swix hf banneri

Mäkäräinen viritteli konettaan maastohiihtostartilla - ”Vähän eri tavalla saa kroppaa tiukille”

Kaisa Mäkäräinen voitti lauantaina Kontiolahdella. Kuva: KontU/Piia Kinnunen

Kaisa Mäkäräinen voitti lauantaina Kontiolahdella. Kuva: KontU/Piia Kinnunen

Kaisa Mäkäräinen piti parasta vauhtia Kontiolahden FIS-kisojen vapaan kympillä, miesten 15 kilometrin kilpailussa puolestaan juhlivat venäläiset, jotka veivät kolme ensimmäistä sijaa Andrei Melnitshenkon johdolla. Parhaana suomalaisena Tino Tiilikainen oli neljäs.

Mäkäräisen voittomarginaali Venäjän Maria Istominaan oli 19 sekuntia.

– On ollut kiva, että olen päässyt hiihtämään kaksi maastohiihtokisaa. Vähän eri tavalla saa kroppaa tiukille ja kovemmille kierroksille, kun ei ole ase hidastamassa menoa ja on yhtenäinen pitkä matka. Se on ollut monesti minulle se avainjuttu, ettei tule pelkkiä ampumahiihtokisoja kauden alkuun. Tyytyväinen olen tähän marraskuuhun, torstaina maailmancup-kiertueelle suuntaava ja sieltä vasta jouluaatoksi kotiutuva Mäkäräinen sanoi järjestäjien tiedotteessa.

Naisten kilpailussa kesän alussa Vuokattiin muuttanut ja täksi kaudeksi Oulun Hiihtoseuraan siirtynyt Anna-Kaisa Saari oli toiseksi parhaana suomalaisena kuudes.

– Oli vähän väsynyt olo, ei ollut pirtein ja terävin kisa. Vähän treenimielellä hiihdin kisan, en saanut itseäni ihan ahtaalle, seuraavaksi Rukalla FIS-kisoissa hiihtävä Saari sanoo.

Voittajalle 2.54,3 hävinnyt Tino Tiilikainen oli tyytyväisin mielin kilpailunsa jälkeen, vaikka keli vähän heittikin aluksi pientä yllätystä.

– Oli ihan ok-kulku kaiken kaikkiaan. Alkuun oli vähän hakemista, suksi oli hyvä, mutta alusta oli vähän nuljakka, olin pikkaisen niin kuin bambi heikoilla jäillä. Mutta kun alustaan totuin, lähti rullaamaan. Tänään piti panostaa tasamaihin aika paljon ja pikkaisen ylämäissä säästellä, se kohtalaisesti onnistui. Hyvä, nousujohteinen suoritus, Tiilikainen tuumi.

Tulokset

swix liguid boxi

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Premiumsport.fi

ulvang banneri