CHXL 550x90px webbanneri

Kiilopäähiihto käydään Lapin kaamoksessa joulukuun puolivälissä – retkisarjat tutustuvat Kiiloselän puolen latuihin

Kuva: Sampsa Sulonen/Suomen Latu

Kuva: Sampsa Sulonen/Suomen Latu

Talven ensimmäinen kotimainen hiihtomaraton Kiilopäähiihto järjestetään viidettä kertaa Kiilopään tunturikeskukselta. Tänä vuonna tapahtuma käydään lauantaina 14. joulukuuta.

 

(Yhteistyössä Suomen Ladun kanssa)

Järjestelyvastaava Mervi Savolainen kertoo, että tapahtuman valmistelut ovat täydessä käynnissä.

Tapahtumaa päätettiin siirtää marraskuun lopusta parilla viikolla eteenpäin joulukuun puoliväliin hyvän lumitilanteen varmistamiseksi. Nyt lunta olisi riittänyt alkuperäisenäkin ajankohtana, joten voidaan jo varmuudella todeta, ettei lumipula häiritse järjestelyjä.

- Viime vuonna lumitilanne rajasi reittejä, mutta tällä kertaa alkutalvi on ollut loistava. Lunta on lähes puoli metriä ja kilpasarjakin saadaan vietyä rengasreitille, eikä edestakaista hiihtoa ole luvassa, Savolainen kertoo.

Tapahtuman suosituin matka on ollut retkisarja, jossa valittavana on 15 ja 30 kilometrin matkat. Kilpasarjan matkana on 40 kilometriä. Retkisarjan reittiä on muokattu edellisvuosista. Avotunturinousut on jätetty pois, sillä pakkaskelillä tuntureiden laet voivat olla hyytäviä paikkoja.

Retkisarjan ladut kulkevat tällä kertaa Kiilopään lounaispuolella Kiiloselän yli ja ympäri. Kilpasarjat hiihtävät Kiilopäältä Laanilaan, jossa kierretään Kuutamolatu.

KiilopaahiihtoKaamosSamsaSulonenKiilopäällä riittää luonnonvaloa joulukuussakin. Kuva: Sampsa Sulonen/Suomen Latu

Savolainen kertoo, että erityisesti retkisarjan tunnelma on saanut kehuja. Tapahtuman siirtyminen pari viikkoa eteenpäin ei myöskään tee hiihtoa luonnonvalon kannalta hankalaksi.

- Kaamosaikaan toki hiihdetään, mutta päivänvaloa riittää kyllä hiihdon ajaksi, Savolainen kertoo.

Tapahtuman seuraava hintaporras (50 euroa) sulkeutuu 5. joulukuuta, mutta mukaan pääsee ilmoittautumalla vielä tapahtumaa edeltävänä päivänä kilpailukansliassa 13. joulukuuta.

-Juho-Veikko Hytönen

Kiilopäähiihdon sivut

 

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Kuuntele uusin Latu Podcast

Premiumsport.fi

ulvang banneri