Taanila: Sprintin evoluutio

Osallistuin elämäni ensimmäiseen sprinttisuunnistuskilpailuun kesällä 2002. Halikon Märynnummella kilpailtiin alkukesästä pölyisellä hiekkakuopalla ja tykästyin lajimuotoon heti. Vuosia juniorisarjoissa suunnistustaidon sujumattomuuden (lue osaamattomuuden) johdosta takkuilleena tuntui mukavalta palata takaisin H12-sarjan radoille ja menestysvuosiin.

Osallistuin elämäni ensimmäiseen sprinttisuunnistuskilpailuun kesällä 2002. Halikon Märynnummella kilpailtiin alkukesästä pölyisellä hiekkakuopalla ja tykästyin lajimuotoon heti. Vuosia juniorisarjoissa suunnistustaidon sujumattomuuden (lue osaamattomuuden) johdosta takkuilleena tuntui mukavalta palata takaisin H12-sarjan radoille ja menestysvuosiin. Radat noudattelivat simppeliä kaavaa, selkeää suurta reitinvalintaa ja helppoja rastipisteitä. Jos näin mukavia mukavuusalueen kilpailuja olisi tarjottu enemmän jo nuorempana, tuskin olisin koskaan edes viitsinyt opetella suunnistamaan oikeasti. Vanhakantaiselle sukupolvelle oli kuitenkin alusta alkaen selvää että lajimuoto olisi vain pieni lisä oikeaan suunnistukseen, joka parhaimmillaan voisi piristää ainakin osaa lajikansasta.

Seuraavana vuonna ympyröinkin kautta aikojen ensimmäisen SM-sprintin neontussilla kalenteriini. Raision kilpailussa mentiin pururadalta rohkeasti metsän puolelle, rastien määrän pystyi laskemaan lähestulkoon yhden käden sormilla ja fyysisesti vahvimmat pärjäsivät. Kukaan ei osannut nupista ja selitellä, koska kukaan ei ollut edes nähnyt uusilla symboleilla piirrettyä sprinttikarttaa ennen karsinnan lähtöä. Sijoitus oman tason mukaan 31.

Kangasalla 2004 jatkettiin metsän puolella. Radalla oli pari rastia enemmän kuin edellisvuonna, mutta kaikenlainen ylimääräinen spekulointi vältettiin tarpeeksi yksinkertaisella ratasuunnittelulla. Koetin viime kesänä samaa rataa uusintana ja totesin että fysiikka oli tuohon wanhaan aikaan vielä kärkipäässä rautaa. Kilpailun aikana tuli vettä kuin saavista ja koko sprinttitouhu tuntui tylsältä, fysiikka oli niin heikko, etten parhaanakaan päivänä yltäisi kärkipäähän tässä kilpailumuodossa. Sijoitus 36.

Pari viikkoa myöhemmin otin ensiaskeleet kansainvälisiin sprinttikarkeloihin Tanskalaisen kasarmin pihamaalla. Taloja kierreltiin oikealta ja vasemmalta ja mustalla paksulla viivalla merkityistä aidoista kiellettiin menemästä yli. Joltain rastilta otin leiman pitkäkyntisenä aidan läpi ja sain muistoksi savilautasen. Sprintti olikin taas kivaa kun kello tai ainakin tuloslista tykkäsi.

Vuonna 2005 Lappeenrannan Huhtiniemen sotakarkurihautausmaalla SM-sprinttiinkin saatiin reitinvalintaväli, jossa ylipääsemätön aita pakotti pois rastiväliviivalta. Puolet pussitti itsensä katiskaan ja mitaleista protestoitiin väärin sijoitetun yleisörastin takia. Alueen asukkaat vihastuivat kun kaikki halusivat hoitaa lähtöä edeltävät tarpeensa kerrostalon pihamaille. Sprintti oli tullut kaupunkiin ja seliteltävää riitti nettipalstoilla. Nappasin elämäni ensimmäisen plaketin kymmenentenä kun onnistuin välttämään katiskat.

Sprintti tuli pikkuhiljaa mukaan myös kaikkiin mahdollisiin kansainvälisiin maaottelukarkeloihin ja rastiviikoille yleisökilpailuksi. Onnistuin keskimäärin sitä paremmin mitä suoraviivaisempaa suunnistusta radoilla tarjottiin. Kukaan ei lajia vielä varmaan erityisesti harjoitellut, mutta kilpailustartteja tuli puolenkymmentä vuoden aikana mikä kasvatti rutiinia. Mitaleista tapeltiin tuomarineuvostossa sitä vähemmän mitä selkeämpää ja metsävoittoisempaa suunnistusta radat tarjosivat. Teeksun pikkujoulusuunnistuksessakin pärjäsin vaikka rata oli kansainvälisillä haasteilla höystetty. Suomessa joku alkoi näihin aikoihin huomata että Keski-Euroopassa kilpailut juostiin kaupunkien keskustoissa. Vanhojen kaupunkien korttelit tarjosivat hyvän areenan lajille, suomesta ei puuttunut kuin vanhat kaupungit.

Taisi mennä vuosi kunnes yhtäkkiä Suomenkin keskustat olivat tarpeeksi vanhoja ja sopivia sprinttiin. Ruutukorttelia jatkettiin kartoittamalla koulujen pihamaat ja leikkikentät. Keväällä juoksin Ruotsissa Elitserienin sprintin, jossa edes voittaja ei ollut tyytyväinen, jos sellaista edes saatiin julistettua. Oli aitaa ja ylipääsemätöntä puroa ja pihamaata ja pieniä koloja ja loputon pulina kartan tulkinnasta. SM-sprintti jatkoi metsässä Tuusulan ampumaradalla. Parhaat voitti taas ja olin 13.

Kesän 2006 MM-katsastus sprintissä Århusin yliopiston pihamaalla vannotin lopettavani moisen sprinttitouhun. Tuntui loputtoman tylsältä kierrellä taloja vuoroin vasemmalta ja vuoroin oikealta ja hävitä taas muille.

Seinäjoen Jouppilanvuorella juostiin SM-sprintissä 2007 laskettelurinnettä ylös-alas. Taas oli mukavaa kunnei tarvinnut kääntää menosuuntaa muualla kuin rastilla leimatessa. Pientä kehitystä oli tullut omalla kohdalla vuosien mittaan tai sitten muut olivat hidastuneet kun jäin kullasta vain 2 sekuntia. Sijoitus 4. ja unelmoin jo hetken MM-kisalipusta Ukrainaan. MM-katsastuksissa Hyvinkään Sveitsissä spekuloitiin pensasaidan yli leimaamisesta, mutta omalla kohdalla fysiikka ei riittänyt kärkipäähän. 90% radasta oli edelleen metsässä ja MM-kisoissa suomalaisilla ei ollut asiaa kärkipäähän. Joku alkoi liitossa herätä että arvokilpailusprinteissä menestystä tuli nihkeästi ja harjoituksiin alettiin keksiä jippoja yksinkertaisiin kaupunkiympäristöihin jotta ulkomailla oltaisiin valmiimpana suomalaismetsästä poikkeaviin haasteisiin.

Arvokilpailuissa sprintti oli suomalaisille lähinnä välipala ja sitä laitettiin juoksemaan ne jotka eivät muille matkoille oikeisiin kilpailuihin mahtuneet. Suomessa ei ollut jonkun mielestä edes mahdollisuuksia harjoitella lajimuotoa, joidenkin mielestä muut olivat vaan fyysisesti niin ylivoimaisia ettei suomalaisilla ollut mahdollisuuksia ja useimmat pitivät lajiin satsaamista turhana kun oli kerran mahdollisuus oikeisiinkin suunnistuskisoihin.

2008 SM-mitalit ratkottiin Nastolassa. Etukäteen jo lupailtiin kaupunkiympäristöä, mutta lopulta finaalissakin juostiin mäntykankaalla päiväkodin aidan vartta. Rata joka sopi meikäläiselle kuin silmä päähän. Sijoitus oli 13. Miehessä vika, vaikka selittelinkin hetken maaliin tultuani maratontossujen sopimattomuutta metsäjuoksuun. Kansainvälisissä mittelöissä jatkettiin ilman suurempaa suomalaismenestystä. Suomessa katsastuksia juostiin etelärannikon ruotsinkielisissä kortteleissa. Paraisilla suljettiin porttia jonkun nenän edestä ja seuraavana vuonna ei osattu juosta sillan ali kielletystä tiestä. Tammisaaressa ja Karjaalla juostiin metsää ja korttelia ilman kukkapenkkejä ja ilman protesteja.

2009 vuonna Kokkolassa ratoja haukuttiin liian helpoiksi ja lyhyimmät kärsivät korkeiden aitojen yli hyppelyssä. Tuloslistalla oli kuitenkin samat tutut naamat kärkipäässä kuin aikaisemminkin. Kinnasin kuudenneksi ja karsiuduin Salon PM-kisojen sprinttifinaalista, jossa ohuista läpipääsemättömistä aidoista saikin lopulta protestien jälkeen juosta läpi. MM-kisoissa Unkarissa juostiin supisuomalaista metsäsprinttiä vailla suomalaismenestystä. Ratoja oli tapana tuohon aikaan spekuloida jo etukäteen niin rankasti että itse kisoissa unohtui kartanluku ja omien ratkaisujen tekeminen.

2010 SM-sprintissä taidettiin selvitä ilman suurempaa protestiaaltoa vaikka kilpailu vietiin aivan Kirkkonummen keskustaan ja asematunnelia pitkin piti osata ali rautateistä. Seurakaveri torpedoi mäyräkoiran ostaneen viikonlopunviettäjän nautinnon k-marketin ovelle mutta pääsi pakenemaan paikalta. Itse nappasin pronssin. MM-sprintissä olisin halunnut olla paikalla, mutta tuskin olisin kyennyt juuri kohentamaan tutun laihaksi jäänyttä suomalaismenestystä. EM-sprintti juostiin kansainväliseen tyyliin ilman protesteja vaihtelevasti metsässä ja hiekkadyyneillä. Suoraviivainen rata suosi taas kerran meikäläistä ja tein ylimääräiset mutkat yhdellä harvoista korttelirasteista.

2011 Piikkiössä juostiin kaupungin keskustassa. Joku ei tykännyt nokkosista ja metsäpätkää pidettiin liian haastavana. Hylkäyksiäkin tuli junnusarjoissa ja virallisia tuloksia odotellaan yhä. Särkänniemen hylkäysaallon jälkeen pääsarjalaiset osasivat väistää kukkapenkit. Itse olin Seinäjoen tapaan pari sekuntia liian hidas ja jäin neljänneksi. Kansainvälisen menetyksen turvaamiseksi perustettiin sprinttimaajoukkue , jonka työn tuloksesta ensi otot nähdään parin kuukauden kuluttua Ranskalaisissa kortteleissa.

Summa summarum lajimme kiistellyn osan, Sprintin, kehitys on ollut vuosituhannen alun ajan varsin mutkaista. Niillä kerroilla kun radat on toteutettu ohjeiden mukaisesti "teknisesti helpoiksi" ja rastipisteet valittu samoin tavoin sekä reitinvalinnoissa on "vältetty antamasta kilpailijoille mahdollisuutta juosta kiellettyjen alueiden läpi" on selvitty kilpailuista ilman jälkipuintia ja saatu oikeudenmukaiset tuloslistat. Jokaisella on tietysti omat mielipiteensä, joihin vaikuttaa aina kovasti miten tietty kilpailu sopii omalle mukavuusalueelle, mutta se lienee selvää että hyvä kilpailu saadaan aikaiseksi niin Piikkiöön kuin Pariisiinkin vain jos toimitaan paikallisen maaston tarjoamien mahdollisuuksien mukaan eikä yritetä yhtä kilpailua varten luoda Pariisia Piikkiöön.

IOF:n määritelmä Sprintistä, jota mielestäni tulisi noudattaa suomalaisessakin huippu-urheiluun tähtäävässä sprinttisuunnistuksessa:

1. SPRINT

1.1 The profile

The Sprint profile is high speed. It tests the athletes' ability to read and translate the map in complex environments, and to plan and carry out route choices running at high speed. The course must be planned so that the element of speed is maintained throughout the race. The course may require climbing but steepness forcing the competitors to walk should be avoided. Finding the controls should not be the challenge; rather the ability to choose and complete the best route to them. For example, the most obvious way out from a control should not necessarily be the most favourable one. The course should be set to require the athletes' full concentration throughout the race. An environment that cannot provide this challenge is not appropriate for the Sprint.

1.2 Course planning considerations

In Sprint spectators are allowed along the course. The course planning shall consider this, and all controls must be manned. It may also be necessary to have guards at critical passages alerting spectators of approaching competitors and making sure that competitors are not hindered. The start should be at the Arena and spectator sites may be arranged along the course. The spectator value could be enhanced by building temporary stands and by having an on-course announcer. Both spectator sites and sites for media/photographers shall be announced at the Arena. The course must be planned to avoid tempting competitors to take shortcuts through private property and other out-of-bound areas. If there is such a risk, a referee should be at such locations to prevent possible attempts. Areas so complex that it is doubtful whether a competitor can interpret the map at high speed should be avoided (e.g. when there are complex three-dimensional structures).

1.3 The map

The ISSOM specification shall be followed. The map scale is 1:4000 or 1:5000. It is crucial that the map is correct and possible to interpret at high speed, and that the mapping of features that affect route choice and speed are accurate. In non-urban areas, the correct mapping of conditions reducing running speed, both to degree and extent, is important. In urban areas, barriers hindering the passage must be correctly represented and drawn to size.

Blogisti Vesa Taanila

vesa_taanilaSuunnistuksen b-maajoukkueratsu, jonka kirkkaimmat mitalit ovat yhä saavuttamatta. Tavoitteet eivät tavallisesti kaadu yrittämisen puuttumiseen. Kokemusta 30 ikävuotta, muutama SM-mitali ja roppakaupalla kokemusta. Siviilissä ohjelmistosuunnittelija Tampereella. Urheillessa seurana Ikaalisten Nouseva-Voima. Tavoitteet MM 2013 kotikisat Vuokatissa. 


ulvang banneri