CHXL 550x90px webbanneri

Kansainvälinen ampumahiihtokausi käynnistyy Kontiolahdella - Suomen maajoukkue mittaa vauhtinsa kansainvälisiä vieraita vastaan

Jekaterina Jurlova-Percht on ilmoittautunut Kontiolahden kisoihin. Kuva: Tumashov/NordicFocus

Jekaterina Jurlova-Percht on ilmoittautunut Kontiolahden kisoihin. Kuva: Tumashov/NordicFocus

Ampumahiihdon kansainväliset GP-kisat tuovat viikonloppuna Kontiolahdelle historian suurimman kilpailijajoukon. Suomen maajoukkuetta ja muita suomalaisia kirittämässä on urheilijoita Venäjältä, Valko-Venäjältä ja Kiinasta.

Kotimaisten kärkinimien lisäksi GP-kisoihin on ilmoittautunut urheilijoita Venäjältä, Valko-Venäjältä ja Kiinasta. Mukana ovat muun muassa Valko-Venäjän maajoukkue ja Kontiolahden MM-kisoissa 2015 kultaa normaalimatkalla voittanut Venäjän Jekaterina Jurlova-Percht.

Lauantain pikamatkalle on ilmoittautunut yli 200 ja sunnuntain takaa-ajoon 140 kilpailijaa. Kyseessä on Kontiolahden GP-kisojen historian suurin osallistujamäärä. Vuoden 2018 tapahtumaan verrattuna ilmoittautuneita on 40 prosenttia enemmän.

 —Ulkomaalaisia on saman verran mutta suomalaisten osallistujien määrä on kasvanut. Erityisesti nuorten sarjoissa osallistujamäärien kasvua selittää se, että nuorten ensimmäiset arvokisat pidetään tulevana talvena jo tammikuussa. Nyt halutaan päästä avaamaan kisakausi aikaisin, sanoo Jarno Lautamatti järjestävän seuran Kontiolahden Urheilijat ry:n tiedotteessa.

Sunnuntain takaa-ajo suorana lähetyksenä Karjalaisen verkkosivulla

Sunnuntaina ohjelmassa olevia naisten ja miesten takaa-ajokilpailuja voi seurata suorana lähetyksenä Sanomalehti Karjalaisen verkkosivulla. Miesten 12,5 km takaa-ajo käynnistyy klo 11 ja naisten 10 km takaa-ajo klo 12. Karjalaisen tilaajat voivat seurata lähetystä ilman erillistä maksua. Muut kuin tilaajat pääsevät katsomaan lähetystä 0,95 euron mikromaksulla.

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Kuuntele uusin Latu Podcast

Premiumsport.fi

ulvang banneri