Leena Puotiniemi voitti Helsinki City Marathonin

Leena Puotiniemi. Kuva: Jarno Maimonen

Leena Puotiniemi. Kuva: Jarno Maimonen

Maratonin olympiaedustaja Leena Puotiniemi voitti Helsinki City Marathonin naisten sarjan ajalla 2.42.03. Kenialaiset veivät kaksoisvoiton miesten kilpailussa.  Jo 33. kerran järjestetyssä tapahtumassa saapui maaliin 4 368 juoksijaa.  Osanottajat saivat nauttia sateen jälkeisestä ja raikkaasta 16-asteisesta ilmasta.

Vain kuusi miestä juoksi Puotiniemeä nopeammin. Hän voitti naisten sarjan 14 minuutin erolla toiseksi sijoittuneeseen Elina Junnilaan.

37-vuotias Puotiniemi on voittanut Helsinki City Marathonin naisten sarjan myös vuosina 2010 ja 2011. Hänen tämänvuotinen voittoaikansa on vain kaksi sekuntia hitaampi kuin hänen aikansa Lontoon olympiakisoissa viime vuonna. Puotiniemi juoksi kaksi vuotta sitten Berliinissä nykyisen ennätyksensä 2.35.54.

Puotiniemi on kärsinyt olympiakisojen jälkeen jalkavaivoista. Hän on juossut tänä kesänä neljä puolimaratonia, joissa ajat ovat olleet 1.20.02:n ja 1.22.09:n välillä eli suurin piirtein tämänpäiväisen maratoninsa vauhtia.  Puotiniemi juoksi kesäkuun alussa Tukholman maratonin 2.51.09. Hän paransi siis kauden nopeinta aikaansa yhdeksällä minuutilla.

Miesten sarjan voitti kenialainen Hosea Kipkemoi Kiplagat ajalla 2.22.26. Hänen maanmiehensä Eliah Kemboi juoksi toiseksi ajalla 2.23.11. Paras suomalainen oli viidenneksi sijoittunut 25-vuotias helsinkiläinen Janne Silvennoinen. Hän paransi ennätystään 14 minuutilla aikaan 2.41.08.  

HELSINKI 17.8.2013 XXXIII Helsinki City Marathon

Miehet,

Maraton: 1) Hosea Kipkemoi Kiplagat Kenia 2.22.26, 2) Eliah Kemboi Kenia 2.23.11, 3) Marc Roig Espanja 2.34.57, 4) Daniele Caruso Italia 2.39.32, 5) Janne Silvennoinen Helsinki 2.41.08, 6) Ole Halonen Kotka 2.41.33, 7) Tomi Halme FinMR 2.42.57, 8) Henri Ansio Paimio 2.47.19, 9) Mika Nurmo PunkalKu 2.47.27, 10) Michele Bucci Italia 2.48.25.

Naiset,

Maraton: 1) Leena Puotiniemi KristLä 2.42.03, 2) Elina Junnila Naantali 2.56.07, 3) Anastassija Zaharova Venäjä 3.00.09, 4) Asnakech Abeje Regassa Etiopia 3.00.32, 5) Pauliina Jalonen 3.08.36, 6) Annette Rokala Vörå IF 3.09.37, 7) Anne Mäkelä SjuIF 3.13.45, 8) Jaana Leivo KorsKe 3.15.02, 9) Veera Lehto HelsJy 3.15.58, 10) Tanja Ilomäki TampY 3.16.48. 

>>Tulokset

-SUL


Kuuntele uusin Livigno2Levi Podcast

Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit

Kaupalliset yhteistyöt

Kuukauden luetuimmat

  1. 15.11.2020Niskanen antoi venäläiselle isän kädestä Oloksen leirikilpailussa
  2. 19.11.2020Suomen Cup jatkuu Taivalkoskella - katso lähtölistat
  3. 20.11.2020Niskanen tahkosi Oloksella hurjat kilometrit
  4. 14.11.2020Hyvärinen ja Joensuu voittoihin Kainuun Talvikisoissa
  5. 12.11.2020Kainuun Talvikisoissa mukana useita maajoukkuehiihtäjiä
  6. 23.11.2020Tässä Suomen hiihtäjät Rukalle
  7. 21.11.2020Beitostölenissä myrskysi – yllätysnimi peittosi maajoukkuemiehet 15 kilometrillä
  8. 18.11.2020Björgen ei noudattanut antidopingsääntöjä - ei saa kilpailla tämän vuoden puolella
  9. 26.11.2020Olympiamitalisti vaihtaa kansalaisuutta ja muita hiihtouutisia lyhyesti
  10. 14.11.2020Hyvärinen nautti kovasta kisasta, Joensuu hämmentyi voittomarginaalistaan
  11. 16.11.2020Suomen ampumahiihtojoukkue ensimmäisiin maailmancup-osakilpailuihin valittu
  12. 20.11.2020Weng ja Kläbo kovimmat Norjan kauden avauksessa
  13. 22.11.2020Melnitsenko pesi maajoukkuekollegansa Oloksella sunnuntaina – Ustjugovin ja Neprjajevan vauhti kadoksissa
  14. 07.11.2020Tässä Suomen Cupin viestien suosikkijoukkueiden hiihtojärjestyksiä
  15. 21.11.2020Oloksella hiihdettiin venäläisvoittoinen leirikilpailu
  16. 13.11.2020Nuorten MM-hiihdot Suomeen!
  17. 28.11.2020Kläbo: Iversen saa lauantain palkintojuuston, mikäli ei auta Bolshunovia sunnuntaina
  18. 18.11.2020Saako Northug osallistua pitkän matkan hiihtoihin?
  19. 29.11.2020Linn Svahn ja Maja Dahlqvist syyttivät Ebba Anderssonia kaatumisesta Rukalla – Andersson ei ottanut mitään vastuuta tilanteesta
  20. 20.11.2020Novak ja Andersson voittoihin Ruotsisssa
  21. 21.11.2020Johaug täysin ylivoimainen Beitostölenin kympillä
  22. 30.11.2020Kova päätös – Kläbo jättää maailmancupin osakilpailuja väliin
  23. 11.11.2020Kallalla koronavirustartunta
  24. 22.11.2020Johaug nopein vapaallakin – Sundby suurissa ongelmissa
  25. 14.11.2020Mikko Koutaniemi muistelee podcastissä uraansa ja kertoo kaiken Ylläs-Levistä
  26. 22.11.2020Kerttu Niskanen suvereeni voittaja Taivalkosken kympillä
  27. 18.11.2020Päivitetty: Norja valitsi jo joukkueensa Rukalle
  28. 23.11.2020Venäjän kivikova joukkue Rukalle
  29. 24.11.2020Näin hiihdon maailmancupissa jaetaan palkintorahoja
  30. 13.11.2020Olympiavoittaja Östbergin kausi ohi ennen kuin alkoikaan – siirtää katseet olympiavuoteen