swix hf banneri

Charlotte Kalla ei ole huolissaan MM-kunnostaan

Charlotte Kalla valmistautuu MM-kisoihin Seiser Almissa. Kuva: Modica/NordicFocus

Charlotte Kalla valmistautuu MM-kisoihin Seiser Almissa. Kuva: Modica/NordicFocus

Charlotte Kalla on yksi Ruotsin mitalitoivoista reilun viikon päästä alkavissa Seefeldin MM-kisoissa. Kolme olympiakultaa ja kaksi maailmanmestaruutta urallaan voittaneen Kallan kunto on kuitenkin jälleen puhuttanut MM-kisojen alla.

31-vuotias hiihtäjä jätti Ruotsin mestaruusviikonlopun kesken vajaat kaksi viikkoa sitten huonon kunnon takia. Sen lisäksi Kallan vauhti maailmancupissa on ollut ruotsalaistähdelle viime aikoina vaatimatonta. Hän sijoittui muun muassa Ulricehamnin maailmancupissa paraatimatkallaan 10 kilometrin vapaalla 13:nneksi. 

- Kilpailut eivät ole menneet niin kuin olisimme toivoneet, Kallan valmentaja Magnus Ingesson tunnusti SVT:lle Ruotsin mestaruuskisoissa.

Kilpailemisen sijaan Kalla piti muutaman ylimääräisen lepopäivän, ennen matkustamista MM-kisojen valmistautumisleirille Seiser Almiin. Leiri on sujunut ruotsalaistähdeltä hyvin.

- En ole enää niin huolissani. Sen sijaan, että huolehtisin, yritän keskittyä vain siihen, mitä pystyn tekemään tänään. Minulla on iso luotto, sillä tämä järjestely on toiminut hyvin monta kertaa aiemminkin, Kalla sanoi SVT:lle.

- On tärkeää olla kärsivällinen ja uskaltaa tehdä kaikki täysillä siihen saakka, kunnes numerolappu on rinnassa.

Kalla kilpailee Seefeldissä ensimmäistä kertaa lauantaina 23. helmikuuta 15 kilometrin yhdistelmäkilpailussa. Hän on yhdistelmäkilpailun hallitseva olympiavoittaja Pyeongchangin olympialaisista.

swix liguid boxi

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Premiumsport.fi

ulvang banneri