swix hf banneri

Mitali karkasi jo alkumatkalla, Pärmäkoski joutui uuteen tilanteeseen

Kuva: NordicFocus

Kuva: NordicFocus

Yhdistelmäkilpailun mitalisijan karkaaminen yli puolen minuutin päähän on pariin vuoteen uusi tilanne hiihtäjä Krista Pärmäkoskelle.

Kaksissa edellisissä arvokisoissa hän ylsi kahden hiihtotavan kilpailussa mitaleille, mutta Seefeldissä Pärmäkosken ote mitalista karkasi jo alkumatkalla.

– Harmittaa, mutta kisoja on vielä tulossa, kahdeksanneksi hiihtänyt Pärmäkoski totesi.

MM-kotikisoissa Lahdessa 2017 hän oli yhdistelmäkisassa hopealla, Pyeongchangin olympialaisissa viime talvena pronssilla.

Pärmäkoski myönsi Therese Johaugin vetäneen ensimmäisen kilometrin jälkeen todella kovaa. Pärmäkoski jäi norjalaisvauhdista selvästi jo vahvemmalla hiihtotavallaan, perinteisellä. Hän valitsi kisaan profiililtaan matalan suksen. Pitoa riitti, luistoa ei.

– Otin parhaat sukset, mitkä minulla oli, Pärmäkoski sanoi.

Parmakoski223022019ModicaNFKuva: Modica/NordicFocus

Pärmäkoski, 28, kuvasi antaneensa ladulla kaikkensa eikä luovuttanut ennen maaliviivaa. Hän yritti vapaan hiihtotavan osuudella ajaa kärkeä kiinni yhdessä Charlotte Kallan, Frida Karlssonin ja Heidi Wengin kanssa, mutta takaa-ajo ei onnistunut.

Pärmäkoski putosi lopulta myös takaa-ajoryhmästä, mutta ei ole huolissaan vireestään.

– Jos tämä toimisi hyvänä harjoituksena huomiseen kisaan. Minulla ei ole ollut ennenkään vaikeuksia kilpailla kahtena peräkkäisenä päivänä, Pärmäkoski ennakoi sunnuntain pariviestiä.

Hän hiihtää perinteisen hiihtotavan parikilpailun yhdessä Kerttu Niskasen kanssa.

– Huomenna pitää olla terävää menoa heti alusta alkaen, Pärmäkoski sanoi.

STT–KAIJA YLINIEMI

Tulokset

swix liguid boxi

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Premiumsport.fi

ulvang banneri