swix hf banneri

Puijolla hiihdetään viikonloppuna nuorten Suomen mestaruuksista: "Ladut ovat huippukunnossa"

Kuopiossa hiihdettiin Hopeasompa-kilpailut vuonna 2016. Kuva: Puijon Hiihtoseura

Kuopiossa hiihdettiin Hopeasompa-kilpailut vuonna 2016. Kuva: Puijon Hiihtoseura

Nuorten maastohiihdon Suomen mestaruuksista mitellään Kuopion Puijolla tulevana viikonloppuna.

Ilmoittautuneita on yhteensä noin 1 150 ja mukana ovat maamme parhaat 16-22-vuotiaat nuoret hiihtäjälupaukset. Perjantaina on ohjelmassa jännittävät sprinttihiihdot. Lauantaina vuorossa ovat maastohiihdon henkilökohtaiset matkat perinteisellä tyylillä ja sunnuntaina hiihdetään takaa-ajo. SM-mitalit jaetaan yhteensä 20:ssa lähdössä.

‒ Olosuhteet hiihtämiselle ovat maailman parhaat, ladut ovat huippukunnossa ja maasto vaativa, kilpailujohtaja Timo Reijonen kertoo tiedotteessa.

‒ Kilpailut käydään tänä vuonna uusituilla Puijon vaativilla laduilla ja muun muassa sunnuntaina käytetään pelkästään yleisöystävällistä 2,5 km olympiavoittaja Iivo Niskasen mukaan nimettyä lenkkiä, hän jatkaa.

‒ Sääennusteet lupaavat hyvää viikonlopulle. Lauantai saattaa kuitenkin tarjoilla hieman kinkkistä pitovoitelukeliä sääolosuhteiden puolesta, Reijonen arvelee.

Puijon Hiihtoseura odottaa myös omilta suojateiltaan hyvää vauhtia.

- Meiltä on mukana kahdeksan omaa nuorta hiihtäjää. Valtteri Pennanen (miehet 18-v. ) kamppailee perjantaina sprinttihiihdon Suomen mestaruudesta. Lauri Gummerus (miehet 23-v.), tuli miesten viestitiimin vahvistukseksi tälle vuodelle Nivalan Urheilijoista ja myös Laurilta on lupa odottaa mitalivauhtia takaa-ajossa, kertoo hiihtojaoston ja kilpailuorganisaation puheenjohtaja Kati Happonen.

- Noin 100 talkoolaista joka päivä tekee korvaamatonta työtä ja takaa kisojen onnistuneen läpiviennin, Happonen jatkaa.

Kuopiolaisia pyydetään huomioimaan, että samaan aikaan järjestetään Kuopiossa Rakenna ja Asu messut ja mm. Finland Ice Marathon. Paikoitustilat Puijon hiihtostadionin läheisyydessä ja Suurmäentien varressa ovat varattu nuorten SM-hiihtojen kilpailijoille ja organisaatiolle perjantaista sunnuntaihin 22.-24.2. Puijon hiihtostadionin ladut 1-5 km ovat suljettuina yleisöltä samaisena aikana. Kuntoladuille pääsee viikonloppuna ylä-ja ala- Antikkalassa ja mm. Neulamäen lenkeille.

Yleisöllä on tapahtuma-alueelle vapaa pääsy. Puijolla toimii kisaravintola ja kisakahvio. Kisat alkavat perjantaina kello 9.00, lauantaina kello 9.30 ja sunnuntaina kello 9.00.

Kisasivut

swix liguid boxi

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Premiumsport.fi

ulvang banneri