CHXL 550x90px webbanneri

Hiihtoliitto elää vakavia aikoja - edessä yt-neuvottelut

Kuvituskuva. Kuva: Aapo Laiho

Kuvituskuva. Kuva: Aapo Laiho

Yhteistyökumppanuuksista puolet on katkolla.

 

Suomen hiihtoliitto lähetti perjantai-iltana tiedotteen, jonka sisältö oli korutonta kertomaa: edessä ovat yt-neuvottelut.

– Kyseessä on ydintoimintojemme eli huippu-urheilun ja seuratoiminnan turvaaminen. Meidän täytyy turvata seuratoiminta, jotta meillä on jatkossakin huippu-urheilua. Ja meidän täytyy turvata huippu-urheilu, jotta meillä on jatkossakin esikuvia, Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen sanoi STT:lle.

Yt-neuvottelut koskevat koko Hiihtoliiton ja sen omistaman Nordic Ski Finland Oy:n henkilöstöä.

Neuvotteluiden taustalla ovat meneillään olevan tilikauden aikana syntyneet taloushaasteet ja koronaviruspandemian aiheuttama epävarmuus yhteistyökumppanuuksissa.

Pelkästään Rukan maailmancupin mäkikilpailun peruuntuminen ja siirto Lahteen aiheuttivat Hämäläisen mukaan talousmenetyksiä "kuusinumeroisen luvun".
Hämäläisen mukaan Hiihtoliitto onnistui kumppanuusmyynnissään viime vuonna kohtalaisesti, mutta jäi silti hieman tavoitteestaan.

Toiminta vaarassa jo lähikuukausina

Suuri huoli on tämän hetken yhteistyökumppaneiden tilanne. Koronaviruspandemian takia monien yritysten taloustilanne on haastava, mikä heijastuu myös hiihtomaailmaan.

Hiihtoliiton rahoitus perustuu suurelta osin yhteistyökumppanirahoitukseen.

– Meillä on ihan hyvä kumppanikanta, mutta sopimuskannastamme karkeasti noin puolet on katkolla. Epävarmuus tekee sen, ettemme voi tällä hetkellä laskea niiden sopimusten olevan sisällä.

Hiihtoliiton tiedotteessa todetaan, että liiton maksuvalmius ja sitä myöten koko toiminta ovat vaarassa jo lähikuukausina.

Yt-neuvottelut alkavat 26. maaliskuuta. Niiden tämänhetkinen säästötavoite on Hiihtoliitolta 450 000 euroa ja Nordic Ski Finlandilta 110 000 euroa.

– Aina jos lähdetään yt-neuvotteluihin, tilanne on vakava. Ei siitä ole kahta sanaa, Hämäläinen myöntää.

Toimenpiteistä kerrotaan myöhemmin

Koronavirus on pysäyttänyt lähes kaiken huippu-urheilun, ja myös maastohiihto on saanut osansa. Maailmancupin kausi päättyi kesken, ja kotimaan loppukauden tapahtumia on peruttu.

Jo ennen koronavirusepidemian leviämistä hiihtokauteen toi haasteita monin paikoin lumeton talvi.

Lisäksi liitto tiedotti keskiviikkona, että Suomen maajoukkuevalmentaja Ville Oksasella on todettu koronavirustartunta Kanadassa.

– Yksilölajit ovat kuitenkin kokonaisuudessaan vähän eri tilanteessa kuin joukkuelajit. Yksittäisen urheilijan treenaamiseen tämä ei lajissamme vaikuta niin paljoa, mutta kyllä tämä meilläkin näkyy, Hämäläinen sanoi pandemian mahdollisesta pitkittymisestä.

Hiihtoliitto aikoo tiedottaa toimenpiteistään yt-neuvotteluiden päätyttyä.

STT–Tapio Keskitalo

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy


Kuuntele uusin Latu Podcast

Premiumsport.fi

ulvang banneri