Niskanen: Ensimmäinen leiri takana

Harjoituskausi on hyvässä vauhdissa. Olen saanut olla terveenä ja kaikki on sujunut suuunnitelmien mukaan.

Harjoituskausi on hyvässä vauhdissa. Olen saanut olla terveenä ja kaikki on sujunut suuunnitelmien mukaan.

Kisakauden jälkeen huilasin reilu kolme viikkoa. Pitkän kauden jälkeen oli mukava levätä, mutta vielä mukavampaa oli pinkaista ensimmäiseen kunnon reeniin, kun lepojakso oli takana. Harjoituskausi alkoi noin 5 viikon mittaisella voimajaksolla. Toivotaan, että salilla riehuminen on tuottanut tulosta ja kaivattua voimaa (varsinkin ylävartaloon) on tullut.

Toinen maajoukkueleiri käytiin juhannuksen jälkeen Vuokatissa. Minulle leiri oli tämän kesän ensimmäinen, sillä en ollut mukana Norjan Sognefjelletissä. Vuokatissa meillä oli viikon mittainen leiri, joka sisälsi tuttuun tapaan Aateli race -kisailut. Viime kesän tapaan sää oli todella kuuma ja se nosti leirin kokonaiskuormitusta. Vaikka tehoharjoituksia ei ollut sen kummemmin alla ennen leiriä, kisat sujuivat ihan mukavasti ja toimivat hyvinä kilpailunomaisina harjoituksina. Leiriohjelmaan mahtui kisojen lisäksi peruskestävyysharjoituksia, voimaharjoitus sekä yksi kovempi harjoitus sauvarinteessä. Oli ihana nähdä taas joukkuekavereita ja päästä reenaamaan tyttöjen kanssa yhdessä:)

Säät viilenivät ja leiristä palautuminen onnistui hyvin. Seuraava maajoukkueleiri alkaa elokuun puolessa välissä Sveitsin St.Moritzissa, mutta sitä ennen käyn omalla leirillä viime kesän tapaan Iso-Syötteellä ja touhuamme "Kepan hiihtoleirin" merkeissä nuorten kanssa Vuokatissa. St.Moritz tuli tutuksi itselleni viime vuonna, sillä maajoukkue leireili myös tuolloin samassa paikassa. Sveitsin St.Moritz on vajaan 2000 metrin korkeudessa ja kesäharjoituspaikkana se on aivan mahtava. Sieltä löytyy paljon erinomaisia rullahiihtonousuja ja mukavia juoksureittejä. Toivotaan, että säät suosivat ja saadaan jälleen onnistuneita leirejä!

Kepa


Kuuntele uusin Livigno2Levi Podcast

Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit

Kaupalliset yhteistyöt

Kuukauden luetuimmat

  1. 15.11.2020Niskanen antoi venäläiselle isän kädestä Oloksen leirikilpailussa
  2. 19.11.2020Suomen Cup jatkuu Taivalkoskella - katso lähtölistat
  3. 20.11.2020Niskanen tahkosi Oloksella hurjat kilometrit
  4. 14.11.2020Hyvärinen ja Joensuu voittoihin Kainuun Talvikisoissa
  5. 12.11.2020Kainuun Talvikisoissa mukana useita maajoukkuehiihtäjiä
  6. 23.11.2020Tässä Suomen hiihtäjät Rukalle
  7. 21.11.2020Beitostölenissä myrskysi – yllätysnimi peittosi maajoukkuemiehet 15 kilometrillä
  8. 18.11.2020Björgen ei noudattanut antidopingsääntöjä - ei saa kilpailla tämän vuoden puolella
  9. 26.11.2020Olympiamitalisti vaihtaa kansalaisuutta ja muita hiihtouutisia lyhyesti
  10. 14.11.2020Hyvärinen nautti kovasta kisasta, Joensuu hämmentyi voittomarginaalistaan
  11. 16.11.2020Suomen ampumahiihtojoukkue ensimmäisiin maailmancup-osakilpailuihin valittu
  12. 20.11.2020Weng ja Kläbo kovimmat Norjan kauden avauksessa
  13. 22.11.2020Melnitsenko pesi maajoukkuekollegansa Oloksella sunnuntaina – Ustjugovin ja Neprjajevan vauhti kadoksissa
  14. 07.11.2020Tässä Suomen Cupin viestien suosikkijoukkueiden hiihtojärjestyksiä
  15. 21.11.2020Oloksella hiihdettiin venäläisvoittoinen leirikilpailu
  16. 13.11.2020Nuorten MM-hiihdot Suomeen!
  17. 28.11.2020Kläbo: Iversen saa lauantain palkintojuuston, mikäli ei auta Bolshunovia sunnuntaina
  18. 18.11.2020Saako Northug osallistua pitkän matkan hiihtoihin?
  19. 29.11.2020Linn Svahn ja Maja Dahlqvist syyttivät Ebba Anderssonia kaatumisesta Rukalla – Andersson ei ottanut mitään vastuuta tilanteesta
  20. 20.11.2020Novak ja Andersson voittoihin Ruotsisssa
  21. 21.11.2020Johaug täysin ylivoimainen Beitostölenin kympillä
  22. 30.11.2020Kova päätös – Kläbo jättää maailmancupin osakilpailuja väliin
  23. 11.11.2020Kallalla koronavirustartunta
  24. 22.11.2020Johaug nopein vapaallakin – Sundby suurissa ongelmissa
  25. 14.11.2020Mikko Koutaniemi muistelee podcastissä uraansa ja kertoo kaiken Ylläs-Levistä
  26. 22.11.2020Kerttu Niskanen suvereeni voittaja Taivalkosken kympillä
  27. 18.11.2020Päivitetty: Norja valitsi jo joukkueensa Rukalle
  28. 23.11.2020Venäjän kivikova joukkue Rukalle
  29. 24.11.2020Näin hiihdon maailmancupissa jaetaan palkintorahoja
  30. 13.11.2020Olympiavoittaja Östbergin kausi ohi ennen kuin alkoikaan – siirtää katseet olympiavuoteen