motion banneri

Lehtoselle kisojen avaus, Heikkinen tähyää mukaan kärkivauhtiin: Suomen nelikko valmiina 50 kilometrille

Lari Lehtonen on pystynyt tänä talvena hiihtämään vain vapaata. Kuva: Modica/NordicFocus

Lari Lehtonen on pystynyt tänä talvena hiihtämään vain vapaata. Kuva: Modica/NordicFocus

Lari Lehtonen tulee tuoreena miehenä Seefeldin MM-hiihtojen miesten päätösmatkalle. Miehet päättävät MM-kisat sunnuntain kuninkuusmatkaan, vapaalla hiihtotavalla kisattavaan 50 kilometrin kilpailuun.

Lehtonen ei pysty kantapäävamman takia hiihtämään tänä talvena perinteistä hiihtotapaa, joten hänen ainoat mahdolliset kisansa Itävallassa olivat viesti ja 50 kilometriä. Viestipaikkaa hänelle ei auennut.

– Elättelin vähän toiveita, että olisin ollut sellaisessa kunnossa, että olisin voinut hiihtää viestin. Mutta ei jäänyt jossiteltavaa, koska meillä oli paras mahdollinen joukkue, MM-kisoihin valmistavalla leirillä lievästi sairastellut Lehtonen kertoi lauantaiaamuna.

– Tavallaan minulla on etulyöntiasema, ettei ole kisoja alla. Olen saanut tehdä rentoa ja hyvää harjoittelua ja pitää itseäni energisenä. Olen myös muistuttanut kroppaa, miltä kilvanhiihto tuntuu.

Heikkinen puolustaa pronssia

Viidellätoista kilometrillä pronssia voittanut Iivo Niskanen jättää odotetusti päätösmatkan hiihtämättä ja keskittyy maailmancupin Oslon 50 kilometrille. Hän lähti Seefeldistä kotimatkalle.

Niskaselta puuttuu arvostettu Kollenin voitto, ja ensi lauantaina se matka hiihdetään hänen bravuurillaan perinteisellä hiihtotavalla. Niskanen sanoi viestin jälkeen olevansa väsynyt, ja kaksi 50 kilometrin kisaa vajaaseen viikkoon olisi liikaa.

Lehtosen lisäksi 50 kilometrin kisassa hiihtävät suomalaista Matti Heikkinen, Perttu Hyvärinen ja Antti Ojansivu.

Heikkinen oli vastaavalla matkalla Lahdessa pronssilla kaksi vuotta sitten. Silloin miehet hiihtivät jäisellä ladulla 50 kilometriä huimaavasti alle kahteen tuntiin, mutta Seefeldissä latupohja on selvästi pehmeämpi ja raskaampi kuin tuolloin Lahdessa.

– 47 kilometriä on hyvä seurata kantapäitä, ja sitten on hyvä tehdä ratkaisuja. Vetureita varmasti löytyy, Heikkinen ennakoi.

Hän joutui perjantain viestissä lujille, joten välipäivän aikana energiat pitää saada palautettua kroppaan. Heikkinen olikin lauantaiaamuna tyytyväinen, että jätti keskiviikkona 15 kilometrin kisan hiihtämättä.

– On hiihdettävä omien voimien mukaan. Jos ylität rajat liian aikaisin, tulee todella pitkä lenkki, viestissä rajansa ylittänyt Heikkinen tuumasi.

Heikkinen05032017vt139Matti Heikkinen saavutti Lahden MM-kisoissa 50 kilometrillä pronssia. Kuva: NordicFocus

Hyvärinen karisti väsymystä

Hyvärinen hymyilytti mediatilaisuudessa kuulijoitaan toteamalla, ettei tiedä, josko päätöskisa "vahingossa onnistuisikin". Kuopiolainen oli kolmen startin jälkeen jo aika väsynyt, eikä 50 kilometriä ole välttämättä hänen bravuurinsa.

– Keskiviikko ja eilinen ovat syöneet suurimman jännitykset. Haluan tehdä nyt kaiken viimeisen päälle, tankkauksen ja suksitestit, ettei jää jossiteltavaa. Se on kyllä herran haltuun, miten se kisa huomenna lähtee, Hyvärinen sanoi.

Sunnuntaiksi ennakoidaan yli kymmenen asteen lämpötiloja, ja juominen kisan aikana on tärkeää. Etenkin Hyväriselle, jonka lihakset kramppaavat helposti.

– Skiathlonissa (yhdistelmäkisassa) pystyimme reagoimaan nopeasti. Siinä kisassa toimi systeemi, Hyvärinen kuvasi kisan aikana nesteen saamista.

Ojansivu tarttui haasteeseen

Ojansivun harjoittelu on tähdännyt tällä kaudella lähinnä yhdistelmäkisaan. Siinä hiihtomatka on 30 kilometriä, ja 20 kilometrin lisääminen laittaa 25-vuotiaan koville. Hän on hiihtänyt aiemmin vain yhden kansainvälisen viisikymppisen, ja se jäi Oslossa 2017 kesken.

– Kollenilla tosiaan ennen viimeistä kierrosta en tiennyt enää, mihin suuntaan lähteä, ja oli parempi tulla pois. Toivottavasti huomenna olen väsynyt maalissa, enkä jossain ladun varressa, Ojansivu sanoi.

Hän oli viikko sitten yhdistelmäkilpailussa 33:s ja tavoittelee parempaa päätöskisassa.

– Pitää tuntea koko ajan, missä omat rajat menevät. Täytyy löytää hyvä porukka, jossa hiihtää, Ojansivu ennakoi.

Miesten kilpailussa voi vaihtaa sukset kahteen kertaan. Päätös ladun mahdollisesta suolaamisesta sen kovettamiseksi tehdään vasta kisapäivänä. Naisten 30 kilometrillä lauantaina suolaa ei käytetä.

STT–KAIJA YLINIEMI

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Premiumsport.fi

ulvang banneri