CHXL 550x90px webbanneri

Ruotsalaishiihtäjien kritiikki huoltoa kohtaan johti kriisikokoukseen

Ebba Anderssonilla ei ollut kilpailukykyisiä suksia alla torstain etapilla. Kuva: NordicFocus

Ebba Anderssonilla ei ollut kilpailukykyisiä suksia alla torstain etapilla. Kuva: NordicFocus

Ruotsin hiihtomaajoukkue piti kriisikokouksen, kun hiihtäjät kritisoivat torstaina maajoukkueen suksihuoltoa maailmancupin pohjoismaisella kiertueella.

Monet ruotsalaiset, Ebba Andersson etunenässä, kokivat, ettei heillä ollut kilpailukykyistä kalustoa torstain etapilla.

Kokeneen Charlotte Kallan mukaan hiihtäjät, suksihuoltajat ja valmennus pääsivät kokouksessa ääneen.

– Muut joukkueet ovat onnistuneet paremmin, mutta meidän pitää keskittyä omaan tekemiseemme. Mitään yksittäistä syytä epäonnistumisiin ei ole ollut, Kalla kertoi uutistoimisto TT:lle.

Kalla korosti, että hiihtäjien pitää antaa huollolle palautetta silloinkin, kun sukset toimivat hyvin.

Ruotsalaiset pitivät joukkuepalaverin huollon ongelmista myös jo tammikuussa. Ongelmat ovat silti jatkuneet.

– Meillä on ollut suksiongelmia enemmän tällä kaudella, sprinttihiihtäjä Jonna Sundling arvioi.

Suomen hiihtohuolto epäonnistui kiertueen avauskisassa Östersundissa. Sen jälkeen kritiikki on vaimentunut.

(STT-TT )

Ski Tourin tulokset

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Kuuntele uusin Latu Podcast

Premiumsport.fi

ulvang banneri