swix hf banneri

Alatalo ja Lepistö lauantain 23-vuotiaiden suomenmestarit Puijolla – Böökille ja Poikkimäelle viikonlopun toiset mestaruudet

Miska Poikkimäki Rovaniemen Suomen Cupissa marraskuussa. Kuva: Touho Häkkinen

Miska Poikkimäki Rovaniemen Suomen Cupissa marraskuussa. Kuva: Touho Häkkinen

Maastohiihdon nuorten SM-kilpailujen toinen kisapäivä tarjosi perinteisen hiihtotavan väliaikalähtökilpailut. Matkana naisilla oli viisi kilometriä ja miehillä kymmenen Puijon laduilla.

Karihaaran Visaa edustava Josefiina Böök nappasi jo toisen kultamitalin viikonlopun kisoista N20-sarjassa. Toiseksi sijoittui Jasmin Kähärä Mikkelin Hiihtäjistä. Hän otti hopeaa myös perjantain sprintistä. Kolmanneksi ylsi Tiia Olkkonen Haapajärven Kiiloista.

N18-sarjassa kultaa otti Heidi Nikkinen Kouvolan Hiihtoseurasta. Hän nappasi eilen hopeasijan sprintistä. Toiseksi sivakoi Lotta Kurttila Liperin Hiihtoseurasta ja kolmanneksi Siiri Kaijansinkko Lappeen Riennosta.

N23-sarjassa voiton vei Sanni Alatalo Lempäälän Kisasta. Toiseksi hiihti Anni Alakoski Reisjärven Pilkkeestä ja kolmanneksi Emmi Lämsä Karihaaran Visasta.

Elisa Mattila Kouvolan Hiihtoseurasta voitti N17-sarjassa. Hopealle hiihti Sonja Leinamo Valkeakosken Hakasta ja pronssille ylsi Venla Järvelä Paltamon Urheilijoista.

Miesten 23-vuotiaiden sarjassa kultaisen mitalin nappasi Lauri Lepistö Kouvolan Hiihtoseurasta. Hopealle sijoittui Juuso Haarala IF Minkenistä ja pronssia sai Markus Vuorela Jämin Jänteestä.

Tuplamitalisteja saatiin myös M20-sarjaan. Miska Poikkimäki Vuokatin Ski Team Kainuusta nappasi jälleen kultamitalin. Toiselle sijalle hiihti Petteri Koivisto Kuhmo-Ski:stä ja kolmanneksi Arsi Ruuskanen Siilinjärven Hiihtoseurasta.

M18-sarjassa korkeimmalle korokkeelle hyppäsi Emil Liekari Kouvolan Hiihtoseurasta. Toiseksi sijoittui Eemil Helander Keuruun Kisailijoista ja kolmanneksi jo eilen mitalin napannut Aapo Taipale Vetelin Urheilijoista.

Päivän viimeisessä sarjassa M17 10 kilometrin matkalla kultaa nappasi Alexander Ståhlberg Norrvalla Ski Team:stä lähes minuutin erolla toiselle sijalle sijoittuneeseen Matias Hyvöseen Lahden Hiihtoseurasta. Kolmanneksi mittelössä sijoittui Ville Muhonen Jämsäkosken Ilveksestä.

Sunnuntaina kisat jatkuvat takaa-ajolla vapaalla tyylillä. Sunnuntain mittelöihin on ilmoittautunut 425 hiihtäjää.

Tulokset

swix liguid boxi

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Premiumsport.fi

ulvang banneri