KU Motion Krista 550x90px

Kypsä pää nuorilla harteilla

KristaLahteenmaki intro280112IIHiihdon suurimpiin lahjakkuuksiin kuuluva Krista Lähteenmäki nousee kohinalla lajinsa kansainväliselle huipulle.

 

KristaLahteenmaki280112IIKrista Lähteenmäki on nuoresta iästään huolimatta jo kypsä taktikko hiihtoladuilla. Kuva: Hevoskuuri.fiHiihdon suurimpiin lahjakkuuksiin kuuluva Krista Lähteenmäki nousee kohinalla lajinsa kansainväliselle huipulle. Se on tullut suomalaisellekin yleisölle selväksi niiden kahden kauden aikana, joina ikaalislainen on kiertänyt maailmancupia.

Keuruun SM-hiihdoissa Lähteenmäki vahvisti myös sitä kuvaa itsestään, ettei hänen pärjäämisensä jää päästä kiinni.

21-vuotiaan Lähteenmäen harteilla on taktisesti kypsä pää. Hän ratkaisi lauantaina takaa-ajohiihdon Suomen mestaruuden loppukirissä kiusattuaan sitä ennen kilpakumppaneitaan nykäyksillä.

–Taktiikka oli, että viimeiseen laskuun ei saa tulla ensimmäisenä. Olin siinä toisena, koska tiesin, että peesistä laskee ohi, Lähteenmäki kuvasi loppuratkaisua, jossa hän kepitti Aino-Kaisa Saarisen 0,2 sekunnin erolla.

Jo matkalla Lähteenmäki kiusasi itseään kokeneempia kilpakumppaneita. Pronssia hiihtänyt Riitta-Liisa Roponen puki kokemukset sanoiksi.

–Kun sain (Kristan ja Aino-Kaisan) kiinni, niin eiköhän tuo pikkumirkku ottanut ja puukottanut selkään, Roponen kertasi hymyssä suin.

Lähteenmäki kiristi oikeaoppisesti heti vauhtia, kun Roponen pääsi kärkikaksikon kantaan. Hän tiesi hyvin, että takaa-ajaja oli kuluttanut voimiaan kärjen tavoittelussa.

Keuruulta kohti Venäjää

Naisten takaa-ajon kärkikaksikko oli sama kuin perjantain prologissa, ja toisena päivänä peräkkäin Lähteenmäki osoittautui 12 vuotta itseään vanhempaa Saarista paremmaksi. Järjestys on sama myös maailmancupin kokonaispisteissä.

–En ajattele asiaa niin, että valtikka olisi vaihtunut. Hyvä, että saamme Suomen tason korkealle, jotta saamme keskenämme hyviä leirejä, ja se näkyy sitten arvokisoissa, toisen Suomen mestaruutensa vienyt Lähteenmäki järkeili.

SM-kilpailut ovat hyvä näyteikkuna, mutta maailmancup on maajoukkuenaisten pääasiallinen työpaikka. Keuruun mitalikolmikko jatkaa cupin pisteiden tavoittelua ensi viikolla Venäjällä, jossa kisataan torstaina sprintti Moskovassa ja viikonloppuna Rybinskissä vapaan hiihtotavan yhteislähdöt sekä yhdistelmäkilpailut.

–Hyvä, että saimme täällä Keuruulla pari pakkaskisaa, niin kroppa tottuu, Saarinen ennakoi Venäjän kisoja.

Moskovaan ja Rybinskiin on povattu ankaria pakkaslukemia, ja on mahdollista, että maailmancupin kiertue tekee sinne hukkareissun.

–En ole koskaan aiemmin ollut siellä. Toivottavasti siellä hiihdetään, Lähteenmäki tuumasi.

SMnaisetpodium takaa-ajo280112Naisten kärkikolmikko kukituksessa. Kuva: Hevoskuuri.fiHopea kelpasi nyt Saariselle

Saarinen oli lauantaina huomattavasti tyytyväisempi hopeaan kuin perjantain prologissa. Perinteisellä hiihtotavalla hollolalaisen voittopaineet ovat huomattavasti isommat kuin vapaalla.

–Nyt hiihdin tasapainoisesti vapaata, Saarinen arvioi.

Roponen oli vapaan kympillä nopein otettuaan kärkikaksikon kiinni parinkymmenen sekunnin takaa. Hänen osuusaikansa peittosi Saarisen ajan 18 sekunnilla ja Lähteenmäen ajan 19 sekunnilla.

–Jouduin liian tiukille, että olisin päässyt voittokamppailuun, Roponen kertasi takaa-ajon vaatimia voimavaroja.

STT–KAIJA YLINIEMI


langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Kuuntele uusin Latu Podcast

ulvang banneri