motion banneri

Nuorten maajoukkueen ryhmärakenne pysyy samana, Hietasen rooli lajipäällikkönä korostuu

Nuorten maajoukkueessa hiihtävä Miska Poikkimäki Lahden maailmancupissa. Kuva: NordicFocus

Nuorten maajoukkueessa hiihtävä Miska Poikkimäki Lahden maailmancupissa. Kuva: NordicFocus

Lahdessa tammikuussa kilpaillut nuorten MM-kilpailut nostivat vahvasti esille haasteen nuorten harjoittelun resurssivajeesta.

Hiihtoliitto on käynnistänyt vajeen umpeenkuromiseksi toimenpiteitä, joita ovat muun muassa selkeä tavoite maajoukkueen sukupolven vaihdokseen sekä varainhankinnan projekti Havuttaja.

Nuorten maajoukkueen valmennus- ja ryhmärakenne pysyy edellisvuosien kaltaisena. Valmennustiimissä jatkavat nuorten maajoukkueen, ST1-ryhmän valmentajana Jussi Simula sekä puolustusvoimien urheilukoulussa varusmiespalvelusta suorittavien valmentajana Jussi Piirainen. Nuorten U18-vuotiaiden Fennovoima-ryhmän valmennuksen koordinaattorina toimii Juho Halonen johtaen tiimiään. Edellä mainittuja valmentajia muiden kansallisen kehittämistoimien lisäksi koordinoi lajipäälliköksi valittu Eero Hietanen.

- Hiihtoliitto haluaa panostaa nykyistä enemmän nuorten valmennukseen ja hiihtoseuroja tukevaan toimintaan. Tavoitteena on se, että valmennusjärjestelmämme mahdollistaa nuorten kehittymisen nykyistä nopeammin omalla urallaan. Myös seuroille tarjottavien tukimuotojen tehostaminen on tärkeää niin, että hiihtolajeista saadaan entistä kiinnostavampia nuorten keskuudessa ja samalla pystytään pysäyttämään kilpailijamäärien lasku, toteaa Hietanen nuorten valmennuksen painopisteistä tiedotteessa.

Hiihtoliiton maajoukkueryhmät

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Premiumsport.fi

ulvang banneri