motion banneri

Toppidrettsvekan perjantain yhteislähdöstä tuli farssi: Frida Karlsson ja Alexandr Bolshunov kaatuivat, tuomaristo mitätöi kisan vaikutuksen yhteiskilpailuun

Aleksei Chervotkin voitti miesten kilpailun perjantaina. Kuva: Toppidrettsveka

Aleksei Chervotkin voitti miesten kilpailun perjantaina. Kuva: Toppidrettsveka

Toppidrettsveka jatkui perjantaina vapaan hiihtotavan yhteislähtökilpailulla, muttei ilman ongelmia.

Aleksei Chervotkin voitti ja Iivo Niskanen oli yhdeksäs. Naisten voittajaksi selvisi Sadie Bjornsen.

Nyt kilpailun tuomaristo on kuitenkin päättänyt, ettei perjantaiaamupäivän kilpailulla ole vaikutusta yhteistulokseen, jonka perusteella kilpailijat lähtevät lauantain takaa-ajoon. Syy tähän on se, että kilpailussa esiintyi liikaa kalustovaikeuksia.

Muun muassa ruotsalaistähti Frida Karlsson joutui keskeyttämään kilpailun kaaduttuaan. Kaatuminen aiheutui rullasuksen pyörän rikkoutumisesta.

- Tiesin alusta alkaen, että joku oli pielessä, mutta jatkoin matkaa. Yhtäkkiä se irtosi kokonaan. Ajauduin ulos ja törmäsin aitaan. Pääsin kyllä ylös, mutta olisi ollut liian vaarallista jatkaa, tuohtunut Karlsson kertoi VG-lehdelle.

Muutama muukin urheilija joutui Karlssonin tavoin ongelmiin. Muun muassa torstaina voittanut Alexandr Bolshunov kaatui alamäessä, jossa oli VG-lehden mukaan nopeutta 50-60 kilometriä tunnissa. Maaliin hän tuli kolme ja puoli minuuttia Chervotkinin takana.

Merkittävissä rullahiihtokilpailuissa järjestäjä toimittaa kilpailijoille sukset tasapuolisen kaluston turvaamiseksi, mutta tällä kertaa kalusto ei kaikilla toiminut, jolloin tuomaristo teki päätöksen, ettei kilpailu vaikuta kokonaistilanteeseen.

Muutenkin naisten yhteislähdöstä odotettiin Heidi Wengin ja Frida Karlssonin välistä otatusta, mutta tämä jäi kokonaan näkemättä. Karlsson ei selvinnyt yllä mainituista syistä maaliin asti, eikä Weng lopulta edes startannut kilpailuun, sillä maajoukkuevalmentaja Ole Morten Iversen halusi olla rasittamatta suojattiaan liikaa.

Järjestäjä päätti myös muuttaa iltapäivän sprintin vapaan hiihtotavan kilpailusta perinteisen kilpailuksi. Iivo Niskanen ilmoitti jo aiemmin Kestävyysurheilu.fi:lle, ettei osallistu sprinttiin.

Yhteistilanteen mitätöimisestä huolimatta kilpailun tulokset jäävät voimaan ja menestyneet urheilijat saavat pitää palkintonsa, sillä suurin osa kilpailijoista selvisi reitistä ilman kalusto-ongelmia.

-Juho-Veikko Hytönen

Tulokset

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Premiumsport.fi

ulvang banneri