swix asut banneri

Mäkäräinen jäi kauas myös ladulla: "Paljon, paljon enemmän mitä kuvittelin"

Kuva: NordicFocus

Kuva: NordicFocus

Kaisa Mäkäräisen vaikeat kisat saivat jatkoa, kun ampumahiihdon maailmancupin viimeinen viikonloppu aloitettiin naisten pikakilpailulla Holmenkollenilla.

Viime viikonloppuna päättyneissä MM-kisoissa vaisusti esiintynyt Mäkäräinen ampui tänään kaksi sakkoa ja jäi kärjen vauhdista myös yleensä vahvalla osa-alueellaan eli hiihdossa.

Tv-lähetykseen tallentui kisan aikana Mäkäräisen tokaisu "huonoista suksista" italialaiselle kilpakumppanilleen Dorothea Wiererille. Ylen tv-haastattelussa kisan jälkeen Mäkäräinen ei ollut yhtä suorasanainen, mutta hiihtovaikeudet tulivat selväksi.

– Ammunnat olivat hitaita, molemmilla paikoilla oli hankaluuksia. Mutta kyllä suksella (jäi) paljon, paljon enemmän mitä kuvittelin, Mäkäräinen sanoi.

– Parhailla (suksilla) hiihdettiin, mitä pakasta löytyi, Mäkäräinen kuittasi kysymyksen suksista.

Mäkäräinen hävisi kisan voittaneelle, uransa tähän viikonloppuun päättävälle Slovakian Anastasija Kuzminalle peräti päälle puolitoista minuuttia. Kuzmina ampui yhden sakon. Maailmancupin voittotaiston osalta nähtiin kenties hyvinkin ratkaiseva kisa, sillä Wiererin kanssa päätösviikonloppuun cup-kärjessä tasapistein lähtenyt Italian Lisa Vittozzi ampui peräti viisi sakkoa ollen vasta 68:s. Vittozzi jäi näin sivuun lauantaisesta takaa-ajokisasta.

Mäkäräinen on takaa-ajossa mukana, samoin kuin Suvi Minkkinen, joka oli yhdellä sakolla 43:s.

– Tosi kaukana ollaan ajallisesti. Ei voi mitään, pitää nyt miettiä valmentajien kanssa mikä oli syynä, Mäkäräinen mietti takaa-ajoa.

Yhden sakon ampunut Laura Toivanen oli 62:s ja jäi takaa-ajoon oikeuttaneesta 60. sijasta vain sekunnin. Kolmen sakon rasittama Venla Lehtonen oli 76:s.

(STT)

Tulokset

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Premiumsport.fi

ulvang banneri