CHXL 550x90px webbanneri

Norjassa kohu nuorten kisasuksien fluorikiellosta: testin mukaan puolet rikkovat kieltoa, testin luotettavuus kyseenalaistettu

Kuvituskuva: NordicFocus

Kuvituskuva: NordicFocus

Norjan hiihtoliitto asetti hiihtokauden alussa uuden säännön, joka kieltää fluorivoiteiden käytön alle 16-vuotiailta Norjassa järjestettävissä hiihtokilpailuissa. Säännön tarkoitus oli tasapuolistaa hiihtourheilua ja vähentää nuorten hiihtoharrastusten kustannuksia.

Kieltoja voi kuitenkin jättää noudattamatta, mikäli riskiä kiinni jäämisestä ei ole. Tämän vuoksi Norjan hiihtoliitto päätti testata, mitä nuorten suksien pohjasta löytyy. Testejä suoritettiin suuressa Hovedlandsrennissä ja Birkebeinerrennetin nuorten tapahtumassa.

Testit tehtiin Norjan hiihtoliiton ja Norjassa ilmanlaatua ja pienhiukkasia tutkivan NILU:n (Norsk Institutt for Luftforskning) kanssa. Näytteet tutkittiin saksalaisessa laboratoriossa.

Kahdessa tapahtumassa otettiin yhteensä 68 näytettä. Hovedlandsrennissä otettiin 48 näytettä, joista puolessa oli viitteitä fluorista. Neljäsosassa näytteistä viite fluorista oli vahva, kun toinen neljäsosa näytti ”jonkintasoisia” viiteitä fluorista. Puolet näytteistä oli fluorista puhtaita. Ungdomsbirkenissä viitteet fluorista jäivät vain pariin sukseen.

Testitulokset ovat aiheuttaneet isoa keskustelua Norjassa. Ensi alkuun näytti siltä, että norjalaisessa nuorisohiihdossa ei keinoja kaihdeta. Mutta huijaavatko puolet hiihtäjistä?

”Ei koskaan fluoria suksen alla”

Hiihtoa uutisoiva Langrenn.com on saanut lukuisia kirjoituksia aiheesta nuorten hiihtäjien vanhemmilta ja valmentajilta sekä myös liitosta.
Norjan hiihtoliitto lähetti seuroille kyselyn, jossa tiedusteltiin anonyymisti voiteiden käyttöä kilpailuissa. Vastaajista vain 8 prosenttia myönsi käyttäneensä fluorivoiteita joissakin kilpailuissa. Testituloksiin nähden harva myönsi pistäneensä nuorten suksiin fluoria.

Nyt koko fluoritestin tulokset on kyseenalaistettu. Langrenn.com:iin kirjoittaneen hiihtovalmentajan oma valmennettava sai testissä tulokseksi punaisen signaalin, joka oli viite vahvasta fluorijäämästä.

– Pojalla ei ole koskaan ollut fluorituotteita suksiensa alla! Näin omin silmin, kun kokenut voitelupäällikkömme laittoi sukset – ja minä kannoin ne henkilökohtaisesti voiteluteltasta lähtöpaikalle, oslolaisvalmentaja kirjoittaa.

– Muutenkin poika jäi oman sarjansa kärjestä useamman minuutin. Luullaanko tosiaan, että ”kunnianhimoinen hiihtoisä tekee mitä tahansa oman nuorensa voittonsa eteen”?

VoiteluKuvitusFelgNFKuvituskuva: NordicFocus

Lisäksi on huomautettu, että Hovedlandsrenn-tapahtumassa keliolosuhteet olivat sellaiset, ettei fluorilla olisi saanut edes merkittävää etua suksen luistoon.

– Se, että 50% olisi huijannut Hovedlandsrennissä tarkoittaisi sitä, että suuri osa norjalaisesta ruohonjuuritason hiihtotoiminnasta koostuisi selkärangattomasta ja moraalittomasta roskaväestä. Kaikki tietävät, ettei se pidä paikkansa, kirjoitti toinen oslolainen lukija.

Fluorijäämiä harjasta?

Lukijakirjeissä huomautettiin, että nuorten suksihuollossa käytettiin vanhoja harjoja, joilla oli myös käsitelty fluorivoiteita, jotka ovat sallittuja yli 16-vuotiaiden kilpailuissa.

Hiihtoliitto myönsi jo alkuperäisessä tiedotteessaan, etteivät testit olleet 100-prosenttisen luotettavia suuntaan tai toiseen. Eli signaaleja fluorin käytöstä antaneet testitulokset eivät välttämättä tarkoita sitä, että fluoria on käytetty, eivätkä puhtaat testitulokset ole tae siitä, etteikö fluoria olisi käytetty.
Kohun jälkeen liitosta on myönnetty entistä vahvemmin se, että testien kanssa on ollut ongelmia.

– Olemme aika varmoja siitä, ettei 50 prosenttia ole huijannut. Ihan varmasti joku on käyttänyt fluorivoiteita, muttei kaikki, toteaa Norjan hiihtoliiton maastohiihtokomitean puheenjohtaja Torbjørn Skogstad.

– Voi olla, tulokset ovat seurausta likaantuneesta harjasta tai jostain muusta, mitä emme vielä tiedä. Hyviä vihjeitä on kyllä tullut mahdollisesta virhelähteestä, hän jatkoi uutistoimisto NTB:lle.

VoiteluKuvitus21022018ModicaNFKuvituskuva: Modica/NordicFocus

Skogstad kertoi, että asiassa on joka tapauksessa edetty kuten syksyllä sovittiin: fluorivoiteiden käyttöä testataan ja tuloksista kerrotaan avoimesti. Hiihtoliitto jatkaa tapauksen tutkintaa, kun se saa vielä tarkentavia tietoja NILU:lta fluoriteisteistä. Asiaa käsitellään Norjan hiihtoliiton kevätkokouksessa.

Fluorikohussa paheksuntansa on saanut myös media ja uutisen on pelätty vahingoittavan maastohiihdon ja sen nuorisotoiminnan mainetta. Esimerkiksi VG-lehti julkaisi uutisen kirjoittaen otsikossa, että puolet huijaavat nuorten hiihtokilpailuissa.

Kaikesta huolimatta Norjan hiihtopiireissä on edelleen vahva kannatus fluorivoiteiden kieltämisestä alle 16-vuotiailta. Kyselyssä kolme neljästä hiihtäjän vanhemmista vastasi pitävänsä kieltoa hyvänä asiana.

-Juho-Veikko Hytönen

Lähteet Langrenn.com -sivustolta:

Halvparten jukset i Hovedlandsrennet, også fusk i UngdomsBirken
Skiforbundets fluortester: – Kan være at det blir utslag av en forurenset børste eller noe annet som vi ikke er klar over (vain tilaajille)
LESERBREV - Fluorsaken: – Skiforeldre hengt ut som juksemakere og idioter – Norges Skiforbund bør legge seg langflate og be om unnskyldning (vain tilaajille)
LESERBREV - Fluorjukset er en BLØFF: – Kastet bort 70.000 kroner på en test som ikke fungerer (vain tilaajille)
LESERBREV - Undersøkelse om fluorforbudet: – 8 % sier selv de vil bryte reglementet (vain tilaajille)

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Kuuntele uusin Latu Podcast

Premiumsport.fi

ulvang banneri