Kuukauden kirja: Kristina Šmigun

Kristina Šmigun poseeraa Vancouverin olympialaisten 10 kilometrin vapaan kilpailun hopeamitalin kanssa. Kuva: NordicFocus

Kristina Šmigun poseeraa Vancouverin olympialaisten 10 kilometrin vapaan kilpailun hopeamitalin kanssa. Kuva: NordicFocus

Kesän ollessa kuumimmillaan tutustutaan virolaishiihtäjättären uraan.

Hiihdon olympiavoittaja Kristina Šmigunin elämäkerta on kääritty kiiltokuvakansiin, jotka on väritetty kullalla ja valkoisella. Kannet eivät oikein kuvaa raakaa raatamista, jota kirjassa kuvataan lapsuudesta Vancouverin olympialaisiin. Tai kyllähän kulta kumminkin, sillä sen Kristina lopulta otti, mistä jo lapsena alkoi haaveilla.

Šmigunin elämäkerta on ilmestynyt toistaiseksi vain viroksi vuonna 2010. Virossa kirjakustannuskulttuuri on toista kuin Suomessa: karkean paperin ja kuvaliitteen sijaan Šmigunin tarina on painettu isoksi kuvakirjaksi. Isoja värikuvia on lähes joka aukeamalla. Tällaisesta koreudesta saavat suomalaistähdet vain haaveilla.

Kristinan ohella kirjan toinen päähenkilö on isä Anatoli Šmigun. Tyttärien nouseminen hiihtomaailman huipulle oli hänen unelmansa ja Kristina toteutti sen.Katrin Šmigun jäi nuorempana kakkosrooliin ja lopettikin jo aiemmin. Katrin oli vielä Kristinaa kovempi harjoittelija ja perfektionisti, mikä ehkä koitui hänen kohtalokseen.

Kovaluontoisia ovat saaneet Šmigunin siskokset olla kestääkseen rääkin isänsä valmennuksessa. Kiitoksen sanaa ei juuri herunut, aina oli varaa parempaan. Junioreina tytöt laitettiin kilpailemaan naisten sarjassa, koska juniorisarjojen tuloksilla ei ollut mitään väliä. Nuorten MM-kisoissa sentään käytiin: Kristina keräsi nuorten kisoista neljä hopeaa (1995-1996) ja lopulta kaksi kultaakin (1997), Katrin voitti vuoden 1998 vitosen.

Kuten kestävyysurheiluhuippujen lapsuuteen tavallisesti, kuului myös Šmigunien elämään paljon liikuntaa jo varhain. Eikä voida puhua vain liikunnasta, sillä Kristina piti harjoituspäiväkirjaa 8-vuotiaasta. Näin kului päivä 12-vuotiaana: "Herätys. Lähdimme ojalle pesulle. Teimme metsätöitä. Aamuharjoitus: 6 km juoksu Otepäälle, tunti rullahiihtoa, juosten takaisin. Illalla kävellen Apteekkarinmäelle, siellä kaksi kierrosta ja juosten takaisin: yhteensä 13 kilometriä. Sitten teimme vielä töitä ja menimme nukkumaan. Oli hieno päivä!" Tuolloin nuoret leireilivät ensimmäisen valmentajansa Herbert Abelin "työleirillä".

Perjantaisin Kristina oli pois koulusta, koska silloin lähdettiin Otepäälle harjoittelemaan. Peruskoulun viimeisellä luokalla hän oli koulussa vuoden aikana 30 päivää. Kilpailu siskosten välillä oli kovaa, eikä Kristina sietänyt tappioita. Hävittyyään testijuoksussa hän ei puhunut siskolleen viikkoon. Isä oli ankara valmentaja, mutta vielä ankarampia olivat tytöt itselleen. Isä ei päässyt mukaan Seiser Almin vuoristoleirille ja siellä hyökkäsi ylikuntopeikko. "Jos menet lepopäivän pitämisen sijaan harjoitukseen, en puhu sinulle sanaakaan viikkon," sanoi Anatoli Šmigun.

Jo hyvin nuorena hän kävi leireilemässä isänsä kanssa Neuvostoliiton maajoukkueen leireillä ja näki miten huiput harjoittelevat. Koko perheen elämä oli pyhitetty hiihdolle. Äiti hoiti ravintopuolen ja pesi varusteet, joskus taas sai avata latuja tuiskun jälkeen ennen harjoitusta.

Kristina Šmigun kilpaili jo 16-vuotiaana aikuisten MM-kilpailuissa vuonna 1993 Falunissa. Tulokset: 31. kymmenen kilometrin vapaalla ja 35. viiden kilometrin perinteisellä. Jo seuraavissa MM-kilpailuissa hän sijoittui viidenneksi. Ensimmäiset mitalit tulivat 1999 Ramsaussa: hopeaa 15 kilometrin vapaalta ja pronssia 30 kilometrin perinteiseltä. Mitalit kirkastuivat maailmanmestaruudeksi vuonna 2003 Val di Fiemmessä 5+5 kilometrin takaa-ajossa.

Unelma oli kuitenkin olympiavoitto. Ennen Naganon olympialaisia tapahtui katastrofi. Kristina ajoi moottoripyörällä miehensä Kristjanin kanssa ja kaatui. Olkapää murtui, samoin haaveet olympiamenestyksestä. Pahinta oli kuitenkin soittaa isälle sairaalasta. Vastauksena anteeksipyyntöihin oli vaikeneminen. Kristina oli tehnyt virheen ja pettänyt isänsä. Kristjan ei saanut koskaan anteeksi. Kuin ihmeen kaupalla Kristina pystyi hiihtämään Naganossa. Sijoitus oli 30.

Vuonna 2002 Kristina Šmigun antoi positiivisen dopingnäytteen. A-näytteen tulos julkistettiin ja Šmigun joutui syyttävien katseiden alle. B-näyte oli negatiivinen. Kirjan mukaan testaava laboratorio oli aloitteleva ja testatattava aine, 19-norandrosteroini, uusi.

Viron hiihtoliitto saa toiminnastaan paljon kritiikkiä. Muutenkin Šmigunit ja liitto riitautuivat jo tyttöjen junioriaikana. Taloudellisten resurssien mahdollistettua Kristina keräsi itselleen oman tiimin voitelijoineen ja muine huoltajineen.

Olympiakokemusta piti vielä hakea Salt Lake Citystä, ennen kuin unelma täyttyi Torinossa vuonna 2006. Samalla kertaa tuli kaksi kultaa: yhdstelmähiihdossa ja kymmenen kilometrin perinteisen väliaikalähdössä. Kuten usein, matkasta lukeminen oli tässä kirjassa hienompaa kuin voitosta. Tiedetäänhän se, että Kristina voitti, mutta miten hän sen oikein teki!

Olympiavoiton jälkeen tuli henkinen lama ja väsymys. Vuosi meni ihmetellessä. Sitten tuli ensimmäinen lapsi, Victoria Kris. Kristina ei tiennyt mitä tehdä, mutta päätti, että kaivelemaan jää, jos ei vielä kerran yritä olympiavoittoa. Reilun vuoden harjoittelun jälkeen Šmigun oli toinen Vancouverissa. Hän oli tyytyväinen tulokseen. Mitä sanoi isä? "Kristina, sinähän lupasit voittaa."

-Outi Ojanen


Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama