Suunnistuksen Viestiliiga jatkuu sunnuntaina Mikkelissä

Kuvituskuva vuoden 2019 Venlojen viestistä. Kuva: Touho Häkkinen

Kuvituskuva vuoden 2019 Venlojen viestistä. Kuva: Touho Häkkinen

Suunnistuksen Viestiliiga jatkuu sunnuntaina 16. elokuuta yhteensä 74:n kolmihenkisen joukkueen voimin Mikkelin Anttolassa kilpailtavalla Medilaser-viestillä. 

Aamupäivän naisten kilpailuun on ilmoittautunut 26 joukkuetta ja iltapäivän miesten viestissä on mukana 48 joukkuetta.

Medilaser-viestin ratamestarin Risto Haikosen mukaan sunnuntain kilpailu koettelee suunnistajien sekä taidollisia että fyysisia ominaisuuksia.

–Täällä ei pärjää yksikään joukkue pelkällä onnella. Menestyjät tarvitsevat kovaa kuntoa ja suunnistuksen hallintaa, Haikonen lupaa Viestiliigan tiedotteessa.

Ratamestarin mukaan vaativat rastipisteet saattavat tuottaa kärkijoukkueillekin virheitä, minkä johdosta kilpailu säilynee tiiviinä loppuun asti.

– Toisaalta väsymys pudottaa varmasti huonokuntoisemmat suunnistajat vahvempien kyydistä tässä maastossa, hän jatkaa.

Sunnuntain Viestiliiga-avauksessa voitot menivät Helsingin Suunnistajille miehissä ja Rastikarhuille naisissa. Samat joukkueet kuuluvat Mikkelissäkin kärkisuosikkeihin, mutta haastajia löytyy yllin kyllin.

Naisissa voittoa hakevat Rastikarhujen lisäksi ainakin SK Pohjantähti ja Tampereen Pyrintö. Miehissä kärkipaikalle mielivät Klaaniviestissä Helsingin Suunnistajien takana palkinnoille suunnistaneet Kalevan Rasti ja Lahden Suunnistajat sekä avausosakilpailussa epäonnistunut Tampereen Pyrintö.


Kuuntele uusin Livigno2Levi Podcast

Suositeltavaa luettavaa

Kilpailukalenterit

Kaupalliset yhteistyöt

Kuukauden luetuimmat

  1. 15.11.2020Niskanen antoi venäläiselle isän kädestä Oloksen leirikilpailussa
  2. 19.11.2020Suomen Cup jatkuu Taivalkoskella - katso lähtölistat
  3. 20.11.2020Niskanen tahkosi Oloksella hurjat kilometrit
  4. 14.11.2020Hyvärinen ja Joensuu voittoihin Kainuun Talvikisoissa
  5. 03.11.2020Hiihdon Suomen Cupin lähtölistat julkaistu – huippuja poissa, mutta kisat vetävät osallistujia
  6. 12.11.2020Kainuun Talvikisoissa mukana useita maajoukkuehiihtäjiä
  7. 23.11.2020Tässä Suomen hiihtäjät Rukalle
  8. 21.11.2020Beitostölenissä myrskysi – yllätysnimi peittosi maajoukkuemiehet 15 kilometrillä
  9. 18.11.2020Björgen ei noudattanut antidopingsääntöjä - ei saa kilpailla tämän vuoden puolella
  10. 26.11.2020Olympiamitalisti vaihtaa kansalaisuutta ja muita hiihtouutisia lyhyesti
  11. 03.11.2020Joni Mäki ja Riitta-Liisa Roponen Suomen Cup -viikonlopun mielenkiintoisimpia nimiä
  12. 14.11.2020Hyvärinen nautti kovasta kisasta, Joensuu hämmentyi voittomarginaalistaan
  13. 16.11.2020Suomen ampumahiihtojoukkue ensimmäisiin maailmancup-osakilpailuihin valittu
  14. 20.11.2020Weng ja Kläbo kovimmat Norjan kauden avauksessa
  15. 22.11.2020Melnitsenko pesi maajoukkuekollegansa Oloksella sunnuntaina – Ustjugovin ja Neprjajevan vauhti kadoksissa
  16. 07.11.2020Tässä Suomen Cupin viestien suosikkijoukkueiden hiihtojärjestyksiä
  17. 21.11.2020Oloksella hiihdettiin venäläisvoittoinen leirikilpailu
  18. 13.11.2020Nuorten MM-hiihdot Suomeen!
  19. 28.11.2020Kläbo: Iversen saa lauantain palkintojuuston, mikäli ei auta Bolshunovia sunnuntaina
  20. 18.11.2020Saako Northug osallistua pitkän matkan hiihtoihin?
  21. 21.11.2020Johaug täysin ylivoimainen Beitostölenin kympillä
  22. 20.11.2020Novak ja Andersson voittoihin Ruotsisssa
  23. 30.11.2020Kova päätös – Kläbo jättää maailmancupin osakilpailuja väliin
  24. 11.11.2020Kallalla koronavirustartunta
  25. 29.11.2020Linn Svahn ja Maja Dahlqvist syyttivät Ebba Anderssonia kaatumisesta Rukalla – Andersson ei ottanut mitään vastuuta tilanteesta
  26. 22.11.2020Johaug nopein vapaallakin – Sundby suurissa ongelmissa
  27. 14.11.2020Mikko Koutaniemi muistelee podcastissä uraansa ja kertoo kaiken Ylläs-Levistä
  28. 18.11.2020Päivitetty: Norja valitsi jo joukkueensa Rukalle
  29. 22.11.2020Kerttu Niskanen suvereeni voittaja Taivalkosken kympillä
  30. 23.11.2020Venäjän kivikova joukkue Rukalle