratonaika tuona päivänä myös miehet mukaan luettuna. Kaikkein pelottavin uutinen Carfraen kilpasiskoille on kuitenkin se, että viimeisen vuoden aikana myös pyörä on alkanut kulkea entistä kovempaa. Rinny ei ole takavuosina ollut mikään ennätysten tekijä juuri hieman heikomman pyöräosuutensa takia, mutta tämä seikka on muuttumassa. Mikään paras ketjunpyörittäjä hän ei naisista ole edelleenkään, mutta etumatka kovimpiin on supistunut selvästi. Parhaana osoituksena tästä on kesällä perinteisessä Rothin täysmatkan kilpailussa syntynyt huima aika 8:38.53. Tämä olikin Carfraen ensimmäinen iso voitto Havaijin ulkopuolella ja samalla hänestä tuli neljänneksi nopein nainen täysmatkalla. Naisten täysmatkan triathlon on aina ollut tavallaan jonkun ”hallitsijan” ikeen alla. 1980-luvun puolivälistä eteenpäin mietittiin kuumeisesti 10 vuoden ajan, miten voittaa Paula Newby-Frasier. Tämän jälkeen Natascha Badmannin voittaminen oli kaikkien muiden haasteena ja Chrissie Wellingtoniahan kukaan ei onnistunut täysmatkalla koskaan voittamaankaan. Carfrae on aina ollut maltillinen kilpailija ja osaa ajoittaa kuntonsa juuri oikeaan hetkeen. Hän on juuri nyt se lajin selvä kuningatar jonka valtaistuinta muut tavoittelevat.

Rachel Joyce (Gbr)

Kovin haastaja Carfraelle on mielestäni britti Rachel Joyce. Vuosi sitten hän johti kilpailua pitkään, mutta Carfrae latoi ohi vastustamattomasti maratonin toisella puolikkaalla. Joycen hopea-aika 8:57.28 teki hänestä vasta neljännen naisen joka on Havaijilla alittanut maagisen 9-tunnin aikarajan. Hän on kokenut kilpailija ja tuntee hyvin ison saaren metkut. Muissa kisoissa jälki on viime vuosina ollut myös kovaa. Tästä hyvänä osoituksena on se, että Joyce on painellut täysmatkan alle 8:50 urallaan peräti 4 kertaa. Kovin tulos syntyi kesällä Rothissa jossa kello näytti hänelle maalissa aikaa 8:42.25. Tuolloin hän tosin joutui tyytymään myös kakkossijaan Carfraen latoessa jo tuon mainitun hurjan uuden ennätysaikansa. Rachel Joycen paras vahvuus on tasainen suorittaminen jokaisessa kolmessa lajissa. Hän on yksi parhaista uimareista, yksi parhaista pyörän päällä ja myös maratonilla hän on ehdottomasti yksi kovimmista. Jos vaan Carfrae on maratonilla oma itsensä, joutuu Joyce vuoren kokoisiin ongelmiin. Hänen ainoa toivonsa Rinnyä vastaan onkin rakentaa pyörän selässä riittävä johto ja pitää sen jälkeen riittävän kovaa kyytiä myös maratonilla.

Liz Blatchford (Aus)

Australiassa triathlon on iso laji ja maa tuottaa huippuja sekä miesten, että naisten puolelle vuosi vuoden perään. Liz Blatchford oli itselleni aika tuntematon nimi ennen viime vuoden kisaa, mutta kolmas sija Havaijin pätsissä nosti hänen nimensä kaikkien triathlonystävien tietoisuuteen. On kilpaillut täysmatkalla vasta 3 kertaa, joista tuloksena 2 voittoa Cairnsin Ironmanissa keväällä viime ja tänä vuonna, sekä tietysti tuo upea pronssi Havaijilta vuosi takaperin. Blatchford on Rachel Joycen tapaan todella tasainen suorittaja jokaisella triathlonin osa-alueella. Parhaimmillaan pyörä kulkee aivan hirmuista kyytiä ja veikkaan hänen siinä yrittävänkin mahdollisesti karkumatkalle tämän vuoden kisassa. Juoksussa eivät paukut riitä ihan parhaiden kipittäjien kyytiin, mutta kyse onkin kokonaisuudesta. Blatchford on kilpaillut tuon keväisen Cairnsin täysmatkan voiton jälkeen aika säästeliäästi. Muutamassa lyhyemmässä kisassa hän on toki käynyt kuntoaan virittämässä ja on varmasti valmis taistoon, jopa voitosta.

Caroline Steffen (Sui)

Caroline ”Xena” Steffenillä alkaa Havaijin kisaa ajatellen olla otsassaan jo hieman sellainen ikuisen kakkosen leima ja tästä hän haluaa varmasti eroon. Hän on ollut kakkonen vuosina 2010 ja 2012. Tuon jälkimmäisen näistä monet varmasti muistavatkin kun Steffen johti kisaa pyöräosuuden jälkeen koko maratonin ajan aina kahdelle viimeiselle kilometrille saakka, kunnes Leanda Cave tuli ja paineli ohi voittoon. 36-vuotiaana Steffen ei missään nimessä ole mikään ikäloppu, vaan oikeastaan parhaassa iässä. Tunnetustihan täysmatka ei ole mitään nuorten poikien ja tyttöjen touhua, vaan vaatii vuosien rankkaa työtä huipulle pääsemiseksi. Steffenin syömähammas on pyöräosuus jossa hän on hyvänä päivänä maailman paras. Juoksukin kulkee yleensä hyvin, mutta Havaijin raatelevat olosuhteet ovat olleet hänelle maratonilla usein liikaa. Havaijin ulkopuolisissa täysmatkan kisoissa Xena olikin pitkään voittamaton, mutta sillä tärkeimmällä hetkellä paukut eivät vielä koskaan ole riittäneet. Viime kauden jälkeen kaksinkertainen Havaijin voittaja Chris ”Macca” McCormack ryhtyi valmentamaan Steffeniä. Mielenkiintoista onkin nähdä, onko Macca saanut hänen kisaansa tuotua jotain uutta, varsinkin juuri maratonia ajatellen. On osoittanut kauden aikana, että kunto on kohdallaan. Voitti maaliskuussa Melbournen Ironmanin kovalla ajalla 8:57.57. Kesällä kulki vielä kovempaa Rothissa, mutta huimasta ajasta 8:48.42 huolimatta hän oli vasta kolmas Mirinda Carfraen ja Rachel Joycen jälkeen. Steffen jos joku janoaa kuitenkin voittoa Havaijilta. Tämä tulee vaatimaan kuitenkin aivan unelmasuoritusta.

Linsey Corbin (Usa)

Linsey Corbin on mielestäni jenkkien ykkösnainen tähän kisaan. Viime vuoden Havaijilta oli tuomisina 10 sija, mutta tämän jälkeen meno on ollut hirmuista. Voitti keväällä Los Cabosin Ironmanin Meksikossa ja kesällä antoi myrskyvaroituksen voittamalla Itävallan Ironmanin huippuajalla 8:42.42. Kautta aikojen taulukossa täysmatkan on häntä kovempaa taittanut vain 6 naista. Jenkit eivät ole pitkään aikaan saaneet nauttia huippumenestyksestä Havaijilla, mutta Corbinilla on hyvät saumat muuttaa tämä tilasto.

Simone Brändli (Sui)

Nyt laitan tähän terävimpien suosikkien joukkoon pari sellaista nimeä, joiden edelle tiedän useimpien asiantuntijoiden sijoittavan monia muita. Ensimmäinen heistä on Simone Brändli, uusi kova nimi jo ennestään vahvaan Sveitsin edustukseen. Hän voitti Etelä-Afrikan Ironmanin keväällä ja oli Itavallan Ironmanissa toinen Linsey Corbinin jälkeen kovalla ajalla 8:49.16. En oikein osaa selittää, mutta minulla on Brändlin suhteen todella positiivinen fiilis hänen menestysmahdollisuuksiinsa Havaijilla.

Corinne Abraham (Gbr)

Mainitsen Corinne Abrahamin näinkin suureksi suosikiksi kolmesta syystä. Ensiksikin hän on nyt hieman kypsemmällä iällä noussut ryminällä triathlonmaailman huipulle. Toiseksi hän omaa mitä mielenkiintoisimman taustan. Abraham oli nimittäin vielä nuorempana maajoukkuetason judoka ja siirtyi ennen triathlonin löytämistä kestävyysurheilun pariin lähinnä ultramatkojen kautta. Kolmas syy on se, että itselle Abraham on nykyään ehdottomasti suosikki numero 1, jonka voittoa toivon todella. Abraham oli aika tuntematon nimi ennen viime vuoden Malbournen Ironmania, jonka hän voitti täysin ylivoimaisesti, jättäen yli varttitunnilla mm. sellaisia nimiä kun Yvonne Van Vlerken ja Caroline Steffen. Faniensa, joihin siis itsekin lukeudun, suureksi harmiksi hän loukkaantui eikä päässyt starttaamaan Havaijilla vuosi sitten. Taisteli aina pitkälle tämän vuoden puolelle vammansa kanssa, mutta sai lopulta ongelmat selätettyä ja oli toinen Lanzaroten Ironmanissa keväällä. Kesällä Abraham voitti kivikovan Frankfurtin Ironmanin kovalla ajalla 8:52.40, vaikka sanojensa mukaan löysäsi loppukilometreillä paljon. Abrahamin suurin haaste tulee olemaan uinti. Siinä hän on ottanut kilpasiskoiltaan toistaiseksi turhan paljon takkiinsa ja on joutunut sen jälkeen takaa-ajajan rooliin. Parhaimmillaan pyörä kulkee aivan parhaiden tasolla, ellei jopa parasta vauhtia koko porukasta. Myös juoksijana on hirmuinen. Sanoisinkin, että Abraham on porukasta ainoa, joka pystyy haastamaan maratonilla parhaassa iskussa olevan Mirinda Carfraen. Olisikin todella mielenkiintoista jos nämä kaksi lähtisivät taittamaan maratonia pienillä aikaeroilla. Abraham on parhaimmillaan kovissa olosuhteissa ja toivookin varmasti muita enemmän kisapäivään ennen kaikkea kovaa tuulta. Tällöin kovat uimarit eivät todennäköisesti saisi häneen revitettyä meressä eroa niin paljon.

Haastajat vaanivat saalistaan

Tuossa olivat omissa papereissani naisten kilpailun 7 suurinta suosikkia, mutta kova joukko muitakin huippunimiä on toki mukana porukassa, jotka ovat valmiina iskemään. Seuraavassa joitakin heistä.

Lentävä hollantilainen Yvonne Van Vlerken tulee varmasi olemaan kova kärkitaistoa ajatellen. Oli vuosi sitten neljäs ja janoaa varmasti mitalisijoille. On kerran ollut Havaijilla jo toinen, heti debyytissään vuonna 2008. On mielestäni usein sortunut kisaamaan liikaa kauden aikana ja näin pilannut kuntonsa, mutta nyt on kenties oppinut välttämään tätä virhettä. Hyödynsi vuosi sitten Havaijille hankitun huippukunnon vetämällä Floridan huippunopealla reitillä voittoon hirmuisella ajalla 8:43.07. Tänä vuonna on kisannut täysmatkalla vain kesällä Rothissa, jossa oli kovatasoisen kisan neljäs ajalla 8:59.36. Kovat keliolosuhteet tuskin ovat Van Vlerkenille ongelma, mutta ei ehkä ole aivan parhaimmillaan raskaalla reitillä, toisin kuin nopeilla ja tasaisilla reiteillä joilla suorastaan lentää joskus.

Kokeneet konnat Usa:n Meredith Kessler ja Uuden-Seelannin Gina Crawford ovat myös monen ennakkokaavailussa korkealla. Itsekin pidän heitä toki kovina, mutta jostain syystä en aivan luota mahdollisuuksiin tapella huippusijoituksista. Kessler on myös usein kilpaillut aivan liikaa ja Crawford ei puolestaan ole aivan parhaimmillaan näin rankoissa olosuhteissa.

Havaijin kisan yhteydessä pakolliset mainittavat nimet

Jos kyseessä olisi mikä tahansa muu kisa, en mainitsisi seuraavaa kaksikkoa suosikeista puhuttaessa, mutta Havaijin yhteydessä heidän nimet on suorastaan pakko nostaa esiin. Kummatkin ovat parhaimmillaan juuri kovissa olosuhteissa ja raskaalla reitillä, joten menestyminen tässä kisassa ns. paremmissa olosuhteissa käytäviin kilpailuihin verrattuna on heille paljon todennäköisempää.

Yhdysvaltojen Caitlin Snow on toinen heistä. On parhaimmillaan aivan hirmuinen juoksija ja onkin noussut yleensä maratonilla monia sijoja ylöspäin Havaijilla. Snow oli kuudes viime vuoden kisassa ohittaen joitakin kilpasiskojaan vielä aivan viime metreillä. Tunnetaan sisukkaana taistelijana joka ei tunne sanaa luovuttaminen.

Pakko on jokavuotiseen tapaan mainita tietenkin myös lajin ikoni, Sveitsin ikinuori 47-vuotias, Havaijin 6-kertainen voittaja Natascha Badmann. Hän ei ole koskaan ollut ennätysten tekijä, mutta kun olosuhteet ovat rankimmat mahdolliset ja reitti raskas, on hän muihin nähden parhaimmillaan. Pelkkä Badmannin mukana oleminen naisten huipulla tuossa iässä on jo yksin aivan käsittämätön saavutus. Oli 2 vuotta sitten todella kuumassa pätsissä käydyssä kisassa peräti kuudes 45-vuotiaana. Pitkään näytti siltä että Badmann ei saa tämän vuoden kisaa varten kasaan tarpeeksi pisteitä, mutta mitä vielä. Kesällä hän tykitti kovassa Frankfurtin Ironmanissa neljänneksi koko pitkän uransa toiseksi parhaalla ajalla 9:08.13. Vain kolme viikkoa tämän jälkeen Badmann oli toinen Sveitsin Ironmanissa ja paikka Havaijille oli jälleen ansaittu. On kisannut ehkä turhan paljon kesän aikana ja tylsyttänyt teräänsä, mutta on ennenkin osoittanut Havaijilla, että monet muualla nopeammat joutuvat siellä katselemaan takapyörää ja kengän kantoja. Pyörän selässä Badmann on edelleen aivan maailman kärjen tuntumassa, mutta juoksussa joutuu antautumaan nuoremmilleen. Mielenkiintoista on kuitenkin jälleen nähdä tämä ikuisesti hymyilevä sveitsiläinen, mielestäni yksi kautta aikojen parhaista naisurheilijoista kaikki lajitkin huomioiden tositoimissa.

Uudet tulokkaat terävimmälle huipulle

Kauden aikana on tullut esiin joitakin nimiä, jotka ovat uusia pyrkijöitä aivan terävimmälle huipulle. Toki he ovat kaikki jo vuosia kilpailleita konkareita, mutta kuten aikaisemmin tuli jo todettua, tämä kun ei ole mitään nuorten tyttöjen touhua. Harvoin huipulle noustaan täysmatkalla alle 30-vuotiaana. Poikkeuksiakin toki löytyy.

Yksi tällainen poikkeus on Sveitsin Daniela Ryf, joka siirtyi kilpailemaan täysmatkalle vasta tänä vuonna. Jälki on ollut heti poikkeuksellisen kovaa. Tämä vasta 27-vuotias hurja on ehtinyt lyhyemmillä matkoilla niittää menestystä. Ryf teki täysmatkan debyytin heinäkuussa Sveitsin Ironmanissa, jonka voitti heti. Kuukautta myöhemmin irtosi voitto myös Kööpenhaminan Ironmanissa huippuajalla 8:53.33. Näin paikka Havaijille oli tämän nuoren tulokkaan taskussa. Kaikkien yllätykseksi Ryf voitti vielä syyskuun alussa puolimatkan maailmanmestaruuden. On siis todella kovassa lyönnissä, mutta Havaiji on hänelle ilman muuta suuri kysymysmerkki. Monet kovat ovat siellä ”sulaneet”, hyytyneet ja jopa keskeyttäneet ensimmäisellä kerrallaan vaikka muualla ovat olleet likipitäen voittamattomia. Saa nähdä mikä on Ryfin kohtalo.

Jo 38-vuotias kokenut kettu Kanadan Sara Gross ei ole nuori tulokas, mutta on nostanut tänä vuonna tasoaan huimasti. Voitti Brasilian Frorianopiliksessa täysmatkan keväällä ajalla 8:56.35. Toisen täysmatkan voiton hän otti kotimaassaan Kanadassa Mont-Tremblantin superraskaalla reitillä. Vaikka en ihan terävimmän kärjen sijoitukseen uskokaan, voi hyvänä päivänä yllättää positiivisesti meidät kaikki.

Suuret kysymysmerkit

Kahden vuoden takainen mestari britti Leanda Cave on kisan alla melkoinen kysymysmerkki. Kärsi ennen viime vuoden kisaa pahoista vammoista, mutta lähti silti sisukkaasti mestaruuttaan puolustamaan. Tuloksena oli Cavelle itselleen varmasti pettymys kun oli vasta sijalla 12. Vammat eivät edes jääneet tähän vaan hän kärsinyt niistä pitkälle tänäkin vuonna, eikä harjoittelu ole ollut aivan sitä mitä hän olisi itse toivonut. Monet, itseni mukaan luettuna olivatkin heittäneet kirveen kaivoon Caven menestysmahdollisuuksista tämän vuoden Havaiji Ironmanissa. Nyt kesän lopulla tilanne kuitenkin muuttui kun Cave hurjasteli voittoon Ruotsin Kalmarissa kovalla ajalla 8:56.50. Kalmarin reitti kun ei lukemani perusteella ole edes niitä kaikkein nopeimpia. Leanda Cave on tunnettu äärimmäisen hyvänä kilpailijana, joka osaa ajoittaa kuntonsa oikein. Yleensä hän on kilpaillut aika säästeliäästi kesän aikana, mutta nyt hänen oli pakko metsästää tarvittavat pisteet, jotta hän pääsi taas mukaan Havaijille. Tilanne on Cavelle ehkä hivenen uusi valmistautumisen kautta ja onkin mielenkiintoista, mihin hän lopulta yltää. Kysymysmerkkejä leijuu ilmassa useita.

Yhdysvaltojen kova mimmi Mary Beth Ellis ei myöskään ole ihan viime aikoina ollut oma kova itsensä. Oli toki vuoden alkupuolella toinen Melbournen Ironmanissa Caroline Steffenin jälkeen, mutta hyytyi pahasti kesällä Frankfurtin Ironmanissa. Mikäli vain pääsee takaisin omalle huipputasolleen, vain taivas on rajana, mutta en silti usko hänen yltävän aivan kärkisijoille. Joutui vuosi sitten keskeyttämään Havaijilla, joten paljon on varmasti jäänyt hampaan koloon.

Monia muitakin nimiä voisi mainita, mutta tässä omasta mielesytäni sellaiset, joihin kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota. Lueskelin jonkun verran tässä mm. entisten huippujen arvioita kisan ennakkosuosikeista. Totta kai tietyt nimet nousevat kaikkien arvoissa esille, kuten Mirinda Carfrae, mutta eroavaisuuksiakin löytyy ja paljon. Mielenkiinnolla alan jo lauantai-iltaa odottamaan. Tykki jysähtää lähdön merkiksi Suomen aikaa klo. 18:30 jos oikein muistan. Koetan vielä lähipäivinä kirjoitta miesten ennakkopaketin.

- Antti Perälä

 

enervit tri paketti banner


Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama