motion banneri

Ampumahiihtohuolto saa hyväksyvät arvosanat – ainakin vielä näin MM-alkuvaiheissa

Kuvituskuva. Kuva: NordicFocus

Kuvituskuva. Kuva: NordicFocus

MM-maastohiihdossa Seefeldissä porisi ja otsikoita herätti kitkainen sanankäyttö huollon ja urheilijoiden välillä. Meneillään olevassa MM-ampumahiihdossa Östersundissa kitkaa ei näy eikä kuulu, ainakaan näin kisojen alkuvaiheissa.

Suomen joukkueelta tulee pitkälti vain kiitosta ”kovan työmoraalin” omaavalle huollolleen.
– Löytyi hyvä suksi, huolto oli onnistunut, niin oli mukava mennä, vaikka olikin tällaista pöpperökeliä, kuvaili Tero Seppälä kisojen avausmatkan eli sekaviestin jälkeen.

– Suksella pystyi muille vastaamaan, sen näki, täydensi Venla Lehtonen.

Samat ovat olleet tunnelmat myös avauspäivän jälkeisissä kisoissa. Näyttää siis siltä, että maajoukkueen uusittu huoltopoppoo, päällikkönään aiemmin muun muassa Saksaa ja Tshekkiä huoltanut Danielo Müller, on pysynyt tehtäviensä tasalla.

– Müller on laittanut huollon ehkä enemmän töihin, tuntuu, että paiskivat enemmän töitä kuin aikaisemmin. Ja vähän aktiivisemmin testataan urheilijoiden suksia, aika kova työmoraali heillä on, Olli Hiidensalo näkee.

– Mukava, jämpti ja tietää varmasti paljon näistä asioista, kiittää myös Seppälä Mülleriä.

Totuttelemista silti on yhä, luonnollisesti.

– Tähän kauteen mahtuu sekä hyviä että huonoja kisoja, mutta niitä tulee aina tällaisessa lajissa, Hiidensalo muotoilee.

– Alkutalvesta meillä kaikilla varmasti oli omassa tekemisessä parannettavaa. Huomattiin, ettei tänne tasolle voi tällä tasolla lähteä, vaan jokaisen pitää panostaa täysillä ja täytyy olla se luottamus (toisiin). Ja nyt näyttää huomattavasti paremmalta, Seppälä päättää.

(STT)

Tulokset

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Premiumsport.fi

ulvang banneri