motion banneri

Therese Johaugin juoksuinnostus jatkuu: osallistuu maansa maastomestaruuskilpailuihin

Kuva: NordicFocus

Kuva: NordicFocus

Therese Johaug osallistuu lokakuun puolivälissä järjestettäviin Norjan kansallisiin maastojuoksumestaruuskilpailuihin.

Kilpailut järjestetään pääkaupungin Oslon keskustan tuntumassa Frognerparkenissa vain parin kilometrin päässä kuninkaanlinnasta.

Reilun kuukauden päästä järjestettävän tapahtuman matkana on naisten sarjassa kuusi kilometriä. Norjassa järjestetään mestaruuskilpailut maastojuoksussa keväällä lyhyellä matkalla ja kesällä myös ultramatkalla.

- Kuulin, että mestaruuskilpailut järjestetään Frognerparkenissa ja se on aika lähellä paikkaa, jossa asun. Teen joka tapauksessa kovan harjoituksen. Ja juoksukilpailu on siinä suhteessa minulle mieluisin, Johaug peruteli NRK:lle.

Johaug osti pari vuotta sitten omakotitalon lähes 19 miljoonalla kruunulla Holmenkollenilta, joka sijaitsee noin viiden kilometrin päässä maastojuoksujen kilpailuareenalta.

Vastikään maansa mestaruuden 10 000 metrillä voittanut Johaug toivoo saavansa vastuksen Norjan parhaasta kestävyysjuoksijasta Karoline Bjerkeli Grövdalista. Grövdal on kaksinkertainen yleisurheilun EM-pronssimitalisti. Mitalit ovat tulleet Amsterdamin vuoden 2016 kisojen kympiltä ja Berliinin viimekesäisistä kisoista 3000 metrin esteistä.

GrovdalKarolineBjerkeliDecaJohaug toivoo saavansa vastuksen Karoline Grövdalista. Kuva: Deca Text & Bild

Johaug epäilee, ettei hänellä ole mitään mahdollisuuksia voittaa, mikäli Grövdal osallistuu kilpailuun.

- Mutta olisi kiva saada mahdollisuus haastaa itseään Norjan parasta vastaan, Johaug mietti.

Norjan kansalliset juoksumestaruuskilpailut ovat olleet viime aikoina menestys norjalaisille. Johaug voitti naisten 10 000 metriä elokuussa. Viime vuoden lokakuussa Didrik Tönseth peittosi juoksijat maastojuoksumestaruuskisoissa 10 kilometrin matkalla.

Toisaalta kisoista on puuttunut maan kovat juoksutähdet kuten Grövdal, Ingebrigtsenin veljekset tai Sondre Nordstad Moen, joka teki viikonloppuna 10 000 metrillä uuden Norjan ennätyksen 27.24,78.

-Juho-Veikko Hytönen

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Premiumsport.fi

ulvang banneri