CHXL 550x90px webbanneri

Pohjanmaan lumitilanne kriittinen vajaa kaksi viikkoa ennen SM-kisoja - ”Kyllä siitä lähdetään, että Vöyrillä hiihdetään. Piste.”

Vöyrillä hiihdettiin Suomen cupia hyvissä olosuhteissa tammikuussa 2018. Tammikussa 2020 tilanne on haastavampi. Kuva: Touho Häkkinen

Vöyrillä hiihdettiin Suomen cupia hyvissä olosuhteissa tammikuussa 2018. Tammikussa 2020 tilanne on haastavampi. Kuva: Touho Häkkinen

Vöyrin SM-hiihtoihin on aikaa vajaat kaksi viikkoa ja lumitilanne puhuttaa. Eteläinen Suomi on täysin lumeton, eikä tilanne ole sen parempi Pohjanmaalla.

SM-hiihtojen kilpailunjohtaja Mårten Lövdahl kertoo Kestävyysurheilu.fi:lle, että viikonloppu toi helpotusta tilanteeseen. Pohjanmaa sai ohuen lumikerroksen.

- Meillä oli eilen 70 henkeä talkoissa. Otettiin lunta lumikolalla talteen golfkentältä. Lisäksi ladun viereltä heitettiin lunta laduille, Lövdahl kertoo sunnuntaista.

VoyriHiihtostadionVöyrin hiihtostadionilla oli heikko lumitilanne vielä viime viikolla. Kuva: Janne Hakala

Lämpötila meni pakkasen puolelle sunnuntaina ja miinusasteita riitti aamuyöhön asti.

- Kaikki tykit lauloivat, hän lisää.

Vöyrillä hiihdetään 31.1. – 2.2. kolme SM-matkaa: parisprintti vapaalla hiihtotavalla, 10 ja 15 kilometriä perinteisellä sekä vapaan sprintti. Järjestäjät tekevät kaikkensa varmistaakseen mahdollisimman hyvän lumitilanteen. Ulkopuolinen voisi jo miettiä, ettei kisoja saada järjestettyä. Lövdahl on toista mieltä.

- Kyllä tässä lähdetään siitä, että Vöyrillä hiihdetään. Piste.

Alapuolella kuviaa järjestäjien talkoista. Jos kuva ei näy, voi sen katsoa Instagramissa tästä.

 

 

 

 

 

 

Lumen kanssa on otettu kaikki keinot käyttöön. Kilpailunjohtajan mukaan sitä saadaan riittävästi, mutta pysyykö se maassa kisoihin asti? Vöyrillä on ennustettu maanantaiksi seitsemää lämpöastetta.

- Pahimmat päivät ovat tänään ja keskiviikkona. Lumen kannalta stadion on kriittisin alue. Metsässä on kylmempää, joten siellä ladut ovat paremmassa kunnossa.

Järjestäjille on luvattu yksi kuorma tavaraa Vaasan jäähallista.

- Lisäksi lähiaikoina selviää, saammeko ostaa IK Falkenilta lunta. Heillä on varastossa parisataa kuutiota omia kisoja varten.

Pienet kustannukset verrattuna kisojen peruuntumiseen

Hyvää lumitalvea varten tehdyn suunnitelman mukaan Vöyrillä piti hiihtää lauantain väliaikalähtökilpailu 3,3 ja 3,75 kilometrin lenkeillä, mutta tässä vaiheessa on selvää, että kisat käydään 2,5 kilometrin ladulla.

Lövdahl ei usko, että lumiolosuhteet tuottaisivat kilpailijoille ongelmia.

- He ovat tottuneet hiihtämään kilpaa tällaisissa olosuhteissa säilölumella ihan maailmancupia myöten. Mutta se on selvää, että kilpailujen talvitunnelma tässä kärsii, jos lunta ei ole muualla kuin ladulla.

Heikko lumitalvi on tuonut järjestäjille lisäkustannuksia, mutta se ei häiritse kilpailunjohtajaa.

- Ne kustannukset ovat todella pieniä verrattuna niihin kustannuksiin, jos kisoja ei pidettäisi ollenkaan.

Työtä ja stressiä on riittänyt, mutta Lövdahl suhtautuu SM-hiihtoihin kaikesta huolimatta melko rauhallisesti.

- Se kuuluu asiaan, että jos SM-kisoja ollaan järjestämässä, niin aina on jonkinlaisia ongelmia.

-Juho-Veikko Hytönen

 

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Kuuntele uusin Latu Podcast

Premiumsport.fi

ulvang banneri