motion banneri

Lähteenmäki nautti Tourin juniorimatkasta

Lahteenmaki030112ah063 introIkaalislainen ohitti Aino-Kaisa Saarisen 0,6 sekunnilla ja nousi neljänneksi.



Lahteenmaki030112ah063Krista Lähteenmäki nousi Tourin kokonaistuloksissa jo neljänneksi. Kuva: Hemmersbach/NordicFocusKun hiihto kulkee, kilpailun rasituksistakin toipuminen käy nopeasti. Krista Lähteenmäki keräsi tiistaina pitkään voimiaan ylitettyään maalilinjan Toblachin hiihtostadionilla Italiassa. Muutama minuutti myöhemmin ikaalislaisen suupielissä kareili hymy, ja hiihdon rasitukset tuntuivat olevan pois pyyhityt.

Ensi kertaa kiertueelle lisätty perinteisen hiihtotavan lyhyt kisa oli Lähteenmäelle kuin omiaan. Hän kilpaili vielä viime talvena nuorten MM-kisoissa, joissa viestiosuudet ovat kolmekilometrisiä.

Nopea rykäys toi seitsemännen sijan, ja Lähteenmäki kipusi Tour de Ski -kiertueen kokonaistilanteessa kolme sijaa neljänneksi.

–En olisi uskonut, että pystyisin olemaan näin hyvin tässä tilanteessa. Aina on mukava, kun ylöspäin mennään, Lähteenmäki naurahti.

Saariselle tuli mietittävää

Lähteenmäki ohitti kokonaistilanteessa muun muassa Aino-Kaisa Saarisen, jonka kehon kieli oli paljon synkempi kuin 11 vuotta nuoremman joukkuekaverin. Saarinen on toki vain 0,6 sekuntia Lähteenmäkeä perässä, mutta oma hiihtäminen on kaukana toivotusta.

–Lihaksisto on sellainen, etten saanut rennon rentoa potkua missään vaiheessa, Saarinen puntaroi ja myönsi, että on taistellut kiertueen aikana tekniikkansakin kanssa.

Kuvaavaa oli, että tiistaina Lähteenmäki kepitti Saarisen kymmenellä sekunnilla 3,3 kilometrin kisan viimeisellä 900 metrillä. Ero oli hurja, sillä jakso oli laskuvoittoinen.

–Oho, on se aika reilusti! Onko sitten meikäläisen suksen luistossa ollut jotain? Saarinen hämmästeli.

Lähteenmäki sen sijaan tiesi jo etukäteen, että viihtyy reitin loppupuolella. Tasatyöntöä vaativa osuus on hänen vahvuutensa, sillä voimaa riittää 160-senttisen kropan liikuttamiseksi.

–Jos miettii, miten olen lähtenyt yhteislähdöissä, niin tasuri (tasatyöntö) kulkee. Onhan täällä muitakin kovia työntäjiä, mutta voin sanoa, että olen yksi parhaista, Lähteenmäki sanoi ilman ylpistelyn häivää.

Kowalczyk piti kärkipaikan

Lähteenmäki ja Saarinen erottuvat toistaiseksi muista suomalaisista kiertueella. Kumpikaan heistä ei pysty enää taistelemaan pääsystä kolmen parhaan joukkoon, ellei kärjessä viilettäville Puolan Justyna Kowalczykille, Norjan Marit Björgenille tai Therese Johaugille satu jotain yllättävää.

Lähteenmäki on kolmantena olevaa Johaugia perässä yli kaksi minuuttia, ja viimeisellä osuudella loppunousussa Johaug on elementissään.

–Uskon, että Johaug voi loppunousussa ottaa Kowalczykiä ja Björgeniä kiinni jopa 2,5 minuuttia, ennakoi Suomen päävalmentaja Magnar Dalen.

Heikkinen suomi itseään

Miesten viiden kilometrin kisan jälkeen Matti Heikkinen suomi itseään siitä, ettei saanut tiistainakaan itsestään parasta irti.

–Pistin kyllä koko ajan niin paljon kuin pystyin, mutta ei se helppoa ole, Heikkinen sanoi 14 minuutin rypistyksestä.

Heikkinen jatkaa kiertuetta 16. sijalla, ja eroa johtavaan Sveitsin Dario Colognaan on 2.43.

Cologna otti johtopaikan takaisin Petter Northugilta, jolle Toblachin lyhyt rykäisy oli raskas taival. Norjalaistähti oli vasta 12:s ja putosi 15,7 sekunnin päähän kärjestä.

Kiertueen voittotaistelussa on vielä mukana myös tiistain ykkönen, venäläinen Aleksandr Legkov.

STT–KAIJA YLINIEMI

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Premiumsport.fi

ulvang banneri