Ensio ja Jani Lakanen: Henkisen valmentautumisen juttusarja, osa 2

Henkisen valmennuksen juttusarja jatkuu.

Osa 2/4 Henkisestä hienorakenteesta käytännön valmentautumiseen

Osa 2/4

Henkisestä hienorakenteesta käytännön valmentautumiseen

harmoniathtipieni-1

Harjoittelun, ravinnon ja levon kolminaisuus

Nuorena poikana, ehkä jo ennen 12 vuoden ikää, minulle (Janille, toim. lisäys) opetettiin palautumisen tärkeys. Pelkkä harjoittelu on riittämätön, sillä kehittyäkseen urheilija tarvitsee oikeanlaista ravintoa riittävästi ja paljon lepoa sekä normaalia enemmän unta. Suunnilleen samanikäisenä päätin, että minusta kasvaa huippusuunnistaja tai paremminkin päätin tehdä kaikkeni sen eteen, että joku kaunis päivä huomaisin olevani yksi maailman parhaista suunnistajista. Unelmoin myös siitä, että voisin olla suunnistuksen ammattilainen. Ehkä juuri tästä syystä harjoittelun, ravinnon ja levon pyhä kolminaisuus, joka mielestäni kuvaa hyvin niiden yhteisvaikutuksen merkitystä urheilijalle, on aina ollut omalla suunnistusurallani hyvin esillä. Vahvuuteni on ollut palautuminen kovasta harjoittelusta oikealla hetkellä ja siten huippukunnon löytäminen arvokisoihin aikuisiällä.

Mitä oikeastaan tuo kolmio pitää sisällään? Harjoittelusta puhutaan luonnollisesti eniten ja joka yhteydessä urheiluun liittyen. Harjoittelulla vaikutetaan konkreettisilla toimenpiteillä eli harjoitteilla siihen, mihin uskotaan ja minkä ajatellaan olevan kehittävää. Kun tarkastellaan harjoittelua henkisen valmennuksen kautta, keskeistä on ääretön harjoitusnälkä, mutta yhtä tärkeää on rentouden ja hallinnan tasapaino eli harmonia. Jokainen nuori urheilija kokeilee varmasti jossain vaiheessa omat fyysiset rajansa, yleensä useampaan kertaan, ennen kuin ottaa opikseen. Harjoitellaanko harjoittelun vuoksi vai siksi, että kehitys olisi optimaalista? Vain henkisen valmennuksen kautta voidaan päästä käsiksi optimaalisesti kehittävään harjoitteluun ja se vaatii avoimuutta ja rehellisyyttä itseään kohtaan. Tuskin kukaan voi vilpittömästi väittää, että tietää, millaista on optimaalinen harjoittelu. Tarvitaan intuitiota eli herkkiä tuntosarvia ja erilaisia testejä sekä urheilijan hyvää oman kehonsa tuntemusta ja kehonkuuntelua, ennen kuin päästään lähelle optimitilannetta. Silti jokaisen huippu-urheilijan ja valmentajan on pyrittävä löytämään optimaalinen harjoituspolku, koska kanssakilpailijat pyrkivät niin tekemään. Harjoittelun tärkeyttä suomalaisille huippu-urheilijoille kuvaa mielestäni hyvin Paunosen Arin kirjoitus Juoksija-lehdessä, jossa hän vertasi suomalaisten ja ulkomaalaisten huippujuoksijoiden keskusteluja pukukopissa ennen kilpailuja. Suomalaiset keskittyivät vertailemaan viimeistelytreenien sisältöjä ja onnistumista. Sen sijaan ulkomaalaiset huiput keskustelivat edellisestä kilpailusta, siitä palautumisesta ja kyseessä olevaan kisaan valmistautumisesta.

Kaikessa harjoittelussa on olennaista hallittu tekeminen. Meidät opetetaan hallitsemaan asioita hyvien suunnitelmien avulla. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, sanotaan. Lauseessa piilee se viisaus, että suunnitelmia tehdessä suuntaamme ajatusenergiamme jo itse tekemiseen ja siten ikään kuin luomme tai kanavoimme hienompaa energiaa harjoitustilannetta varten. Jos valmentaja suunnittelee harjoittelun huomioimatta urheilijaa, urheilijalta jää helposti suuntaamatta ajatusenergia harjoitustilannetta varten. On tärkeää, että urheilija itse pääsee osalliseksi harjoittelun suunnittelusta, koska silloin hän tiedostaa, mitä on tulossa ja pystyy valmistautumaan harjoitukseen.

On kuitenkin vaarallista jämähtää hallinta-ajatukseen, sillä kaiken hallinta lienee mahdotonta. Yhtä tärkeää on rentous. Usein urheilijan huippusuorituksessa näkyy liikkeen rentous ja suoritus on vaivaton ja helpon näköinen. Kun harjoittelematon henkilö kokeilee urheilusuoritusta, suoritus on yleensä väkinäistä yrittämistä, josta puuttuu rentous ja sitä kautta suorituksesta nautinto. Huippu-urheilijalle huippusuoritus on aina jossain määrin rento ja siten nautinnollinen, vaikka se on samalla hallittua tekemistä ja itsensä täysillä peliin laittamista. Konkreettisessa harjoittelussa esimerkiksi nopeus jää kehittymättä, jos nopeusvetoja tekee puristamalla aivan täysillä. Tarvitaan rentoa nopeaa juoksua, jotta nopeus kehittyisi optimaalisesti. Rentous on myös taloudellisuutta ja energiaa kuluu vähemmän rennossa suorituksessa kuin väkinäisessä puurtamisessa.

Harjoittelu on kehittävää vain oikeanlaisen ja riittävän ravinnon avulla ja levossa tapahtuu itse kehittyminen. On selvää, että ravinnon ja levon merkitys korostuvat vasta, kun harjoittelua tehdään riittävän tosissaan. Miksi kuitenkin ravinto ja lepo laiminlyödään usein, vaikka tiedetään, että runsas ja kova harjoittelu kehittää vain, kun ne ovat hyvällä mallilla? Onko se eräänlaista välinpitämättömyyttä vai henkistä laiskuutta? Harjoittelu on jotenkin konkreettista tekemistä kehittymisen eteen, mutta ravintoa tarvitsevat kaikki ihmiset ja levätä ehtii haudassakin. Tuo on ehkä tyypillistä ajattelua nuorelle urheilijalle. Pitkäjänteinen kehitys, terveenä pysyminen ja vammojen ennaltaehkäisy vaativat kuitenkin oman työnsä.

Yleensä huippusuorituksia tekevät urheilijat ovat löytäneet jonkinlaisen harmonian ravinnon ja levon suhteen. Riittävä laadukkaan energian saanti vitamiineineen, suoloineen eli kehon mineraaleineen ja hivenaineineen sekä hiilihydraattien, proteiinien ja rasvojen tasapainoinen, mieluummin hieman emäksinen koostumus, ovat edellytys kehityksen jatkumiselle. Laadukkaasta ravinnosta ollaan montaa mieltä ja toiset pystyvät harmonisoimaan pitkälle jalostettuakin ravintoa itselleen ravitsevaksi. Se on kuitenkin aina merkki huonosta hienorakenteesta, joka hyväksyy vaatimattomat eväät. Parempi on syödä mahdollisimman tuoretta ja luonnonmukaista ravintoa, jonka harmonisointiin kuluu vähän positiivista energiaa tai ravinto itsessään on henkisesti energisoivaa. On turha väittää tässä yhteydessä lihaa haitalliseksi tai terveelliseksi, mutta lihan pilkkominen ravinnoksi vaatii keholtamme melkoisesti töitä. Ravinnon vaikutusta tai sen yhteyttä urheilijana kehittymiseen on vaikea tunnistaa, varsinkin nuoren tai ravinnon tarkkailuun tottumattoman urheilijan, jolloin siihen helposti suhtautuu välinpitämättömästi.

Harjoituksen jälkeinen täyslepo tai passiivinen lepo tulee luonnostaan fyysisen väsymyksen seurauksena, mutta aktiivinen palautuminen vaatii oman vaivansa ja aikansa. Toisille on vaativaa olla treenaamatta, mutta usein vielä vaativampaa on nähdä vaivaa palautumisen eteen. Aktiivisten palautumisharjoitteiden kohdalla pätee mitä ilmeisimmin sama kuin ravinnon suhteen. Nuoren urheilijan on vaikea ymmärtää yhteyttä aktiivisten palautumista edistävien ja kehoa huoltavien harjoitteiden ja kehittymisen välillä. Sama voi koskea myös voimaharjoittelua. Kokenut urheilija tunnistaa yhteyden yleensä siksi, että hän osaa kuunnella kehoaan paremmin ja tunnistaa kehon rasitustilan hyvin. Pitkäjänteinen kehittyminen vaatii terveenä pysymistä ja siten paneutumista kehon huoltamiseen, mutta yhtälailla myös täydellistä lepoa urheilemisesta, eli harmoniaa aktiivisuuden ja täyslevon välillä. Uskotko, että sairaudet, loukkaantumiset ja rasitusvammat ovat sattumaa tai huonoa tuuria? Jos uskot, niin sinulla on vielä opittavaa.

Tahdon-, ajatus- ja tunnevoiman kolminaisuus

Edellä kertomani perusteet opin siis jo 12-vuotiaana ja ne ovat jalostuneet ja saaneet uusia ulottuvuuksia 34-vuotiaaksi urheilija-valmentajaksi kasvaessani. Tahdon-, ajatus- ja tunnevoiman merkitys, jota mielelläni kutsun toiseksi henkisen valmentautumisen pyhäksi kolminaisuudeksi, ilmeni minulle urheilun ulkopuolisista yhteyksistä vasta melko myöhäisessä vaiheessa urheilu-uraani. Näiden voimien ymmärtämisestä ja sisäistämisestä omaan tekemiseen sain todennäköisesti ratkaisevia eväitä urani huippuvuosiin 2005-2006. Silloin tajusin henkisen valmentautumisen vaikutuksen huippusuorituksiin, mutta jatkuvasti opin lisää sen vaikutuksista valmentautumisen kokonaisvaltaisuuteen.

Tahdonvoima tarkoittaa henkisiä voimavarojamme jotain asiaa tai tehtävää kohtaan. Urheilussa tahdonvoimaa kuvataan motivaationa. Huippu-urheilussa tarvitaan sekä sisäistä että ulkoista motivaatiota. Sisäinen motivaatio kantaa hedelmää pitkäjänteiseen kehittymiseen ja ulkoinen motivaatio tukee huippusuorituksen tekemistä oikealla hetkellä, eli erityisesti arvokilpailuissa. Sisäisesti motivoitunut urheilija jatkaa urheilemistaan niin kauan, kun se tuntuu mielekkäältä ja innostavalta. Hän on innostunut itse harjoittelusta ja haluaa kehittyä. Ulkoisesti motivoitunut urheilija puolestaan tahtoo olla paras ja hänellä on kunnianhimoa. On helppo ymmärtää, että ulkoisesti motivoitunut urheilija muuttuu herkästi itsekkääksi menestyksen tavoittelijaksi, ja sisäisesti motivoitunut urheilija on ystävällinen ja nöyrä. Huippu-urheilija tarvitsee myös sopivan annoksen kunnianhimoa, sillä siitä tulee yleensä taistelutahto ja halu antaa itsestään kaiken tärkeässä kilpailussa. Voimavarat riittävät niin kauan, kuin urheilijalla on innostusta ja motivaatiota. Kun motivaatiotekijät ovat harmoniassa, syntyy talentteja eli taitureita.

Pelkkä tahdonvoima ei riitä, vaan tarvitaan ajatusvoimaa rakentamaan kehitystä eli tekemään päätöksiä, ratkaisemaan ongelmia ja valitsemaan oikein. Tarvitsemme tietoa ja kokemusta, joiden avulla voimme pohtia asioiden syy- ja seuraussuhteita sekä tehdä oikeita johtopäätöksiä. Ajatusvoima on sitä, että jaksaa pohtia asioita, järkeillä ja analysoida. Siten oppii virheistään, eikä niitä tarvitse ainakaan heti toistaa. Joskus on vain verestettävä muistia ja tehtävä jokin virhe uudelleen, jotta sen muistaa pidempään. Miten voin luottaa omaan ajatteluuni? Onko ajatusvoima edes omaani? Ajattelu kannattaa joka tapauksessa, sillä yleensä ajatteleva ihminen tekee viisaampia valintoja kuin ajattelematon. Pyrkiminen tiedon ja omakohtaisen elämänkokemuksen harmoniaan johtaa hyviin johtopäätöksiin. Ajatusvoima on ehkä tärkein lahja, jonka olemme saaneet tähän elämään niin urheilijoina kuin ihmisinä yleensä, joten sitä kannattaa käyttää.

Tunnevoima on joidenkin ihmisten kohdalla valtava. Jos urheilija on tunneihminen, haasteena on jatkuva ailahteleminen. Tunteiden tunnistaminen on tärkeää, jotta tunteitaan voi oppia hallitsemaan. Voimakas tunneihminen voi silti joutua tunteiden valtaan ja tarvitsee kehittyäkseen oppia hallitsemaan tunnetilojen seurauksia, muuten tunteet vievät ja yleensä negatiiviseen suuntaan. Ajan kanssa monien vaikeuksien kautta oppii myös tunteiden hallintaa. Osa ihmisistä antaa mieluummin tunteiden hallita ja joskus fiilistely onkin ihan hieno juttu. Mutta huippu-urheilijan on kyettävä tunteiden hallintaan, jotta huippusuoritus on ylipäänsä mahdollista. Kyse on siis tunnereaktion hallinnasta ja ennen kaikkea siitä, että fiilis pysyy positiivisena.

Tunnevoima voi olla haitallista, mutta urheilussa myös tunteilla on valtava positiivinen voima. Sen antaman energian oikein suuntaamalla voimavaroja tulee valtavasti käyttöön. Juuri tunnevoima saa urheilijat nyyhkimään voiton hetkellä ja herkistyessään kuuntelemaan kansallislaulua. Jokainen joskus rakastunut ihminen tietää rakkauden tunteen voiman. Tunteiden tuloa ja menoa on mahdoton säädellä, mutta niillä on oma merkityksensä. Jos tunteet hallitsevat ihmistä ja urheilija elää liikaa tunteidensa, esimerkiksi jännityksen tai pelon vallassa tai niin sanottujen hetken fiilisten varassa, pitkäjänteinen kehitys tai huippusuorituksen tekeminen vaarantuvat. Tunteet ovat siinä missä tulikin hyvä renki, mutta huono isäntä. Sopivasti kesytetty tunnevoima tukee ajatusvoimaa, ja tahdonvoiman ruokkiessa molempia talentti-taiturista voi kehittyä huipputaitava voittajatyyppi. Tunnevoiman ymmärtämiseen liittyen kannattaa lukea muun muassa Vesa Vuorisen kirjoittama "Pelko ja rakkaus" -kirja.

Henkisen valmentautumisen harmoniatähden merkityksestä

Kaikessa elämässä vallitsee tietty harmonia. Ihminen saa helposti aikaiseksi epäharmoniaa. Voimalla on aina vastavoima. Meidän tulisi ajattelullamme ja toiminnallamme pyrkiä harmoniaan, sillä siten voimme vaikuttaa elämän hienorakenteisiin. Usein urheilija tekee kaikkensa, jotta hän pysyisi epäharmoniassa. Harjoittelulla on yleensä tapana johtaa meidät epäharmoniaan ja meidän tulisi kaikin keinoin pyrkiä takaisin harmoniaan. Tahdon-, ajatus- ja tunnevoiman kolmiyhteys liitettynä harjoittelun, ravinnon ja levon kolmiyhteyteen muodostavat henkisen valmentautumisen harmoniatähden, joka on tässä kuvattu suunnistajan elämässä. Kuvilla on tapana puhua enemmän kuin tuhat sanaa, joten niitä on turha yrittääkään selittää perin pohjin. Kuvat pitää tuntea syvällä sisimmässään.

Negatiivisten tapahtumien edessä tunnemme itsemme voimattomiksi ja usein olomme toivottomaksi, mutta voimme jälleen vaikuttaa siihen, millainen huomisesta ja tulevaisuudesta tulee. Kun käännämme maailmamme positiiviseksi ja pyrimme jokaisesta asiasta löytämään jotain hyvää, alkaa uusi elämä ja uudenlainen terve suhtautuminen harjoitteluun ja kilpailemiseen. Jos urheilijana menestys jää saamatta, niin ainakin ihmisenä on saavuttanut jotain arvokasta. Urheilussa menestyminen on lyhytaikaista, mutta saavutukset ihmisenä kehittymisessä ovat pysyviä.

Ensio ja Jani Lakanen



Premiumsport.fi

JÄMI147

inov 8 alapanoraama