Kuukauden kirja: Flow - elämän virta

Mårten Boström koki oman flow-tilansa Vuokatin MM-sprintissä. Kuva: Hevoskuuri.fi

Mårten Boström koki oman flow-tilansa Vuokatin MM-sprintissä. Kuva: Hevoskuuri.fi

"Find your flow in Finland" oli heinäkuisten suunnistuksen MM-kilpailuiden tunnuslause. Löytyikö Suomesta flowta? Varmasti! Koko yleisö lienee leijunut viikon flow-tilassa kannustusten ja jännittävien hetkien keskellä. Monien kilpailijoiden flow-tila lopahti virheisiin vaaran rinteillä, mutta voittajien tekeminen näytti taas helpolta ja iloiselta.

Flow-tilaa tavoitellaan ja siinä nähdään parhaiden suoritusten syntyvän. Mutta miten saada flow päälle, siitä kertoo Mihaly Csikszentmihalyin kirja Flow. Elämän virta. Tutkimuksia onnesta, siitä kun kaikki sujuu. Alkuteos on julkaistu jo vuonna 1990, suomennos saatin 2005.

Flow on henkinen tila, jossa kaikki psyykkinen energia suuntautuu käsillä olevaan tehtävään. Tietoisuuteen saapuva informaatio on tasapainossa minän tavoitteiden kanssa, määrittelee Csikszentmihalyi. Mieli pystyy irtautumaan kaikista häiriötekiöistä ja usein ajantaju katoaa.

Flow-tilaa ei voi saavuttaa televisiota katselemalla. Se syntyy taitoja vaativassa haasteellisessa toiminnassa, kun taidot ja haasteen taso ovat tasapainossa. Tehtävä ei saa olla liian helppo tai liian vaikea. Siihen on sisällyttävä tavoite. Urheilu on tästä tietenkin oiva esimerkki, kun vaatimustasoa voidaan kasvattaa taitojen kasvaessa.

Flown saavuttamiseen ei riitä, että tavoite on maailmanmestaruus vuosien kuluttua, vaan tekemisen itsessään on oltava palkitsevaa. Päivittäisen harjoittelun on tunnuttava palkitsevalta, että sitä jaksaa tehdä päivästä toiseen vuosikausia. Tekemisellä on arvo juuri siinä hetkessä, ei pelkästään tulevaisuudessa. Csikszentmihalyi puhuu autoteelisestä kokemuksesta: "Termi 'autoteelinen' tulee kreikan sanoista auto, joka tarkoittaa itseä, ja telos, joka tarkoittaa päämäärää. Se merkitsee toimintaa, joka on itsessään riittävä; sitä ei tehdä jonkun tulevan hyödyn odotuksessa vaan yksinkertaisesti siksi, että sen tekeminen on palkkio sinänsä." Csikszentmihalyi ei tässä tarkoita tietenkään vain urheilua vaan kaikkea elämänpiirin asioita. Jatkuvaan autoteelisuuteen kykeneminen on kirjan mukaan avain onnellisuuden saavuttamiseen.

kirja35 kansiFlow -elämän virta

MM-kisojen haastatteluissa onnistuneet urheilijat korostavat keskittyneensä tekemään hyvän suorituksen ja pystyneensä unohtamaan sijoitustavoitteet. "Kilpailu parantaa kokemusta tietenkin vain niin kauan kuin tarkkaavaisuus kohdistuu pääasiallisesti toimintaan itseensä. Jos ihmistä alkavat kiinnostaa ulkoisemmat tavoitteet, kuten vastustajan voittaminen, vaikutuksen tekeminen katsojiin tai merkittävän ammattilaissopimuksen saavuttaminen, kilpailusta tulee luultavasti häiriötekijä sen sijaan, että se johdattaisi tietoisuutta keskittymään siihen, mitä tapahtuu."

Ääriesimerkit keskitysleiriltä tai muista toivottomista tilanteista osoittavat, etteivät ulkoiset olosuhteet ratkaise sitä, voidaanko vastoinkäymiset muuttaa iloksi. Mielen järjestyksen ylläpitäminen vaikeissa tilanteissa ei ole helppoa, mutta tämän teoksen mukaan mahdollista. Rivien välistä voidaan lukea millaisia ovat urheilumaailman voittajat: he pystyvät kliseisesti kääntämään tappiot ja ikävät kokemukset voimavaroiksi ja voitoiksi. Suomessa on puhuttu urheilu-uran jälkeen vaikeisiin elämäntilanteisiin ajautuneista urheilijoista, ja jollain tasolla kirja selittää heidänkin tilannettaan. Päämäärää tavoitellessa kaikki energia ja toiminnot on suunnattu tiettyyn tavoitteeseen, jolloin mieli on tasapainossa. Kun tavoite yhtäkkiä puuttuu, tarkkaavaisuuden suuntaamiselle ei olekaan kohdetta ja mieli ehtii harhailla epäilyksiin, pelkoon ja syyllisyyteen.

Alussa flown saavuttamista nyky-yhteiskunnassa pohjustetaan yleissivistävällä kulttuurihistoriallisella katsauksella nykytilan syistä. Paikoin kirja on imelä elämäntapaopas, mutta urheiluun sovellettuna se voi parhaimmillaan inspiroida päivittäisen nautinnon löytämisessä. Jos säännöllisestä harjoittelusta katoaa nautinto ja lenkille lähteminen maistuu puulta, voi tämä kirja inspiroida löytämään ilon henkisin keinoin.

Maailmanmestari Thierry Guergiou tiivisti teorian käytännön elämään:

- Teen enemmän töitä sen eteen, että voisin olla tilassa, mitä "täydelliseksi tietoisuuden tilaksi" (total situational awareness state), jolla on paljon tekemistä sen kanssa, että pystyy sopeuttamaan sen liikkeen "virtaan" tai kulkuun. Lyhyesti sanottuna, uskon että suunnistustekniikkani on saavuttanut sen tason, joka on riittävän hyvä löytääkseni jokaisen rastin täydellisesti ja tämä on sama useimpien huippusuunnistajien kohdalla. Mutta silti minä teen virheitä, sillä joskus fokukseni ei ole oikeissa asioissa oikealla hetkellä. Olla täydellisesti tietoinen siitä, mitä tapahtuu nykyhetkellä, tarkoittaa sitä, että olet kykeneväinen kontrolloimaan suoritustasi ja sopeuttamaan se liikkeeseen.

Flow-tila ei tule odottamalla, se pitää etsiä!

-Outi Ojanen


Kuukauden luetuimmat

  1. 13.10.2018Näin seuraat Havaijin Ironman-kilpailua suorana
  2. 14.10.2018Maastojuoksu: Hiihtäjä peittosi juoksijat Norjan mestaruuskilpailuissa
  3. 14.10.2018Daniela Ryf neljännen kerran täysmatkan maailmanmestari, Sali seitsemäs
  4. 08.10.2018Onnistu Voitelussa! -seminaarit kiertävät Suomea!
  5. 10.10.2018Kansainvälisesti patentoitu suomalainen innovaatio Krista Pärmäkosken tukena
  6. 22.09.2018Alisa Vainio kovalla ajalla maratonin Suomen mestariksi
  7. 05.10.2018NRK: Nämä Norjan mieshiihtäjät on valittu jo Rukan maailmancup-avaukseen – vain yksi paikka jaossa kansallisen kauden avauksessa
  8. 01.10.2018Martin Johnsrud Sundby ei mukana maajoukkueleirillä – isä lähellä kuolemaa metsästysreissulla
  9. 07.10.2018Alisa Vainio juoksi puolimaratonin ennätyksensä Punkaharjulla
  10. 15.10.2018Tässä on Havaijin Ironmanin suomalaistulokset 2018
  11. 09.10.2018Suunnistuksen 21-kertainen arvokisamitalisti lopettaa kansainvälisen uransa – perhe menee edelle, fokus jatkossa polku- ja vuorijuoksuissa
  12. 03.10.2018 Eveliina Piipolla opettavainen kesä – seuraavaksi Val Senalesiin
  13. 14.10.2018Kaisa Sali pettyi: Voimaton päivä Havaijilla
  14. 17.10.2018Johannes Kläbo pitää Bolshunovia ensi kaudella kovana vastuksena, Northugin kanssa ”voi käydä miten tahansa”
  15. 29.09.2018Lidingöloppet keräsi jälleen yli 30 000 juoksijaa – Kero, Lindholm ja Nikander parhaat suomalaiset
  16. 22.09.2018Helsinki City Trail venäläissuunnistajien juhlaa
  17. 02.10.2018Nousuajat vertailussa: U23-pronssia ottanut Jaakko Hänninen polki MM-maantieajon nousun kovempaa kuin miesten maantieajon kärkimiehet
  18. 06.10.2018BUFF Trail Tour Finlandin kokonaisvoitosta käytiin tiukka kisa - Ansio kukisti lopulta Pajusen
  19. 28.09.2018"Tämä MM-pronssi voi avata uusia ovia, mutta ei tässä vielä parane henkseleitä paukutella"
  20. 19.10.2018Suunnistusmaajoukkueen valmennusryhmät nimetty – A-maajoukkueessa 6 naista ja 4 miestä
  21. 19.10.2018Suomen Cupissa kärkitaistossa uusia seuroja: Puijon Hiihtoseura ja SkiTeam 105 tuovat alueilleen positiivista pöhinää
  22. 12.10.2018Kaisa Sali uskoo olevansa vahvempi kuin ennen – ”Tänä vuonna kilpailu naisten sarjassa on kovempaa kuin koskaan”
  23. 14.10.2018Nouskin miehet voimissaan SM-erikoispitkällä
  24. 05.10.2018Kankaanpäässä on nyt Ristomatti Hakolan nimikkoruokakauppa
  25. 15.10.2018Kiilopäähiihto avaa pitkien matkojen kauden tunturien kaamoksessa
  26. 21.10.2018Jarkko Järvenpää kauden kotimaiseen kärkiaikaan puolimaratonilla
  27. 20.10.2018Jämi suunnistusmaratonilla lähes 600 suunnistajaa – Anttila ja Detkov päämatkojen voittajat
  28. 28.09.2018Jaakko Hänninen ratkaisi maantiepyöräilyn MM-mitalin viimeisessä nousussa - Näin huippujännittävä kilpailu ratkesi
  29. 07.10.2018Nuorten Eurooppa-cupille poikkeuksellinen päätös
  30. 16.10.2018Kaksi uutta vahvistusta: Pargas IF:n naiset haastavat Suomen suunnistuksen kärkiseurat ensi kaudella

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama