Kuukauden kirja: Suomalaisen kestävyysjuoksun historia

Suomalaisen kestävyysjuoksun historia.

Suomalaisen kestävyysjuoksun historia.

Erkki Vettenniemen kirjoittama Suomalaisen kestävyysjuoksun historia tuli uunista ulos lokakuussa. Se paikkaa aukkoa, joka tietokirjallisuudessa on ollut kestävyysjuoksun historian kokonaisesityksen kohdalla.

Suomalaisen kestävyysjuoksun historia ei kerro kuntojuoksubuumeista tai juoksutapahtumien historiasta. Tässä kirjassa areena on Suomen suurien sankareiden: Hannes Kolehmaisen, Paavo Nurmen, Lasse Virenin ja muiden arvokisamitalistien. Kirja etenee hyvin olympiakisakeskeisesti, mutta Vettenniemi soljuttaa mukavasti mukaan tietoa juoksijoiden harjoittelusta ja urheilu-urista.

Vettenniemi on aiemmin perehtynyt muun muassa kestävyysjuoksun varhaisimpiin vaiheisiin 1800-luvun lopun Suomessa teoksessaan Joutavan juoksun jäljillä (2005) , jota käsiteltiin Kuukauden kirja -sarjassa viime keväänä. Uudessa kirjassa Vettenniemi jatkaa sujuvasti tuosta yksityiskohtaisesti pohjustavasta teoksesta. Suomalaisen kestävyysjuoksun historia on mahdutettu 330 sivulle. Esitys on napakka, arvokisamenestyjistä ei rönsyillä muihin aiheisiin, joten tästä ei oikeastaan olisikaan enää varaa tiivistää.

Arvokisavoitoista kerrottaessa kirjassa tunnelmoidaan legendaarista selostajien ja toimittajien sanoin. Otsikot ovat värikkäitä: mitä tapahtui kun tarvittiin "Lisää suoloja! Vähemmän valmentajia!" tai "Kun poronmaito paloi pohjaan"?

Vaikka mitaleja ja ennätysaikoja vuosilukuineen on paljon, numerot eivät vie lainkaan tilaa kerronnalta ja meheviltä tarinoilta. Yksityiskohtien yli kirjasta jäävät päällimmäisenä mieleen sankarit ja suomalaisen kestävyysjuoksun nousun ja laskun ajat syineen. Harjoittelun osalta kirjassa kerrotaan lähinnä suurista linjoista, kuten Nurmen ja Kolehmaisen kävelyistä ja Arthur Lydiardin tuomista opeista.

vettenniemi skh2Naisjuoksijoista laajempaan mainintaan on yltänyt vain Nina Holmén. Päivi Tikkanen ja Annemari Sandell esiintyvät tietolaatikossa. Naisjuoksijoiden pieni osuus juoksuhistoriassa selittyy osin sillä, ettei naisten kestävyysjuoksukilpailuja kerta kaikkiaan ollut olemassa. 1960-luvulle asti naisten pisin kilpailumatka arvokisoissa oli 800 metriä. Vähän enemmän olisi Tikkasen ja Sandellin juoksu-urista ollut mielenkiintoista lukea esimerkkeinä Holménin lisäksi ainoista suomalaisista maailmantasolla juosseista naisista.

1960-luvun kestävyysjuoksulaman jälkeen Suomesta nousi 1970-luvun alussa esille monta kansainvälisellä tasolla menestynyttä juoksijaa: etunenässä Viren, kintereillä Juha Väätäinen, Pekka Päivärinta, Tapio Kantanen ja muutamaa vuotta myöhemmin Martti Vainio. Hurjan menestyksen vuosina suomalaiset eivät välttyneet veridopingsyytöksiltä. Veritankkaus ei silloin ollut kiellettyjen keinojen listalla, mutta ei sitä rehellisenä toimintanakaan pidetty. Vettenniemi käsittelee syytöksiä ja paljastuksia neutraalisti raportoiden, jättäen lukijalle tilaa omalle tulkinnalle.

1970-luvun jälkeen on ollut hiljaista. Nuorelle lukijalle historian kultaisuus konkretisoituu nykyaikaa kuvattaessa. Janne Holménin ja Jukka Keskisalon euroopanmestaruudet ovat historian mittakaavassa yhden yhteisen lauseen pituisen maininnan arvoisia. Perinteitä haikaillen Vettenniemi palaa lyhyessä epilogissa kolehmaislaisiin (kävely)vauhteihin. "Lentävien suomalaisten maasta on tullut uudella vuosisadalla hiipivien hölkkäreiden valtakunta," Vettenniemi päättää raportin.

Tiivistä ja sujuvaa pakettia on miellyttävää lukea. Minkääntasoista kestävyysurheilullista yleissivistystä tavoittelevalle Vettenniemen kirja on erinomainen peruskurssi, jo sivistyneille taas muistojen kokoelma kultaisista juoksuista.

-Outi Ojanen

 


Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama