motion banneri

Charlotte Kalla jatkaa ainakin ensi kauden, mutta lopettanee viimeistään vuonna 2023

Kuva: Modica/NordicFocus

Kuva: Modica/NordicFocus

Ruotsin hiihtotähti Charlotte Kalla jatkaa urheilu-uraansa ainakin ensi vuoden ajan. Kauemmas hän ei uskalla luvata.

Kalla kertoi Norrländska Socialdemokraten -lehden haastattelussa, että uran jatkoa määrittää motivaatio, jota tällä hetkellä riittää.

- En voi luvata mitään, mutta juuri nyt tämä tuntuu hauskalta, Kalla kertoi.

Ensi kaudella käynnistyy hänen 14:s kausi kansainvälisillä laduilla. Viime kausi oli Kallalle pettymys. Palkintosijoja tuli marras-joulukuussa, mutta vire katosi vuodenvaihteessa. Seefeldin MM-kisoissa vauhti oli hieman parempaa kuin tammikuussa, mutta henkilökohtaiset mitalit jäivät kauas. MM-viestin kulta kuitenkin lämmitti mieltä ja Kallan mukaan se antoi lisämotivaatiota tulevaisuuteen.

Lehti kirjoittaa, ettei moninkertainen arvokisamitalisi voi lopettaa välivuoteen, vaan lopetus tulee arvokisojen päätteeksi. Kalla myöntääkin, että mielessä siintävät vielä Oberstdorfin MM-kilpailut ja sen jälkeen Pekingin olympialaiset. Ja ehkä vielä seuraavatkin MM-kilpailut, vaikkei hän vielä edes tiedä että ne järjestetään Planicassa.

- On selvää että Saksassa järjestetään MM-kilpailut 2021 ja sitten on olympialaiset. Ja sen jälkeen on MM-kilpailut 2023, en edes tiedä missä. On helpompi miettiä, etten jatka vuoteen 2026 asti, vaikka Tukholmassa saatetaan järjestää silloin olympialaiset. Ja vuonna 2025 on luultavasti MM-kisat Trondheimissa, sekin tuntuu kaukaiselta, Kalla pyöritteli kotiseutunsa lehden haastattelussa.

- En halua luvata mitään. En halua sanoa, että jatkan vuoteen 2023 asti ja ensi keväänä tunnekin aivan toisin, hän jatkoi.

Mutta se on varmaa, että Kalla nähdään laduilla vielä ensi kaudella. Ensi kauden tärkeät kilpailut ovat Tour de Ski sekä helmikuinen maailmancupin ruotsalais-norjalainen hiihtokiertue Östersundissa, Åressa ja Trondheimissa.

-Juho-Veikko Hytönen

Motion Nora boxi

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Premiumsport.fi

ulvang banneri