KU Motion Krista 550x90px

IS: Martin Norrgård erittäin todennäköinen uusi huoltopäällikkö

Suomen huoltorekka on saamassa uuden isännän. Kuva: Kestävyysurheilu.fi

Suomen huoltorekka on saamassa uuden isännän. Kuva: Kestävyysurheilu.fi

Viime kaudella Rutosin maajoukkueen huollossa työskennellyt Martin Norrgrård on erittäin todennäköisesti Suomen uusi huoltopäällikkö, uutisoi Ilta-Sanomat.

Ilta-Sanomien mukaan valintaa voi pitää varmana.

– Olen jutellut Hiihtoliiton kanssa, myönsi Norrgård perjantaina, mutta ei halunnut avautua työkuvioistaan enempää, kommentoi Norrgård asiaa Ilta-Sanomille.

Norrgård on toiminut muun muassa ruotsalaisen voidevalmistaja SkiGon tehtävissä Suomessa sekä OneWayllä, jossa hän muun muassa auttoi Sami Jauhojärveä suksikaluston testauksessa ja valinnassa.

Ilta-Sanomien uutisen mukaan myös hiljan aktiiviuransa lopettaneet Mikko Koutaniemi ja Toni Ketelä ovat kiinnostuneita olemaan keikkaluonteisesti mukana maajoukkueen huollossa.

Suomen Hiihtolitto tiedottaa huoltokuvioista todennäköisesti ensi viikon aikana. Mielenkiintoista on, että huoltopäällikön työ alkasi Hiihtoliiton julkaiseman hakemuksen mukaan vasta kauden kynnyksellä lokakuussa, mutta kesän aikana tehtävistä valmisteluista sovitaan erikseen.

-Petri Ikävalko

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Kuuntele uusin Latu Podcast

ulvang banneri