CHXL 550x90px webbanneri

Hämeenlinnan Hiihtoseuran naiset nopeimpia Vantaan viestissä

Anni Kainulainen vei Hämeenlinnan voittajajoukkueessa toista osuutta. Kuva: Touho Häkkinen

Anni Kainulainen vei Hämeenlinnan voittajajoukkueessa toista osuutta. Kuva: Touho Häkkinen

Hämeenlinnan Hiihtoseura voitti odotetusti maastohiihdon Suomen cupin naisten 3 x 5 kilometrin viestin Hakunilassa keskiviikkoiltana. Joukkueessa hiihtivät Maija Hakala, Anni Kainulainen ja Laura Mononen.

Hämeenlinna karkasi viestissä omille teilleen yhdessä Vuokatti Ski Team Kainuun kanssa. Lopulta ankkuri Laura Monosella oli helppo työ tuoda joukkueensa voittoon.

Kainuun Hiihtoseura jäi kahdella ensimmäisellä osuudella puolen minuutin päähän hämeenlinnalaisista, mutta Anne Kyllönen nosti joukkueen ankkuriosuudella toiseksi. Kahta ensimmäistä osuutta hiihtivät Heini Hokkanen ja Anni Alakoski.

Viestin kolmas oli Oulun Hiihtoseura joukkueella Maria Virpi, Riitta-Liisa Roponen ja Marjaana Pitkänen.

Vuokatti Ski Team Kainuu johti viestiä kaksi ensimmäistä osuutta Eveliina Piipon ja Susanna Saapungin vahvojen hiihtojen ansiosta. Ankkuriosuudella Aija Söyrinki joutui taipumaan kilpakumppaneilleen tuoden Vuokatin maaliin viidentenä. Oulun Hiihtoseuran ja Vuokatin väliin mahtui vielä Vantaan Hiihtoseura.

-Juho-Veikko Hytönen

Tulokset

 

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Kuuntele uusin Latu Podcast

Premiumsport.fi

ulvang banneri