Varkoi: Toiset kasvot kuvaruudussa (Urheilu ja media, osa 2)

Kennedy, Monroe, Gorbatshov, Hitchcock, Chaplin, Nykänen, Kekkonen vain muutamia mainitakseni. Joistakin itsensä käsitteeksi nostaneista ihmisistä riittää mainita pelkkä erittäin yleinen sukunimi ja silti tiedetään heti kenestä on kyse.

Kennedy, Monroe, Gorbatshov, Hitchcock, Chaplin, Nykänen, Kekkonen vain muutamia mainitakseni. Joistakin itsensä käsitteeksi nostaneista ihmisistä riittää mainita pelkkä erittäin yleinen sukunimi ja silti tiedetään heti kenestä on kyse. Näistä Kekkosen suuhun on laitettu mielestäni pieleen muotoiltu ja huolimaton lausuma: kyllä maailmaan puhetta mahtuu. No varmasti mahtuu, mutta kuten sananlaskujen kanssa miltei aina, ei tämäkään sutkaus ole ongelmaton ja loppuun asti mietitty.

Puhuminen ja kuuleminen kuuluvat yhteen. Eräällä entisellä opettajallani olikin tapana hokea, että tarvitaan pienempää suuta ja suurempia korvia.

Siinä vaiheessa kun kameran, yleisön tai lehtimiesarmeijan edessä kuultavana ja avoimena oleva ihminen lukkiutuu ja käpertyy kuoreensa hänen sanansa puuroutuvat ja ihmisestä tulee hankalasti käsitettävä.

Kekkoselta jäi huomioimatta ainakin, että toiset meistä ovat toisenlaisia. Jotkut toiset ovat hiljaisia pohtijoita ja jotkut kolmannet taasen aika paljon äänekkäämpiä pohtijoita. Tunnen miehen, jonka ensimmäiset sanat olivat kolmen vuoden iässä vetoketju ja havunneulanen. Alkoi siis puhua vasta siinä vaiheessa kun tuli riittävän tärkeää asiaa. Nykyisin kaveri on menestyvä gastroenterologian kirurgi eli tekee siis vetoketjuja ihmisten vatsanseudulle.

Jos menet lähimpään Teboilin baariin huomaat nopeasti, että yleisesti ottaen Suomen kansalla tuntuu kyllä olevan kovasti sanottavaa, mutta suurella osalla mitään ei millään tunnu tulevan mieleen. Ihmisen suu onkin vähän kuin saunan ovi. Jos sitä pitää liikaa auki, lämpö karkaa sisältä.

Tässä asiassa nelikenttä jakolinjoineen asettuu suunnilleen seuraavasti.

On 1) paljoa puhetta, joka sanookin paljon, mutta monin verroin enemmän on 2) paljoa puhetta, joka ei sano yhtään mitään tai sanoo väärin. Kuten jokainen tietää, tätä on valtavasti rasittavuuteen asti. Tarvittiin Tarantino keksimään ja näyttämään, että paskanjauhantakin voi olla vakavasti otettava taidemuoto.

Onneksi kuitenkin on myös 3) vähää puhetta, joka sanoo paljon. Tätä saisi olevan enemmän. Matalaa profiilia voi aina korottaa, korkeaa ei. Onneksi on vielä juhalallukkoja, jukkakeskisaloja ja mattiheikkisiä, jotka ovat oivaltaneet, että kuiskatessa on hyvä olla asiaa. Respect!

Edelleen on 4) vähää puhetta, joka ei sano paljoa. Tälle ei uskoakseni mahda (esimerkiksi koulutuksella) mitään kuten ei vaikkapa rakenteelliselle työttömyydellekään. Tilastotappio.

Se sanooko tyyppi vähällä tai paljolla puheella mitään ei ole mielestäni juuri koulutettavissa. Joko sanoo tai sitten ei.

Mitä tulee printtimedian puolelle, vastoin yleistä luuloa urheilutoimittajat eivät ole laiskoja ja tyhmiä. Monet kyllä urautuneita, mutta tämänkin voi urheilija kääntää edukseen. Haastattelutuokion tai lehdistötilaisuuden kysymyspatterista vähintään puolet pystyy arvaamaan ennakkoon joten myös vastaukset voi miettiä rauhassa etukäteen. Mitä vähemmän puhut lehtimiehelle, sitä varmemmin saat lehteen juuri sen one linerin, jonka sinne haluat.

Eräs hyvä tapa peittää lahjakkuuden puute on luonnevikaisuus. Se menee kaikilla elämänalueilla aina täydestä. Erityisesti urheilussa.

Muistan kun 80-luvulla erään formula-kauden kynnyksellä Keke Rosberg esitteli lehden pyynnöstä kaikki 25 kilpakumppaniaan. Ainakin kahdenkymmenen kohdalla määritelmä loppui adjektiiviin luonnevikainen tai hullu.

Nykyurheilijoistamme Tommi Evilä on paras eli siis monen mielestä varoittavin esimerkki urheilijasta, joka on valmistautunut haastatteluihin huolella. Evilästä näkee reilun kahdeksan metrin päähän, että on se ja sama mitä kysytään- vastaukset ja kulloisetkin kielikuvat on joka tapauksessa mietitty jo kauan ennen kisaa. Todennäköisesti jopa edellisellä viikolla. Itse en saa näppylöitä Evilän itsevarmasta tyylistä vaan itse asiassa jollain tavalla jopa symppaan miestä.

Lisäksi Evilä osaa kohdistaa sanansa haastattelijalle ja tekee hänet täten henkilöksi. Päälle vielä hymy "aika hyvä" vähän kuin antaisi pisteen.

Sitten poikkeusyksilöt. Täydellinen ylivoimaisuus tai edes erinomaisuus on pirullisen vaikea taiteenlaji. Suomen kokoiseen maahan ei synny vuosisadassa montaa tällaista ja heidätkin media kaluaa nopeasti loppuun ellei asianomainen osaa pitää varaansa. Vain harvat osaavat harjoittaa ylivoimaisuutta niin charmantisti, että se oikeasti lumoaa. Elossa olevista voisi nostaa onnistujiksi kulttuurin puolelta ainakin Veijo Meren, Dave Lindholmin, Jouko Turkan, Hannu Raittilan, Aki Kaurismäen, Ismo Alangon sekä nuorimpana tulokkaana Kristian Smedsin.

Urheilijoista ainakin Rosberg, Litmanen, Palander ja jopa Jarkko Nieminen tekivät uusia aluevaltauksia lajeissa, joiden piti olla suomalaisille mahdottomia. Jokainen heistä on mielestäni fiksu, mutta puutteellisten tai vastaavasti peräti ärsyttävien mediataitojen vuoksi kenestäkään heistä ei kuitenkaan voinut koskaan tulla koko kansan suosikkia. Jopa edesmennyt Myllylä löytyy ennemmin kansakunnan kaapin päältä

Karisman kultapölyä ei monenkaan tarvitse hartioiltaan karistella. Heistäkin yhdestä riittää pelkkä hyvin tavanomainen sukunimi. Muistan kun 80-luvulla osuin Eteläespalla sattumalta Koiviston ja turvamiehen kantaan ja seurasin minuutin verran suurella mielenkiinnolla, miten Koivisto selvittää auenneesta kengännauhasta koituneen ongelman. Silminnähden kuumeinen mietintä, voiko tasavallan presidentti kyykistyä ja pyllistää keskellä valtakatua. Ratkaisu: kengännauhat heiluen Smolnaan. Tärkeintä ei silloinkaan ollut päämäärä vaan liike. Mahtoikohan Bernstein muuten keksiä myös kuntopyörän?

jatkuu...

Blogisti Hannu Varkoi

hannu_varkoiHannu Varkoi on suunnistusurheilun moniottelija niin toimittajan, valmentajan kuin useiden arvokilpailuiden kuuluttajan tai tv-selostajan rooleissa. Hannu muistetaan myös suunnistussivusto O´news Cosmoksen päätoimittaja Heikki Levosena.


ulvang banneri