swix asut banneri

Astrid Jacobsen halusi pois maajoukkueesta – liiton sääntö pakottaa joko jatkamaan tai lopettamaan kansainvälisen uran

Kuva: NordicFocus

Kuva: NordicFocus

Astrid Jacobsen on kuulunut Norjan hiihtomaajoukkueeseen jo yli vuosikymmenen ajan. Nyt Jacobsen haluaisi harjoitella maajoukkueen ulkopuolella vedoten opiskeluihinsa: Jacobsenin lääketieteen opinnot Oslossa vaativat tällä hetkellä reilusti läsnäoloa.

Jacobsenin, 32, suunnitelmana oli harjoitella oman seuransa valmennusryhmässä, jotta hän voisi jatkaa panostustaan maajoukkueen ulkopuolella, mutta se ei onnistunut. Norjan hiihtoliitto kieltää tämän.

- Olen tutkinut mahdollisuuksia vetäytyä kokonaan maajoukkueesta ja jatkaa urheilu-uraa kotioloissa. Viesti oli selvä: siinä tapauksessa menettäisin mahdollisuuden kilpailla korkeimmalla tasolla, Jacobsen totesi NRK:lle.

Norjan hiihtoliiton sääntöjen mukaan urheilija, joka kieltäytyy maajoukkuepaikasta ei saa lupaa osallistua maailmancup-kisoihin tai arvokisoihin. Sääntö on muodostettu sen jälkeen, kun liiton urheilijat alkoivat sooloilla yhä enemmän omien yhteistyökumppaneidensa kanssa. Usein kumppanuudet olivat ristiriidassa liiton omien kumppanuuksien kanssa, mistä johtuen esimerkiksi Petter Northug halusi harjoitella maajoukkueen ulkopuolella ennen kilpailukautta.

Jacobsen kertoo, ettei hänen osaltaan keskusteluja liiton kanssa käyty konfliktinhenkisesti, eikä hän päätöksestä pahastunut.

- Säännöstö yksinkertaisesti pakotti valitsemaan maajoukkuepaikan tai lopettamisen välillä, Jacobsen kertoo.

Jacobsen on vuosien aikana puolustanut maajoukkueen yhtenäisyyttä monissa eri tapauksissa, muun muassa paheksumalla Petter Northugin sooloiluja muutama vuosi sitten. Onkin hieman ironista, että sooloilijoita varten perustettu pykälä häiritsee nyt Jacobsenia, vaikkeivät hänen intressinsä maajoukkueen ulkopuolella harjoittelemiseen olleet Norjan hiihtoliitolle harmaita hiuksia aiheuttavia.

Olympiavoittaja ja kolminkertainen maailmanmestari on kuitenkin päässyt yhteisymmärrykseen valmentaja Ole Morten Iversenin kanssa: Jacobsenia ei todennäköisesti nähdä yhdelläkään harjoitusleirillä ennen kilpailukauden avausta, vaikka hän onkin osa maajoukkuetta.

- Maajoukkueeseen kuuluminen ei tunnu nyt pakolta. Alkuperäinen syy maajoukkueesta pois jäämiselle olisi omalta osaltani ollut se, etten olisi pystynyt olemaan kaikessa mukana, Jacobsen perusteli.

Jacobsen kertookin olevansa liitolle halpa urheilija, sillä hänestä ei aiheudu kuluja leireillä.

-Juho-Veikko Hytönen

swix asut boxi

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Premiumsport.fi

ulvang banneri