Varis: Leirielämää ja kesäkisoja

Edellisen blogipäivityksen jälkeen homma on jatkunut parin leirin muodossa ja kesän kilpailukiintiökin on täyttynyt viimeisen kuukauden aikana.

Edellisen blogipäivityksen jälkeen homma on jatkunut parin leirin muodossa ja kesän kilpailukiintiökin on täyttynyt viimeisen kuukauden aikana.

Kymmenen kertaa peräkkäin on nyt tullut Jukolan viestissä aloitusosuus hoidettua, vaikka ei sitä välttämättä osuusaikoja katsellessa uskoisi. Ison lähtönumeron takia piti lyödä kaikki peliin heti ensimmäisellä rastivälillä. Homma lähti hyvin käyntiin, kun ratamestari tarjosi kuin tilauksesta tietä jalkojen alle ensimmäisellä rastivälillä. Muutamat koodin vaihdot tuttujen kanssa tiellä, mutta ei osunut, joten päätin suunnistaa itse ensimmäiselle rastille.

Oskar Svärd leimaa samaan aikaan ykkösen ja matka jatkuu parempaa suunnistajaa seuraten. Ei ollut kolminkertaisella Vasaloppetin voittajalla suunnistus sujuvaa ja muilta hajonnoilta ryskittiin parempaa vauhtia ensimmäiselle yhteiselle rastille.

Pieniä, 20–30 sekunnin virheitä tuli matkan edetessä useampia, mutta muuten totesin homman sujuvan hyvin omiin suunnistustaitoihini nähden. Yllättävän paljon sai itse suunnistaa omille hajonnoille ja muista suunnistajista ei ollut niin paljoa apua kuin olin olettanut. Sijoitus osuudella vaihteli 70–80 välillä ja vauhti tuntui sopivalta.

Kolme kilometriä ennen osuuden loppua sammui lamppu, mutta onneksi olin teipannut ledlensserin varavaloksi siihen kylkeen. Melkein samalla hetkellä lampun kanssa tummui myös ukko. Kuuden minuutin megapummi rysähti neljänneksi viimeiselle rastille ja siitä sitten hyvillä mielin vaihtoon. Kartta velipojalle sijalla 205 ja auton nokka kohti pohjoista.

Seuraava viikko kului Rukan leirillä määrää kerätessä. Vesisade oli lähes jokaisessa treenissä lenkkiseurana, mutta treenit tuli toteutettua suunnitelman mukaan.

Juhannuksen vieton jälkeen oli vuorossa viikon mittainen b-maajoukkueleiri Vuokatissa yhdessä A-maajoukkueen kanssa. Alkuleiristä oli hiihtäjien kesäkilpailu, Aatelirace leiriohjelmassa. Kisa alkoi vapaan rullilla hiihdetyllä 1,6 kilometrin prologilla Vuokatin vaaran päälle. Kovat oli kovia ja itse en niihin lukeutunut. Sijoitus 21. ja reilut 40 sekuntia seurakaveri Nousiaiselta selkään.

Seuraavana päivänä Aatelirace jatkui 4,5km maastojuoksulla. Juoksu kulki eri tahtia kuin rullahiihto ja tuloksena oli juoksuosuuden voitto. Prologin ja maastojuoksun yhteisaikojen perusteella startattiin iltapäivällä kisan päättäneeseen 15 kilometrin rullahiihto-osuudelle.

Hyvän maastojuoksun ansiosta pääsin lähtemään kolmantena viimeiselle etapille, mutta prologin hiihdon perusteella odotettavissa oli raskas reissu. Puolimatkaan asti hiihto sujui kohtalaisesti, mutta sen jälkeen sammuin täysin. Aateliracesta jäi lopulta käteen 16:sta sija.

Juoksuharjoittelulla ja suunnistamalla ei näköjään rullahiihto kulje, mutta vielä ehtii muutaman lajiharjoituksen ennen talvea tekemään. Vuokatin leiri onnistui hyvin ja kovempien kanssa harjoittelu motivoi aina.

Nyt on menossa 3 viikon mittainen kotiharjoittelujakso, jonka aikana viikonlopun treenit tapahtuu Kolin mäkiä kolutessa. Kotijakson jälkeen homma jatkuu B-joukkueen leirillä Ylläksellä heinäkuun viimeisellä viikolla.


Kuuntele uusin Livigno2Levi Podcast

Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit

Kaupalliset yhteistyöt

Kuukauden luetuimmat

  1. 15.11.2020Niskanen antoi venäläiselle isän kädestä Oloksen leirikilpailussa
  2. 19.11.2020Suomen Cup jatkuu Taivalkoskella - katso lähtölistat
  3. 20.11.2020Niskanen tahkosi Oloksella hurjat kilometrit
  4. 14.11.2020Hyvärinen ja Joensuu voittoihin Kainuun Talvikisoissa
  5. 03.11.2020Hiihdon Suomen Cupin lähtölistat julkaistu – huippuja poissa, mutta kisat vetävät osallistujia
  6. 12.11.2020Kainuun Talvikisoissa mukana useita maajoukkuehiihtäjiä
  7. 23.11.2020Tässä Suomen hiihtäjät Rukalle
  8. 21.11.2020Beitostölenissä myrskysi – yllätysnimi peittosi maajoukkuemiehet 15 kilometrillä
  9. 18.11.2020Björgen ei noudattanut antidopingsääntöjä - ei saa kilpailla tämän vuoden puolella
  10. 26.11.2020Olympiamitalisti vaihtaa kansalaisuutta ja muita hiihtouutisia lyhyesti
  11. 03.11.2020Joni Mäki ja Riitta-Liisa Roponen Suomen Cup -viikonlopun mielenkiintoisimpia nimiä
  12. 01.11.2020Hakala ja Husu voittoihin FIS Imatran Kylpylä Hiihtojen toisena päivänä
  13. 14.11.2020Hyvärinen nautti kovasta kisasta, Joensuu hämmentyi voittomarginaalistaan
  14. 16.11.2020Suomen ampumahiihtojoukkue ensimmäisiin maailmancup-osakilpailuihin valittu
  15. 20.11.2020Weng ja Kläbo kovimmat Norjan kauden avauksessa
  16. 22.11.2020Melnitsenko pesi maajoukkuekollegansa Oloksella sunnuntaina – Ustjugovin ja Neprjajevan vauhti kadoksissa
  17. 07.11.2020Tässä Suomen Cupin viestien suosikkijoukkueiden hiihtojärjestyksiä
  18. 21.11.2020Oloksella hiihdettiin venäläisvoittoinen leirikilpailu
  19. 13.11.2020Nuorten MM-hiihdot Suomeen!
  20. 28.11.2020Kläbo: Iversen saa lauantain palkintojuuston, mikäli ei auta Bolshunovia sunnuntaina
  21. 18.11.2020Saako Northug osallistua pitkän matkan hiihtoihin?
  22. 21.11.2020Johaug täysin ylivoimainen Beitostölenin kympillä
  23. 20.11.2020Novak ja Andersson voittoihin Ruotsisssa
  24. 11.11.2020Kallalla koronavirustartunta
  25. 30.11.2020Kova päätös – Kläbo jättää maailmancupin osakilpailuja väliin
  26. 22.11.2020Johaug nopein vapaallakin – Sundby suurissa ongelmissa
  27. 14.11.2020Mikko Koutaniemi muistelee podcastissä uraansa ja kertoo kaiken Ylläs-Levistä
  28. 18.11.2020Päivitetty: Norja valitsi jo joukkueensa Rukalle
  29. 22.11.2020Kerttu Niskanen suvereeni voittaja Taivalkosken kympillä
  30. 23.11.2020Venäjän kivikova joukkue Rukalle