motion banneri

Herrmann takaa-ajon maailmanmestari – Mäkäräisen taulut eivät pudonneet

Kuva: Manzoni/NordicFocus

Kuva: Manzoni/NordicFocus

Denise Herrmann juhli voittoa ampumahiihdon MM-kilpailujen naisten 10 kilometrin takaa-ajokilpailussa sunnuntaina.

Kaisa Mäkäräinen lähti ladulle 34 sekuntia pikakilpailun voittajan Anastasija Kuzminan perään. Makuupaikalta suomalainen ampui kuitenkin neljä ohilaukausta ja mitalisijat karkasivat lähes parin minuutin päähän. Pystypaikan kolme sakkoa lisää veivät hänet lopputuloksissa sijalle 17 kolmen minuutin päähän MM-kullasta.
Maailmanmestariksi takaa-ajossa selvisi Saksan Denise Herrmann, kun Mona Brorsson epäonnistui täysin viimeisellä ampumapaikalla.

Ruotsalainen ampui kolme ensimmäistä paikkaa puhtaasti ja hankki puolen minuutin johtoaseman viimeiselle ampumapaikalle. Brorssonin pää ei kestänyt tai sitten tuuli ei ollut hänen puolellaan: Brorsson ampui neljä ohi ja putosi kilpailussa seitsemänneksi.

Herrman voitti lopulta yli puolen minuutin marginaalilla. Loppukirin hopeasta voitti Norjan Tiril Eckhoff niukasti ennen Saksan Laura Dahlmeieria. Kotiyleisölle sunnuntaista jäi hieman karvas maku, sillä vielä ennen viimeistä ampumapaikkaa mitalin syrjässä kiinni oli Brorssonin lisäksi Hanna Öberg, joka taipui sakkojen myötä viidenneksi.

Mäkäräisen ja Brorssonin ohella oli vaikeaa muillakin: kärjessä ladulle lähtenyt pikakilpailun maailmanmestari Anastasija Kuzmina ampui seitsemän sakkoa ja oli kilpailun kuudes.

Venla Lehtonen oli toisena suomalaisena mukana takaa-ajossa. Hän oli kilpailussa sijalla 49.

-Juho-Veikko Hytönen

Tulokset

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Premiumsport.fi

ulvang banneri