Polkujuoksua Ruotsin avotunturissa - testissä Bagheera Fjällmaraton Sälen

Kestävyysurheilu.fi kävi hakemassa tuntumaa Ruotsin tuntureihin Sälenissä.

Bagheera Fjällmaraton Sälen järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2013 ja viidessä vuodessa se on kasvattanut osanottajamääränsä 250 kilpailijan pikkukilpailusta yli 2000 ihmisen polkujuoksufestivaaliksi.

Ja näin se toteutetaan Suomesta käsin:

Matka Säleniin ja majoitus

Viikonloppureissu Etelä-Suomesta Säleniin onnistuu vallan mainiosti, kun hyppää torstai-iltana laivaan Turussa. Laiva saapuu Tukholmaan perjantaina jo kello 6 aamulla paikallista aikaa, joten pääkaupungin ehtii ohittaa ennen perjantaiaamun ruuhkia. Perjantaina paikan päälle ei ole kiire, joten viiden tunnin ajomatkaa voi pidentää tutustumalla rauhassa Tukholmaan tai Taalainmaan pikkukaupunkeihin.

Ajoi kiiruhtaen tai rauhassa, perillä Sälenissä on hyvissä ajoin perjantaina, jolloin on vielä hyvin aikaa tutustua vaikkapa reittiin, maisemiin ja hakea kilpailunumeron kilpailutoimistosta.

Sälenin alue on yhtä hiihtokeskusta ja alueelta löytyy valtava määrä majoitusta. Lisäksi hinnat ovat suhteellisen halvat talvikausien ulkopuolelle. Esimerkiksi elokuussa 2017 4-8 hengen perusmukavuuksilla varustettu mökki Lindvallenista alle kilometrin päässä polkujuoksun lähtöpaikasta irtoaa torstain ja sunnuntain väliseksi ajaksi 266 eurolla.

Lindvallenista majoituksen varanneiden tarvitsee lauantaina siirtyä vajaan kilometrin matkan lähtöpaikalle. Jos numero on haettu ajoissa, ei paikalla tarvitse todellakaan olla turhan aikaisin.

FeatureFjallmaratonJonasBirgersonEnsimmäisessä ylämäessä kannattaa ottaa rauhallisesti. Kuva: JonasBirgerson

Reitti

Tapahtuman eri matkojen lähdöt on porrastettu 20 minuutin välein, jotta kaikki 2000 polkujuoksijaa saavat juosta mökkikylän läpi kohti tunturia ilman ryysistä.
Sälenin tunturimaratonin reitti poikkeaa monesta muusta polkujuoksuista profiililtaan. Lindvallenista nimittäin juostaan ensimmäisen kahden kilometrin matkalla yli 200 metriä ylös tuntureille. Tässä nousussa voi tuhota itsensä liian innokkaalla vauhdilla. Suurin osa joka sarjan kärkinimistäkin otti kävelyaskelia, sillä myöhemmin tunturissa saa kyllä juosta itsensä väsyksiin.

Ensimmäisen nousun jälkeen kilpailija palkitaan upeilla maisemilla. Näkyvyyttä on kymmeniä kilometrejä joka suuntaan. Toki välillä elokuun loppu tarjoaa Ruotsin tuntureilla myös dimman eli sumun, jolloin näkyvyys on pahimmillaan vain parikymmentä metriä. Sankassa sumussakin avotunturissa juokseminen voi olla elämys, mutta siihen ei tällä kertaa päästy tutustumaan.

Reitti on alustaltaan vaihteleva. Ensimmäisen kilometrin asfalttiosuuden jälkeen noustaan soratietä pitkin tunturiin. Aivan loppu kavutaan pehmeämmässä tunturivarvikossa. Sieltä laskeudutaan hieman alas, jonka jälkeen alkaa polkuosuus. Polut ovat alustaltaan vaihtelevia. Välillä mennään pitkospuita pitkin, välillä edessä on kosteampaa suopohjaa. Puolimaratonin ja maratonin puolivälissä tarjolla on kivisempää ja teknisempää polkua. Tässä vaiheessa eteneminen hidastuu hieman, mutta kaikesta huolimatta polut ovat paria muutaman metrin kivikkoa ja ojanylitystä lukuun ottamatta hyvin juostavia.

FeatureFjallmaratonAntonOstlin3Alamäkiä saa välillä painella reippaasti. Kuva: Anton Östlin

Reitin parasta antia ovat ehdottomasti muutamat pari kilometriä kestävät loivat laskuosuudet, jossa upeiden maisemien saattelemana saa rullata erittäin kovaa vauhtia alaspäin. Todellista polkujuoksun juhlaa!

Viimeiset kolme kilometriä tullaan jyrkkää laskettelurinnettä halkovaa serpentiinipolkua alas maaliin. Erittäin teknisen ja paikoin tiukkoja pitkospuupätkiä sisältävän osuuden pääsee kyllä helposti alas vaikka tönkömmilläkin reisillä, mutta etevämpi polkujuoksija voi juosta tässä vaiheessa kirjaimellisesti ”henkensä kaupalla”.

Pääosin reitillä on myös helppo ohittaa kanssakilpailijoita. Muutamilla pitkospuuosuuksilla mennään muutama kymmenen metriä peräkkäin, mutta nämä hidastukset tuskin vaikuttavat sijoituksiin. Ja jos vaikuttavat, niin nehän pitää ottaa huomioon taktiikassa.

FeatureFjallmaratonAntonOstlinKaikilla ei ole kiire tunturissa. Kuva: Anton Östlin

Lopun alamäkipätkällä riittää väkeä, kun hitaammat 10 kilometrin reitin juoksijat laskeutuvat nopeimpien puolimaratonin juoksijoiden kanssa alas samaan aikaan.
Tilaa on kaikille, mutta varsinkin tiukoissa mies-miestä tai nainen-naista vastaan -tilanteissa hitaampia juoksijoista ohitetaan välillä toimintaelokuvien takaa-ajokohtausten tyyliin.

Tilanteet vaihtelevat

Kärkisijoituksia hakevien kannattaa muistaa, että kilpailu loppuu vasta maalissa. Maratonin ja puolimaratonin lopun alamäkiosuudella voi tehdä vielä melkoisia eroja suuntaan ja toiseen. Esimerkiksi allekirjoittanut oli vielä tuntureiden päällä neljäntenä, mutta mahdottoman kaukana edessä juosseet miehet eivät osanneet tai uskaltaneet rullata riittävästi alamäessä, jolloin sijoitus kirkastui kahdella pykälällä maalissa.

StensjoFjallmaratonJonasBirgersonStensjön jälkeen alkaa lasku takaisin areenalle. Kuva: Jonas Birgerson

Muutenkin hyvää tulosta hakemaan lähtevän on pidettävä mielessä, että ainakin Sälenin reitti tarjoaa hyvin monta erilaista alustaa sekä nousu- ja laskukulmaa, joten kaikki joutuvat kokemaan sekä haasteita että ylivoimaa kilpakumppaneihin nähden. Sijoituksellisesti tilanteet vaihtelevat melkoisestikin riippuen siitä, missä kohtaa reittiä edetään. Välillä tilanne saattaa näyttää toivottomalta, mutta selät voivat tulla vastaan myöhemmin. Toisaalta voittotuuletuksia on turha lähteä tekemään vielä Stensjön huoltoasemalla, vaikka johto olisi selvä, eikä takana näy ketään.

Iloinen tunnelma

Ruotsalaisissa massatapahtumissa parasta on ehdottomasti iloinen tunnelma. Polkujuoksumaratonin osanottajat lähtevät tapahtumaan ensisijaisesti hakemaan yhteistä hyvää meininkiä, eivätkä edes voittajasuosikit ole mukana otsa rypyssä. Jokainen tietenkin yrittää voittaa itsensä ja jotkut jopa toisensa. Viime kädessä tärkeintä on kuitenkin sosiaalisuus ja hyvä henki. Reitin varrella saa kannustusta kilpakumppaneilta ja puolimaratonin loppumatkasta myös 10 kilometrin rataa juoksevat antavat oman tukensa heidät ohittaville puolimaratoonareille. Tämä antaa lisää virtaa tönköillä reisillä laskeutumiseen. 

Ilmoittautumisen yhteydessä on mahdollista myös ostaa lippu illan bankettiin, jossa tarjolla on paljon ruokaa, elävää musiikkia ja tietenkin rento ruotsalainen ilmapiiri. Juuri banketissa kuvastuu se, mistä ruotsalaisessa massatapahtumassa on kyse: pidetään reilusti hauskaa ilman turhaa örvellystä.

BankettiFjallmaratonBanketissa vedettiin ruotsalaista letkajenkkaa. Kuva: Kestävyysurheilu.fi

Kotimatka

Sälenistä ei ole kiire takaisin laivalle. Lauantai-illan laivaan ei ehdi, joten sunnuntaina on jälleen hyvin aikaa matkustaa rauhassa Tukholman satamaan. Sunnuntaina pizzalla voi käydä esimerkiksi Rättvikissä Bella Pizzassa, joka on saanut tunnustusta jopa kansainvälisesti. Kotimatkan aikana on mahdollisuus tutustua jälleen johonkin Taalainmaan kaupungeista tai viettää aikaa Tukholmassa. Vinkkinä kerrottakoon, että satamaan kannattaa kuitenkin yrittää ehtiä hyvissä ajoin, sillä sunnuntai-iltana Tukholman moottoriteillä on enemmän autoja kuin kapasiteettia. Olisi sääli, jos reissu pidentyisi tahattomasti moottoritien ruuhkissa seisoskelun vuoksi vain neljän kilometrin päässä satamasta.

 FeatureFjallmaratonAntonOstlin2Tunturissa on tunnelmaa. Kuva: Anton Östlin

Miinuspuolia tapahtumasta on vaikea keksiä. Tietenkin yhden päivän elämys vaatii torstaista maanantaihin kestävän reissun, eikä maratonistakaan palaudu hetkessä. Toisia saattaa pelottaa jyrkät nousut, toiset kauhistelevat reitin jyrkkää laskua. Tunteita saa kokea laidasta laitaan ja uskon, että kukaan ei ole pettynyt Sälenin avotunturiin.

Puolimaratonin kakkossijan jälkeen kaikki tietysti tuntuu positiiviselta, mutta joukkojen viisaus tukee allekirjoittaneen näkemystä erinomaisesta tapahtumasta: Bagheera Sälen Fjällmaraton on kasvanut vuosittain lähes 50 prosentin vauhdilla. Nyt ollaan kohta siinä pisteessä, että järjestäjän on asetettava osallistujakatto. Sen vuoksi ensi vuoden tapahtumaan mielivien on syytä olla ajoissa ilmoittautumisen suhteen. Laivalippuja ja majoituspaikkoja varmasti riittää viime hetkelläkin, mutta oman osallistujapaikkansa kanssa kannattaa olla mieluummin liian ajoissa kuin liian myöhässä.

-Juho-Veikko Hytönen

Bagheera Sälen Fjällmaratonin sivut

Lisää kokemuksia Sälenistä voi käydä lukemassa Premiumsport.fi:n blogista.


Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama