swix hf banneri

Nuorten SM-hiihdoissa draamaa, täyspotti ja tuttuja urheilijoita kärjessä

Miska Poikkimäki voitti jälleen sununtaina. Kuva: Touho Häkkinen

Miska Poikkimäki voitti jälleen sununtaina. Kuva: Touho Häkkinen

Sunnuntaina kilpailtiin naisten ja miesten 10 kilometrin takaa-ajokisat vapaalla hiihtotavalla. Kilpailijoita oli ilmoittautunut 425. N23-sarjassa voittajakolmikossa nähtiin lauantailta tutut kärkinimet. Takaa-ajossa kultaa nappasi Emmi Lämsä Karihaaran Visasta. Hopealle hiihti Sanni Alatalo Lempäälän Kisasta ja pronssia sai Anni Alakoski Reisjärven Pilkkeestä.

N20-sarjassa riitti jännitystä. Kilpailijoiden päästyä maaliin tuloslista meni uusiksi varaslähtöjen takia. Perjantaina ja lauantaina mitalin napannut Josefiina Böök lähti 10 kilometrin takaa-ajoon ensimmäisenä. Maaliviivan ylitti kuitenkin tällä kertaa ykkösenä Jasmin Kähärä Mikkelin hiihtäjistä ja Josefiina Böök Karihaaran Visasta tuli maaliin kolmantena, mutta sijoittui lopulta toiseksi häntä ennen maaliin tulleen kilpailijan saatua aikasakon. Kolmanneksi sijoittui Siiri Saalo Keravan Urheilijoista.

N18-sarjan voitti Heidi Nikkinen Kouvolan Hiihtoseurasta lähes minuutin erolla toiseksi sijoittuneeseen Siiri Kaijansinkkoon Lappeen Riennosta. Kolmanneksi hiihti Lotta Kurttila Liperin Hiihtoseurasta.

Jännittävän viimeisen kierroksen jälkeen N17-sarjassa maaliviivan ensimmäisenä ylitti Sonja Leinamo Valkeakosken Hakasta. Toiseksi sijoittui Julia Junkkala Kankaantaan Kisasta ja kolmanneksi Elisa Mattila Kouvolan Hiihtoseurasta.

M23-sarjassa 15 kilometrillä voiton vei Markus Vuorela, Jämin Jänne. Toiseksi hiihti Aleksi Parttimaa Ski Team 105:stä. Kolmannelle sijalle ylsi Lauri Lepistö Kouvolan Hiihtoseurasta.

Täyden mitalipotin viikonlopun kisoissa keräsi Miska Poikkimäki Vuokatti Ski Team Kainuusta. Hän hiihti ykköstilalle myös sunnuntain M20-sarjan 15 kilometrillä. Petteri Koivisto Kuhmo-Ski:stä hiihti hopealle ja Leo Rantahalvari Skiteam 105:stä pronssille. 

M18-sarjassa voittajana palkittiin Eemil Helander Keuruun Urheilijoista. Hopeaa ojennettiin Vetelin Urheilijoiden Aapo Taipaleelle ja pronssia Ylöjörven Ryhdin Tino Stenmanille.

Ylivoimaiseen voittoon M17-sarjassa eteni Alexander Ståhlberg Norrvalla Ski Teamista. Hopeaa otti Jarkko Kukkonen Karihaaran Visasta ja pronssia sai Matias Hyvönen Lahden Hiihtoseurasta.

Järjestelyiden puolesta kisat etenivät moitteettomasti.

- Kisat sujuivat erinomaisesti. Ainoa harmillinen asia olivat muutamalle urheilijalle aamulla koituneet aikasakot, mutta niille ei voi mitään, järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Kati Happonen Puijon Hiihtoseurasta toteaa.

- Aurinkoinen sää kruunasi kisaviikonloppumme, ja olemme saaneet järjestelyistä pelkästään positiivista palautetta, Happonen iloitsee.

Tulokset

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Premiumsport.fi

ulvang banneri