Kuivisto toinen Kladnossa kauden toiseksi parhaalla ajalla ja omalla vedolla

Sara Kuivisto päätti kautensa Sveitsissä. Kuva: Deca Text & Bild

Sara Kuivisto päätti kautensa Sveitsissä. Kuva: Deca Text & Bild

Sara Kuivisto juoksi kauden toiseksi parhaan 800 metrin aikansa 2.02,28 ja oli toinen Tshekin Kladnossa käydyssä kilpailussa. Kuivisto veti juoksua koko matkan ja taipui kisan lopussa britti Isabelle Boffeylle, joka juoksi ennätyksensä 2.01,88.

Kuivistoa juoksu kismitti, vaikka aika omalla vedolla juostuna olikin mainio.

– Tämän piti olla hyvä kisa, mutta sitten kaikki parhaat juoksijat jäivät pois, eikä lopulta ollut edes kunnon jänistä. Sain vetää koko matkan, Kuivisto harmitteli.

Kuivisto juoksi viime viikolla Slovakian Samorinissa oman ennätyksensä 2.01,60 ja toivoi voivansa parantaa sitä Kladnossa.

– Ei tuo tulos huono ole, mutta tällaisissa kilpailussa ei voi juosta kovaa, Kuivisto sanoi.

Kuivistolle Kladnon kilpailu oli kauden päätös. Kesän mittaan hän voitti 800 ja 1500 metrin Suomen mestaruudet ja Ruotsi-ottelussa 800 metriä. Syyskesällä syntyi oman 800 metrin ennätyksen lisäksi 1000 metrin Suomen ennätys 2.39,14.

Tuloksia - Kladno, Tshekki
Naiset, 800 m: 1) Isabelle Boffey Britannia 2.01,88, 2) Sara Kuivisto Suomi 2.02,28


Kuuntele uusin Livigno2Levi Podcast

Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit

Kaupalliset yhteistyöt

Kuukauden luetuimmat

  1. 15.11.2020Niskanen antoi venäläiselle isän kädestä Oloksen leirikilpailussa
  2. 19.11.2020Suomen Cup jatkuu Taivalkoskella - katso lähtölistat
  3. 20.11.2020Niskanen tahkosi Oloksella hurjat kilometrit
  4. 14.11.2020Hyvärinen ja Joensuu voittoihin Kainuun Talvikisoissa
  5. 12.11.2020Kainuun Talvikisoissa mukana useita maajoukkuehiihtäjiä
  6. 23.11.2020Tässä Suomen hiihtäjät Rukalle
  7. 21.11.2020Beitostölenissä myrskysi – yllätysnimi peittosi maajoukkuemiehet 15 kilometrillä
  8. 18.11.2020Björgen ei noudattanut antidopingsääntöjä - ei saa kilpailla tämän vuoden puolella
  9. 26.11.2020Olympiamitalisti vaihtaa kansalaisuutta ja muita hiihtouutisia lyhyesti
  10. 14.11.2020Hyvärinen nautti kovasta kisasta, Joensuu hämmentyi voittomarginaalistaan
  11. 16.11.2020Suomen ampumahiihtojoukkue ensimmäisiin maailmancup-osakilpailuihin valittu
  12. 20.11.2020Weng ja Kläbo kovimmat Norjan kauden avauksessa
  13. 22.11.2020Melnitsenko pesi maajoukkuekollegansa Oloksella sunnuntaina – Ustjugovin ja Neprjajevan vauhti kadoksissa
  14. 07.11.2020Tässä Suomen Cupin viestien suosikkijoukkueiden hiihtojärjestyksiä
  15. 21.11.2020Oloksella hiihdettiin venäläisvoittoinen leirikilpailu
  16. 13.11.2020Nuorten MM-hiihdot Suomeen!
  17. 28.11.2020Kläbo: Iversen saa lauantain palkintojuuston, mikäli ei auta Bolshunovia sunnuntaina
  18. 18.11.2020Saako Northug osallistua pitkän matkan hiihtoihin?
  19. 29.11.2020Linn Svahn ja Maja Dahlqvist syyttivät Ebba Anderssonia kaatumisesta Rukalla – Andersson ei ottanut mitään vastuuta tilanteesta
  20. 20.11.2020Novak ja Andersson voittoihin Ruotsisssa
  21. 21.11.2020Johaug täysin ylivoimainen Beitostölenin kympillä
  22. 30.11.2020Kova päätös – Kläbo jättää maailmancupin osakilpailuja väliin
  23. 11.11.2020Kallalla koronavirustartunta
  24. 22.11.2020Johaug nopein vapaallakin – Sundby suurissa ongelmissa
  25. 14.11.2020Mikko Koutaniemi muistelee podcastissä uraansa ja kertoo kaiken Ylläs-Levistä
  26. 22.11.2020Kerttu Niskanen suvereeni voittaja Taivalkosken kympillä
  27. 18.11.2020Päivitetty: Norja valitsi jo joukkueensa Rukalle
  28. 23.11.2020Venäjän kivikova joukkue Rukalle
  29. 24.11.2020Näin hiihdon maailmancupissa jaetaan palkintorahoja
  30. 13.11.2020Olympiavoittaja Östbergin kausi ohi ennen kuin alkoikaan – siirtää katseet olympiavuoteen