Olympialaiset ja Havaiji Kaisa Lehtosen mielessä

Kaisa Lehtonen Finntriathlonissa Joroisilla. Kuva: Teemu Ojapalo

Kaisa Lehtonen Finntriathlonissa Joroisilla. Kuva: Teemu Ojapalo

Kuukausi sitten triathlonin pitkien matkojen MM-hopeaa upeasti voittaneen Kaisa Lehtosen kausi päättyi kolarin seurauksena harmittamaan keskeytykseen EM-puolimatkalla Mallorcalla viikonloppuna. Lehtosen mielessä siintävät kuitenkin jo Rion 2016 olympialaiset sekä Havaijin Ironman-kilpailu.

Mallorcalle EM-puolimatkojen jälkeen viikoksi jäänyt Kaisa Lehtonen myöntää, että lauantain keskeytys harmittaa häntä edelleen. Lehtonen kolaroi parin muun naisen kanssa pyöräilyosuudella ja hänen selkänsä venähti ja lisäksi kun rengaskin vielä puhkesi, niin keskeyttäminen oli ainoa vaihtoehto.

– Kyllä se ottaa tosi tosi paljon päähän. Ilman tuota haaveria minulla olisi ollut hyvät mahdollisuudet hyvään sijoitukseen, sen verran hyvältä kunto tuntui. Mutta sellaista tämä urheilu välillä on, mutta kyllähän tämä harmittaa, kun tuli pitkä ja kallis reissu tehtyä tänne, Kaisa Lehtonen kertoo Mallorcalta.

– Selkä venähti siinä kaatumisessa aika pahasti, että tavallaan se renkaan puhkeaminen oli onnettomuudessa, sillä ilman sitä olisin varmaankin väkisinkin taistellut maaliin saakka ja sitten selkä olisi voinut mennä tosi huonoon kuntoon. Näin ainakin Paul (valmentaja Paul Sjöholm) arveli, että ilman sitä en olisi kisaa keskeyttänyt ja jatkon kannalta oli parempi, että näin kävi, Lehtonen tuumii vielä kolarista.

Mutta onnistumisiakin on Lehtosen kauteen mahtunut ja siitä hienona osoituksena pitkien matkojen MM-hopea Kiinasta kuukauden takaa.

– Siihen MM-hopeaan olen todella tyytyväinen. Se kertoo sitä, että olen aika lähellä maailman kärkinaisia pitkällä matkalla. Ja se motivoi tosi paljon ensi kautta ajatellen, Lehtonen iloitsee Kiinan onnistumisestaan.

Olympialaiset ja Havaiji mielessä

Kaisa Lehtonen sanoo suoraan, että Havaiji on hänen mielessä ja sinne on tarkoitus tulevaisuudessa osallistua.

– Havaijille haluan ehdottomasti osallistua, mutta en vielä ensi vuonna. Se vaatii vielä lisää harjoittelua, että jaksaa vetää koko matkan tosi kovaa, niin kuin Pro-sarjassa täytyy tehdä, mikäli haluaa pärjätä.

Lehtosen pääsy Lontoon olympialaisiin 2012 jäi harmittavan lähelle, siksi myös Rion kisoihin 2016 pääseminen on vahvasti Lehtosen mielessä.

– Olympiapanostus on vielä hieman avoinna, sillä ITU (kansainvälinen triathlonliitto) ei ole julkaissut olympialaisten karsintakisoja, joista pisteitä voi kerätä. Kunhan ne ovat selvillä, niin sitten näen, että aionko Rion olympialaisten triathlonille tähdätä, Lehtonen sanoo ja kertoo toisesta mielenkiintoisesta vaihtoehdosta.

– Toinen vaihtoehto on pyrkiä Rioon maratonjuoksussa ja tämä maratonprojekti palvelisi hyvin myös sitten jatkossa Havaijin Ironmanille pyrkimistä, kun tietää, että jaksaa ainakin maratonin hyvin juosta.

– Mutta kyllähän ne olympialaiset ovat ne mahtavin juttu triathlonin lyhyillä matkoilla, Lehtonen myöntää että haluaisi triathlonistina ainakin kerran olympialaiset kokea.

Nyt Kaisa Lehtonen pitää ansaittua ylimenokautta ja palautuu kovan kilpailukauden rasituksista.

– Nyt olisi tarkoitus pari viikkoa ottaa niin, etten urheile lainkaan ja sehän on kauhean vaikeaa, kun on tottunut harjoittelemaan päivittäin, Lehtonen naurahtaa.

– Kaiken kaikkiaan pidän nyt noin kuukauden kevyemmän jakson, kun siihen on mahdollisuus. Tänä vuonna tosin säilyin hyvin ehjänä koko kauden ilman vammoja, mutta parempi on ottaa nyt kunnon huilijakso varmuuden vuoksi ja palautua kunnolla, niin voi aloittaa puhtaalta pöydältä ja tuorein voimin uuden harjoituskauden, Kaisa Lehtonen päättää.

- Tero Viljanen

enervit tri paketti banner


Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama